
Viljan pitkään alhaalla pysytelleen hinnat saivat viljelijät tähyilemään kevätkylvöjen aikaan muita vaihtoehtoja. Erityisesti typpeä maahan lataava puna-apila nousi suosituksi vaihtoehdoksi tukiehtojen muututtua niin, että se kelpuutettiin saneerauskasviksi.
”Saneerauskasvien suosio on näkynyt tämän kesän konekaupassamme”, kertoo Agrimaan tuoteryhmäpäällikkö Timo Haavisto.
Saneerauskasvia ei tarvitse tukiehtojen mukaan korjata pellolta pois.
”Tämä on nostanut huomattavasti vaakatasomurskainten kysyntää. Vaakatasomurskain nimensä mukaisesti murskaa kasvuston peltoon, jolloin siitä voi syntyä uusi humuskerros”, avaa Haavisto.
Sen sijaan kylvö- ja muokkauskoneiden kysyntä on ollut maltillisempaa.
Agrimaa laajensi keväällä toimintaansa Varsinais-Suomessa avaamalla uuden toimipisteen Loimaalle.
”Hankkijan ja NHK:n toimipisteiden lopettaminen paikkakunnalla avasi meille mahdollisuuden, johon halusimme tarttua.”
Haavisto kertoo Saviseudun maatalousyrittäjien löytäneen hyvin tiensä Agrimaan uuteen toimipisteeseen. Aiemmin Agrimaan myynti koko Suomen alueelle on hoidettu yksinomaan yrityksen pääpaikalta Mänttä-Vilppulasta.
”Olemme tyytyväisiä ratkaisuumme. Myynti on ylittänyt odotuksemme. Lounaisessa Suomessa on merkittävä osa maamme kaikesta kasvin- ja kotieläintuotannosta. Siksi se on konekaupankin kannalta erittäin keskeinen alue”, hän toteaa.