• Kasvihuoneissa palataan normaaliarkeen – talvitaukoa piti kalliin sähkön takia tavallista useampi, nyt istutukset ovat kovassa vauhdissa

    Kotimaisia kasvihuonevihanneksia on huhtikuusta eteenpäin tarjolla tavallista enemmän.
    Hollolalainen Husulan puutarha piti talvitaukoa. Nyt kasvihuoneissa taas vihertää. Kuvassa yrittäjä Erika Männikön äiti Eija Jakobsson.
    Hollolalainen Husulan puutarha piti talvitaukoa. Nyt kasvihuoneissa taas vihertää. Kuvassa yrittäjä Erika Männikön äiti Eija Jakobsson. Kuva: Kimmo Haimi
    Maatalous|Puutarhatuotanto
    25.2.202305:00
    Satu Lehtonen

    Kasvihuoneviljelijät ovat henkäisseet helpotuksesta, kun sähkön hinta on lähtenyt laskuun. Keväälle on luvassa runsas kotimaisen kurkun ja tomaatin tarjonta.

    Erityisesti tomaatintuottajista moni jätti huoneet sydäntalveksi kylmilleen. ”Tomaatilla viljelypinta-alasta puuttui talvella noin 70 prosenttia normaaliin verrattuna”, Kauppapuutarhaliiton toiminnanjohtaja Niina Kangas kertoo.

    Kurkulla puuttuva osuus oli kolmanneksen luokkaa.

    Salaatin tuotannossa huoneita ei niinkään jätetty tyhjiksi vaan energiakuluissa säästettiin muuten. Se johti kasvun hidastumiseen, joten tuotanto putosi muutamia prosentteja.

    Tuoreen puutarhatilaston mukaan tomaattia tuotettiin viime vuonna 4 miljoonaa kiloa eli 8 prosenttia edellisvuotista vähemmän. Kurkulla pudotus oli 3 miljoonaa kiloa eli 6 prosenttia.

    Tuotantotauko alkoi eri yrityksissä eri aikaan, loka–joulukuussa, Kangas kertoo.

    Taukoa ei aloiteta hetken mielijohteesta, vaan se suunnitellaan pitkälle etukäteen.

    "Elokuussa moni päätti, ettei kasvustoja uusita eli uusia taimia ei istuteta vaan vanhasta kasvustosta korjataan satoa niin kauan kuin pystytään. Jotkut saivat satoa vielä joulukuussakin kasvustosta, joka olisi normaalisti uusittu elokuussa.”

    Tomaatin ja kurkun tuotantorytmit eroavat toisistaan. Lisäksi molemmissa on sekä kausi- että ympärivuotista tuotantoa.

    Ympärivuotisessa tomaatin tuotannossa normaali rytmi on, että taimet istutetaan elokuussa ja niillä mennään koko kausi, Kangas kertoo. Kesällä saatetaan pitää pieni tauko.

    Tomaatin kausituotannossa istutukset tehdään näihin aikoihin ja tuotanto jatkuu loka–marraskuulle.

    Kurkulla tehdään ympärivuotisessa viljelyssä 3–4 istutusta vuodessa. Yhtenäistä valtakunnallista rytmiä ei ole.

    Kurkun kausiviljely alkaa keväällä näihin aikoihin, ja kasvusto uusitaan kerran tai kaksi viljelykauden aikana.

    ”Huolestuttavaa kyllä, me suomalaiset olemme kuluttaneet aiempaa vähemmän kaikkia vihanneksia.”

    Nyt istutuksia tekevät siis sekä kausiviljelijät että ne, jotka tavallisesti tuottavat läpi talven mutta pitivät nyt taukoa.

    "Seurauksena on, että kotimaisia kasvihuonevihanneksia on huhtikuusta eteenpäin tarjolla tavallista enemmän”, Kangas kertoo.

    Se voi tuoda tuottajille omat haasteensa: runsas tarjonta tarkoittaa yleensä sitä, että hinnat laskevat.

    Vaikka tuotantomäärä kuluvana talvena on ollut tavallista pienempi, kurkusta ja tomaatista ei ole tullut pulaa.

    ”Huolestuttavaa kyllä, me suomalaiset olemme kuluttaneet aiempaa vähemmän kaikkia vihanneksia. Myös kurkkua ja tomaattia on ostettu vähemmän”, Kangas toteaa.

    Sitä, ovatko kulutuksen laskun syynä korkeat kuluttajahinnat, Kangas ei osaa sanoa. ”Meillä ei ole resursseja kerätä kuluttajahintoja. Kaupalla on tässä asiassa kaikki data.”

    Viljelijähinnasta Kangas toteaa vain, että kohonneita kustannuksia on saatu osittain siirrettyä hintaan.

    Kangas toteaa, että sähkön osuus kasvihuonetuotannon kustannusrakenteessa vaihtelee.

    ”Se riippuu niin monesta asiasta: onko kyse ympärivuotisesta vai kausituotannosta, millainen sähkösopimus yrityksellä on ja millainen kasvihuone on.”

    Hän arvelee, etteivät yritykset juurikaan ole jääneet kalliiden sopimusten vangiksi.

    ”Ne, joilla on ollut pitkäaikainen kiinnitys, ovat pystyneet viljelemään läpi kauden. Ne, jotka ovat pörssisähkössä, eivät varmaankaan ole tehneet kiinnityksiä nyt kun sähkömarkkina on heitellyt, vaan jääneet odottamaan, että pörssisähkön hinta tasaantuu.”

    Nyt niin näyttää käyvän, ja lisäksi pitenevät päivät ja aurinko osallistuvat kasvihuoneiden energiatalkoisiin.

    Lisää aiheesta
    • Moni kurkkuhuone on nyt tyhjänä.

      Puutarhatuotanto | Kallis sähkö näkyy kasvihuonevihannesten viime vuoden tuotantomäärässä

      Tilaajalle
    • Ison kasvihuoneen sähkönkulutus on sen verran merkittävä, että pimeäksi jättäminen voi jo kriisiaikana hieman vaikuttaa alueelliseen sähkön riittävyyteen. ”Olemme kantaneet kortemme siihen kekoon”, sanoo Mikko Härkälä.

      Energia | Kallis sähkö sammuttaa valoja ennennäkemättömällä tavalla – 70–100 prosenttia kasvihuonetiloista Pohjanmaalla sulkee täksi talveksi

      Tilaajalle
    • Suomalaiset kertovat aikovansa lisätä kasvisten käyttöä.

      Ruoka | Vain harva syö tarpeeksi kasviksia ‒ tutkimus kertoo nyt uudesta suunnasta

    • Helsingin Heikinlaakson K-marketissa tomaatti maksoi maanantaina liki seitsemän euroa kilo.

      Energia | Kotimaisista tomaateista ja kurkuista voi tulla pulaa – MT:n kauppakierroksella kallein kilohinta liki seitsemän euroa

    • Kasvihuoneala on selvittänyt omaa ilmastovaikutustaan vuodesta 2013 lähtien.

      Puutarhatuotanto | Kasvihuonealan päästöt vähentyneet tuntuvasti – lämmitysöljyn käyttö laskenut 87 prosenttia

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle