Snellman on päättänyt laskea lihasian ja porsaan tuottajahintaa 5 senttiä kilogrammalta. Edellisen kerran Snellman laski tuottajahintoja viime vuoden tammikuussa.
”Päällimmäisenä syynä on kysynnän laskeminen tietyissä raaka-aineissa”, kertoo Snellmannin lihatalon lihanjalostusliiketoiminnan johtaja Roland Snellman.
Alkuvuosi ja kesä Snellmanin lihatalolla on hänen mukaansa mennyt ihan hyvin, mutta markkinoiden kiristyessä tilanteeseen on tullut suunnan muutoksia.
”Suomen pakkasvarastot sika puolella, niin ne ovat kasvaneet aika merkittävästi, ja nyt nähdään, että kiristyy tämä tilanne markkinassa.”
Snellman kertoo, että he ovat olleet avoimia tuottajien suuntaan ja ovat lykänneet hinnanlaskuja viimeiseen saakka, mutta ”nyt tuli raja vastaan”.
”Suomessa tuottajahinnat ovat menneet koko ajan alas päin, mutta me olemme pitämään niitä ylhäällä, niin kauan kuin näkymät on ok. Meillä on 20 prosenttia hankintaosuus, ja jos Eurooppa ja koko muu Suomi menee alas jatkuvasti, niin jossain tulee se raja vastaan.”
Suunnitelmissa ei ole muita samanlaisia tuottajahinnan laskuja.
”Sanoin tuottajille infotilaisuudessa, että valitettavasti joudumme tämän tekemään. Meidän tavoite on kyllä pitää mahdollisimman korkealla tuottajahintaa.”
Uutista korjattu 29.8.2025 klo 17.06: Viimeksi Snellman laski tuottajahintoja viime vuoden tammikuussa.