Vilja-alan yhteistyöryhmä (Vyr) on päivittänyt viljatasearvioitaan ja julkaissut ensimmäisen tase-ennusteen satokaudelle 2023/2024.
Taseessa viljojen alkuvarastot arvioidaan nyt suuremmiksi kuin vielä keväällä tehdyssä arviossa.
Yhteensä viime syksyn sadosta viljaa olisi arvion mukaan varastoissa edelleen heinäkuussa ollut lähes 1,2 miljardia kiloa. Keväällä yhteismääräksi arvoitiin vajaa miljardi kiloa, joka jo sekin oli paljon ja laski hintaodotuksia.
Ohran alkuvarasto on nostettu lähes 400 miljoonaan kiloon. Kauraa olisi varastoissa ollut heinäkuussa yli 400 miljoonaa kiloa ja vehnää 320 miljoonaa kiloa. Ruista varastoissa oli lähemmäs vuoden käyttömäärä.
Viljaa käytettiin yhteensä kaudella 2022/2023 kotimaassa 2,66 miljardia kiloa. Keväällä arvio vielä oli 2,78 miljardia kiloa. Kotieläintuotannon väheneminen alentaa rehuviljan käyttöä.
Vientiä päättyneellä kaudella on ollut uusimman arvion mukaan yhteensä 355 miljoonaa kiloa, josta kauraa oli 220 miljoonaa kiloa. Kauran vienti on ollut vähäistä verrattuna aiempiin vuosiin, jolloin se oli yli 300 miljoonaa kiloa.
Jos Vyrin arvio alkuvarastoista ja Luonnonvarakeskuksen (Luke) reilu viikko sitten antama satoennuste toteutuvat, on viljaa runsaasti tarjolla kysyntään nähden.
Luken ennustama kolmen miljardin kilon viljasato ja vanhat varastot muodostavat 4,25 miljardin kilon kokonaistarjonnan, kun kotimaan kysynnän taas ennustetaan olevan 2,68 miljardia kiloa. Vienniksi ennustetaan 430 miljoonaa kiloa.
Ensi vuoden heinäkuussa varastoja olisi siten jäljellä yhteensä 1,14 miljardia kiloa. Ruista olisi varastossa yli vuoden käyttömäärä. Kauraakin yli puolet kotimaan vuosikulutuksesta.
Jos kotimaan viljankäyttö on alle 2,7 miljardia kiloa, voisi tuotantoakin olla syytä muuttaa vastaamaan paremmin kotimaista käyttöä ja tasapainoa.
Jos Vyrin tasearvio pitää paikkansa, kannattaisi tulevina kesinä ottaa viipymättä käyttöön MTK:n kolme vuotta sitten julkaiseman ilmastotiekartan vilja-alatavoitteet.
Nykyinen noin miljoonan hehtaarin vilja-ala tulisi tiekartan mukaan pienentää noin 800000 hehtaariin.
Tiekartasssa on arvioitu, että nostamalla samalla keskisadot yli 4500 kiloon hehtaarilta, kokonaissato ei viime vuosiin verrattuna pienenisi.
Mutta jos kotimaan viljankäyttö on alle 2,7 miljardia kiloa, voisi tuotantoakin olla syytä muuttaa vastaamaan paremmin kotimaista käyttöä ja tasapainoa.
Viljalta pinta-alaa voisi jatkossa siirtää markkinoiden kysynnän mukaan öljy- ja palkokasveille. Viherlannoitusnurmet kannattaa viljelykierrossa olla mukana jo talouden riskienhallinnan vuoksi. Ympäristönhoitopellot tarjoavat myös taloudellisia vaihtoehtoja.
Kotimaassa viljanostajat pääasissa laskivat hintojaan viikko sitten julkaistun ensimmäisen satoarvion ja Vyrin viljataseen jälkeen. Tarjonnan kasvu ja kysynnän lasku painavat hintoja.
Ukrainan on kerrottu suunnitelevan uuden vientikäytävän avaamista Mustallemerelle.
Maailman viljamarkkinoilla tutut seurantakohteet, Ukraina sekä Yhdysvaltojen sää, ovat jatkaneet hintojen heiluttamista.
Ukrainan on kerrottu suunnitelevan uuden vientikäytävän avaamista Mustallemerelle ilman Venäjän suostumusta.
Reitti kulkisi Mustanmeren länsireunaa Romanian ja Bulgarian lähettyviltä. Reittiä pitkin on nyt ainakin yksi konttialus jo kulkenut. Ukraina neuvottele myös laivojen vakuuttamisesta.
Venäjä on jatkanut Ukrainan satamien pommituksia.
Yhdysvalloissa on hyvin kuumaa, minkä arvoidaan pienentävän maissi- ja soijasatoa. Euroopassa monin paikoin sateet ovat hidastaneet puinteja ja alentaneet vehnän laatua.