• Luke pienensi satoennustettaan vain aavistuksen elokuun arviosta – kokonaisviljasadoksi ennustetaan 2,9 miljardia kiloa, sato 2000-luvun kolmanneksi heikoin

    Kuivuusvuosina 2018 ja 2021 viljasato jäi nyt ennustettua pienemmäksi.
    Ohra kärsi tästä kesästä viljoista eniten.
    Ohra kärsi tästä kesästä viljoista eniten. Kuva: Carolina Husu
    Maatalous|Kasvintuotanto
    22.9.202309:23
    Tuure Kiviranta

    Tänä syksynä korjataan arviolta 2,9 miljardin kilon viljasato, ennustaa Luonnonvarakeskus (Luke). Se on viidenneksen pienempi kuin viime vuonna.

    Erityisesti ohrasato jää totuttua pienemmäksi, noin miljardiin kiloon. Ohramäärä on toissavuoden tapaan pienin sitten 1970-luvun.

    Ohran kokonaissato on kolmanneksen, vehnäsato lähes kymmenyksen ja rypsin ja rapsin sato neljänneksen pienempi kuin sadot viimeisen kymmenen vuoden aikana keskimäärin.

    Luken tuore ennuste ei poikkea kovin paljon elokuussa annetusta arviosta. Silloin kokonaisviljasadoksi ennustettiin kolme miljardia kiloa. Kuivuusvuosina 2018 ja 2021 viljasato jäi nyt ennustettua pienemmäksi.

    Lisää aiheesta
    • Ohran pieni sato vetää koko viljasadon tavanomaista pienemmäksi, ennustaa Luke.

      Kasvintuotanto | Luke: Viljasato noin 13 prosenttia keskimääräistä pienempi, ohrasato neljänneksen tavallista heikompi

    ”Alavireinen peltokasvien satonäkymä kuvastaa tämän kesän sään vaikutusta kasvien kasvuun. Aurinkoinen ja kuiva alkukesä sekä viime aikoina vallinnut sateinen sääjakso ovat tehneet hallaa pelloillamme”, toteaa yliaktuaari Anneli Partala Luonnonvarakeskuksesta.

    Ohrasato jää 1,02 miljardiin kiloon. Se on 30 prosenttia viime vuotta vähemmän ja vetää siten kokonaisviljasadon mukanaan tavallista pienemmäksi. Ohra on pinta-alaltaan Suomen viljellyin vilja, tosin ala on viime vuodet pienentynyt.

    ”Kaurasatoarvio tälle syksylle on miljardi kiloa. Se on pari prosenttia kymmenen vuoden keskimääräistä satoa pienempi eli melko tavanomainen. Kauran ja vehnän viljelyaloissa ei ole tapahtunut samanlaista laskua viimeisen vuosikymmenen aikana kuin ohran kohdalla. Vehnäsadon osalta satonäkymä on tällä hetkellä noin 770 miljoonaa kiloa”, Partala sanoo.

    Neljänneksi viljellyimmän viljamme eli rukiin satoarvio on noin sata miljoonaa kiloa. Se on viidenneksen kymmenen vuoden keskimääräistä satoa suurempi. Ruisala olikin tänä vuonna kymmenyksen tavanomaista suurempi.

    Rehu- ja ruokaherneen viljelyala alkoi kasvamaan viisi vuotta sitten. Viljelyala nelinkertaistui ja ohitti eri kasviryhmiä eli sokerijuurikkaan, perunan, kuminan, rukiin ja rypsin viljelyalat.

    Tämän vuoden yli 40000 hehtaarin hernealalta Luken satoarvio ylittää sata miljoonaa kiloa.

    Ruoka- ja rehuherneen lisäksi Suomessa viljellään noin 5000 hehtaarilla tarhahernettä, jonka sadosta suurin osa on pakastehernettä.

    Luken satotilaston satoarviot perustuvat paikallisten ProAgria-keskusten asiantuntijoiden omilta alueiltaan antamiin arvioihin, jotka kuvaavat tilannetta syyskuun 18. päivänä. Viljelykasvien pinta-alat perustuvat Ruokaviraston maaseutuelinkeinohallinnon tietojärjestelmän tietoihin.

    Lisää aiheesta
    • Pahimmillaan runsaat sateet ovat nostaneet pelloille tulvia. Kuva on elokuun lopulta Peräseinäjoelta.

      Kasvintuotanto | Viisi prosenttia viljasta jäämässä kokonaan korjaamatta märkyyden takia

    • Kauralla ongelmaksi on muodostumassa hometoksiinit sekä itäminen.

      Kasvintuotanto | Homeet ja matalat sakoluvut viljasadon ongelmana – viljakuormia on käännytetty pois tehtailta

      Tilaajalle
    • Muun muassa ruista on varastoissa runsaasti.

      Maatalous | Kotimaan viljatase pysyy raskaana – Vyrin viljataseen päivitys lisäsi viljan tarjontaa ja vähensi kulutusta, alkuvarastoiden ennustetaan ensi vuonnakin olevan yli miljardi kiloa

      Tilaajalle
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle