Typpilannoitteet ovat halventuneet merkittävästi alkuvuoden aikana.
Taustalla vaikuttaa lannoitteiden raaka-aineiden hinta. Laskusuunta on vahva, ilmenee Maailmanpankin tilastoista.
Typpilannoitteissa käytettävän urean hinta laski helmikuussa vain 357,50 dollariin tonnilta, kun vielä joulukuussa tonnihinta oli yli 519 dollaria.
Fosforin (DAP) hinta oli helmikuussa 612,50 dollaria tonnilta. Fosforinkin hinta on hieman laskenut, mutta ureaa loivemmin.
Tilanne on hyvin poikkeuksellinen, kuvailee Bernerin tuoteryhmäjohtaja Ilkka Pekkala. ”Ei näin voimakasta laskua lähihistoria tunne”.
Nyt lannoitteiden hinnoissa on palattu hinnoissa niin sanotusti lähtöruutuun, eli samaan hintatasoon kuin lannoitekauden alussa.
Bernerillä lannoitteiden tonnihinnat ovat laskeneet alkuvuoden aikana 400—500 euroa. ”Ollaan tultu alas samassa suhteessa kuin muutkin”, Pekkala tähdentää.
Se on piristänyt Bernerillä myös lannoitteiden kauppaa ja toimituksia.
Pekkala puhuu hinnan laskuun viitatessaan jopa markkinahäiriöstä. Käynnissä on hänen mukaansa uuden tasapainon hakeminen. ”Vaikka esimerkiksi sodan eskalaatiota ei tulisikaan, markkina on aika hermostunut.”
Typpiraaka-aineiden hinta on laskenut, koska tarjontaa on ollut paljon.
Kysyntä heikentyi ja Euroopassa suljettiin kauden aikana typen raaka-aineita hyödyntäviä tehtaita, mikä taas lisäsi tarjontaa.
Maakaasun hinta ei ole maailmalla räjähtänyt samassa suhteessa kuin Euroopassa.
Vappuun on kuitenkin enää viitisen viikkoa. Pekkala kehottaa tekemään tilauksen, jos lannoitteet ovat vielä hankkimatta.
”Joku ehkä vielä odottaa, mutta suurin osa on todennut, että ajallisen paineen takia on toimittava, jos haluaa ennen kylvöä lannoitteita markkinoilta hankkia.”
Saksalaismedia Agrarheute uutisoi aiemmin ostajien viivyttelevän lannoitteiden ylitarjonnan vuoksi.