
”Lapsuuskotonani oli traktorina Massey-Ferguson 35, vuosimallia 1959. Se oli maatilan ensimmäinen traktori, jonka paappani oli ostanut käytettynä 1960-luvun alkupuoliskolla”, seinäjokinen Mika Lehtinen kertoo.
Lehtisen mieleen ovat jääneet erityisesti kankea kytkin, jota hän ei saanut painettua pohjaan pikkupojan painollaan, vaikka seisoi polkimen päällä molemmilla jaloilla.
”Sitten kun painoin ratista voimaa ottaen poljinta vielä vähän alaspäin, niin jotenkin onnistuin saamaan vaihteen päälle”, mies muistelee.
Kankean kytkimen lisäksi miehen muistiin on jäänyt myös peltinen työkalulaatikko, joka sijaitsi traktorin kyljessä.
”Siinä laatikossa oli muutamia lenkkiavaimia ja joitakin epämääräisiä rautatappeja sekä jokunen mutteri ja pultti. Muistan myös kaksi kamferitippoja sisältänyttä pulloa, jotka siellä olivat.”
”Tippoja käytettiin miltei samoihin vaivoihin kuin ihmisellekin.”
Kotona kyseisiä tippoja käytettiin lääkkeeksi kurkun käheyteen tai yskään.
”Paappa tiputti muutaman tipan sokerin palaan ja imeskeli. Taisipa joskus antaa sellaisen sokerinpalan minullekin, Lehtinen kertaa lapsuusmuistojaan.
Mitä virkaa kamferin tipoilla sitten oli traktorin työkalulaatikossa?
”Tippoja käytettiin miltei samoihin vaivoihin kuin ihmisellekin. Massikassa oli Perkins-dieselmoottori, joka oli tunnettu kylmäkäynnistyksen ongelmista.”
Lehtisen mukaan tuohon aikaan oli yleinen sanonta, että jos Massikan jättää kesällä varjoon, niin se pitää laittaa lohkolämmitykseen, mikäli sen haluaa saada käyntiin.
”Paappa otti hiertämällä irti traktorin ilmansuodattimen, joka muistutti suurta punaista sientä. Toisella kädellä tiputettiin kamferin tippoja ilmanottoputkeen, ja toisella käännettiin virta-avaimesta”, Lehtinen selventää tippojen käyttöä.
”Sitä jaksan ihmetellä vielä vuosikymmentenkin jälkeen, etteivät apteekin lasipullot särkyneet traktorin työkalulaatikossa kaiken sen ruosteisen metallin seassa.”
"Apteekkarin ilme voisi olla näkemisen arvoinen, jos tänä päivänä menisi ostamaan kyseisiä tippoja, ja kertoisi niiden menevän Massey-Fergusonin käynnistämiseen”, Lehtinen nauraa.
Juttu on osa MT:n Rakkain traktorini -sarjaa, jossa kerromme lukijoidemme tarinoita traktoreiden takaa.