
Viiden viljelijän keväällä 2023 perustama yhtiö sai tuottajaorganisaation statuksen saman vuoden syksyllä. Yhtiö hakee kasvua ja lupaa jäsenille viljasta kilpailukykyistä hintaa. Osakeannilla haetaan uusia jäseniä ja samalla lisää neuvotteluvoimaa viljakauppaan.
Suomen toinen tuottajaorganisaatio-statuksen saanut viljanviljelijöiden yhteenliittymä, Suomen Vilja-Aitta toivoo tiivistä yhteistyötä muiden tuottajaorganisaatioiden kanssa.
”Se on jäsenten ja kaikkien viljelijöiden etu”, miettii yhtiön toimitusjohtaja Esa Lindroos Salon Kuusjoelta.
”Kun tuottajaorganisaatioihin saadaan mukaan riittävästi viljelijöitä, niiden asema viljamarkkinoilla vahvistuu ja viljaa käyttäjät joutuvat ottamaan ne entistä enemmän huomioon”, Lindroos toteaa.
”Suomeen sopii muutama peltokasvien tuottajaorganisaatio. Jos niitä syntyy enemmän, niiden on kyettävä yhteistyöhön. Muutoin kenttä hajaantuu ja tuottajaorganisaatiot saattavat kilpailla keskenään.”
Vilja-Aitalla ei ole työntekijöitä, eikä toimipistettä. Lindroos hoitaa yhtiön asioita ja viljakauppaa kotikonttorista tilanpidon ohessa.
”Tekemistä alkaa olla niin paljon, että se haittaa jo hieman tilanhoitoa.”
Eri puolilla maata on vireillä vilja-alan tuottajaorganisaatiohankkeita.
”Suomeen sopii muutama peltokasvien tuottajaorganisaatio. Jos niitä syntyy enemmän, niiden on kyettävä yhteistyöhön. Muutoin kenttä hajaantuu ja tuottajaorganisaatiot saattavat kilpailla keskenään.”
Vilja-Aitan omistajia oli aluksi viisi ja nyt kymmenkertaisesti.
”Lisää jäseniä sopii mukaan. Osakeanti on menossa”, Lindroos kertoo.
Osake- ja osakasmäärää ei ole rajoitettu.
Yhtiö haluaa kasvaa maltillisesti, ja on edelleen pieni tekijä viljamarkkinoilla. Viime vuoden liikevaihto oli miljoonan euron tuntumassa, tänä vuonna toivottavasti enemmän.
”Se voi onnistua, kun viljasta maksetaan kilpailukykyistä hintaa”, Lindroos arvioi.
Yhtiö kysyi osakkailta satonäkymistä heinäkuun puolivälissä. Hyvältä näyttää. Satopotentiaali oli lähes viime vuoden luokkaa, mutta vuosi sitten pitkä hellejakso verotti satoa, kun tähkät eivät täyttyneet.
Lindroosin mielestä viljelijöiden kannattaa miettiä kasvivalintoja ja sitä, miten ne vastaavat markkinoiden tarpeita.
”Kauran, ohran ja vehnän rinnalle tarvitaan muita viljelykasveja. Sellaisia, jotka ovat kannattavia viljellä ja joille on markkinoita”, hän korostaa.
Monipuolisuutta mietittiin, kun Vilja-Aitta hakeutui tuottajaorganisaatioksi. Tuottajaorganisaation status kattaa viljojen lisäksi öljy- ja valkuaiskasvit sekä oljen.
Lindroosin mukaan öljy- ja valkuaiskasvien viljelyä on varaa lisätä merkittävästi. Hän vieraili äsken Puolassa, missä osa syysrapsista menetettiin talvella. Vajetta pyritään paikkaamaan tuonnilla muun muassa Baltiasta. Myös Suomen rypsille ja rapsille olisi kysyntää.
Ohran markkinaa Lindroos kuvaa tasapainoiseksi, sillä sato näyttää kattavan kulutuksen. Samalla on aiheellista miettiä, miten markkinat reagoisivat, jos ohran viljelyala ja sato kutistuvat kymmenen prosenttia kotimaan kulutusta pienemmiksi.
Viljamarkkinoilla on nyt poikkeuksellisen paljon epävarmuutta. Venäjän ja Ukrainan iskut vientisatamiin ja aluksiin vaikeuttavat viljan toimituksia Mustaltamereltä.
Jos viljatoimitukset häiriintyvät merkittävästi, sillä voi olla huomattavia vaikutuksia maailman viljamarkkinoihin ja hintoihin. Tästä oli merkkejä haastatteluhetkellä heinäkuun puolivälissä.
Lindroosin mielestä viljan viennissäkin on kehittämistä. Iso osa kotimaan tarpeen ylittävästä sadosta viedään 3–5 miljoonan kilon aluksilla, mikä nostaa rahtikustannusta. Jos vilja vietäisiin 20–25 miljoonan kilon aluksilla, rahti halpenisi huomattavasti.
Viro toimittaa viljaa isoilla aluksilla muun muassa Espanjaan. Samaan kannattaisi miettiä Suomessa, Lindroos sanoo. Matkaa on niin paljon, ettei viljaa kannata viedä niin kauas pienillä aluksilla. Myös Suomen satamalogistiikassa on paljon parantamisen varaa.
Lindroos herättelee keskustelua viljasopimusten sitovuudesta. Kun hinta ja määrä on sovittu, siitä kuuluu myös pitää kiinni. Tämä ei vaikuta olevan kaikille selvää. Vilja-Aitan kaltaiselle uudelle toimijalle sopimuksista kiinni pitäminen on erityisen tärkeää, kun omia viljavarastoja ja -puskureita ei ole.
Yhtiö voi tehdä kauppaa vain viljasta, joka on olemassa tai josta on sitovasti sovittu. Lindroosin mukaan yhtiö aikoo tehdä sopimukset kirjallisesti. Suullinen sopimuskin pätee, mutta se vaikeuttaa asioiden selvittämistä, mikäli ongelmia tulee.
Lindroos tapasi heinäkuussa eurooppalaisia viljanostajia. Henkilökohtaisten suhteiden luominen ulkomaalaisiin kumppaneihin auttaa markkinoille pääsyä.