
MTK:n puheenjohtajapeli on täysin auki, selvisi MT:n järjestön valtuuskunnan jäsenille tekemästä kyselystä.
Kysymys, ketä kannatat MTK:n seuraavaksi puheenjohtajaksi lähetettiin 77:lle valtuuskunnan jäsenelle. 36 heistä vastasi ja 41 jätti vastaamatta.
Merkittävä on, että vastanneista 11 kertoi äänestävänsä jotakuta muuta kuin nyt tiedossa olevaa ehdokasta.
MT kysyi valtuuskunnan kantoja sen jälkeen kun MTK:n asettama puheenjohtajia kartoittava työryhmä päätti työnsä 15. elokuuta. Ajatus oli, että työryhmä houkuttelisi tehtävästä kiinnostuneet esiin, jotta jäsenet ja valtuuskunta ehtisi heihin kunnolla tutustua.
Vastauksista voi päätellä, että muita ehdokkaita voi olla vielä tulossa. Ehdokkaita voi ilmaantua vielä puheenjohtajasta päättävässä kokouksessakin marraskuussa.
MTK:n puheenjohtajasta päättävässä valtuuskunnassa on 79 äänivaltaista jäsentä.
Nyt kysymystä ei lähetetty ehdolla oleville valtuuskunnan jäsenille Eerikki Viljaselle ja Juha Junnilalle. He voivat varsinaisessa äänestyksessä äänestää itseään.
Selvää johtokannatusta ei saanut kukaan ehdokkaista ja jokainen sai ääniä. Eniten ääniä sai Tero Hemmilä, kahdeksan. Eerikki Viljanen ja Antti Kangas saivat viisi ääntä, Kati Partanen kaksi ja Juha Junnila yhden.
Moni valtuuskunnan jäsen ei ole vielä päättänyt kantaansa. Siitä kertoo se, että yli puolet katsoi paremmaksi jättää vastaamatta MT:n kysymykseen. Oletettavasti moni heistä vielä pohtii kantaansa.
MTK:n valtuuskunta kokoontuu äänestämään uudesta puheenjohtajasta 26.—27. marraskuuta. Vasta kokouksessa päätetään, miten puheenjohtaja valitaan. Enemmistövaalin toteuttamistapa päätetään kokouksessa valtuuskunnan puheenjohtajan Eerikki Viljasen johdolla.
Ehdokasasettelu ei ole vielä lopullinen, sillä ehdokkaita voi esittää kokoukseen asti ja vielä kokouksessakin.
Tiedossa olevat viisi ehdokasta ovat MT:n järjestämässä tentissä tänään. Lähetys alkaa MT:n verkkosivulla kello 19.00.
Maaseudun Tulevaisuus on osa Viestimediaa, jonka MTK omistaa.