Espoolaistytöstä tuli ensin lomittaja, lopulta pohjalaisen maitotilan emäntä – "Rakastan tätä työtä, vaikka se onkin hirveän sitovaa”

Joka päivä joku suomalainen maitotila lopettaa toimintansa ja tuottajapariskunta lähtee muualle töihin. Jenny Päivärinta kulkee vastavirtaan: hän siirtyi tilan ulkopuolisista töistä maidontuottajaksi miehensä rinnalle.

"Rakastan tätä työtä, vaikka se onkin hirveän sitovaa”, Päivärinta sanoo.

”Lisäksi miehelleni on ollut lapsesta asti selvää, että hän jatkaa tilaa. Teemme kaikkemme, että voisimme jatkaa eläkepäiviin asti.”

Kohta 39 täyttävän Päivärinnan matka maitotilalle Kristiinankaupunkiin on ollut pitkä ja sattumia täynnä.

Espoossa syntynyt Päivärinta teki aikanaan pääkaupunkiseudulla parturi-kampaajan töitä.

Kymmenen vuotta sitten hän päätti tehdä elämänmuutoksen ja lähti ”Mullikselle” eli Kauhajoen maatalousoppilaitokseen opiskelemaan eläintenhoitajaksi.

Kaksivuotisen opiskelun aikana Päivärinnalle kävi selväksi, että tuotantoeläimet kiinnostavat pieneläimiä enemmän. Hän teki aikuisopiskelijan näyttönsä maatalouspuolelta.

Seuraava askel oli siirtyä lomittajan töihin. Ne kuitenkin vähenivät, joten seuraavaksi nainen siirtyi siivousfirman leipiin.

Eläimet ovat aina olleet lähellä Jenny Päivärinnan sydäntä. Kuva: Johannes Tervo

Sitten peliin astui pari amoria, jotka olivat sitä mieltä, että Päivärinta ja maidontuottaja Mikko Uusitalo sopisivat hyvin yhteen. Kaksi vuotta sitten järjestetyt treffit vahvistivat asian ja vakka löysi kantensa.

”Olin ollut kymmenen vuotta yksin ja melkein jo menettänyt toivoni”, Päivärinta kertoo. ”Ajattelin, että tulen elämään loppuikäni koirien ja viherkasvien kanssa. Mutta niin vain jotain tapahtuu silloin kun sitä vähiten odottaa.”

Uusitalo totesi heti, ettei oleta Päivärinnan jäävän hänen kanssaan navettaan. ”Voit tehdä juuri niin kuin itse haluat.”

”Minulle oli kuitenkin alusta asti selvää, että haluan tehdä tätä työtä hänen rinnallaan”, Päivärinta sanoo.

Uusitalon tilalla on noin 40-paikkainen parsinavetta. Lisäksi kasvatetaan sonneja. Kokonaiseläinmäärä on noin 100. ”Yritämme tulla toimeen sillä, mitä meillä tällä hetkellä on.”

Päivärinta kertoo nyt pikkuhiljaa opettelevansa kaikkea, mitä maatalouteen kuuluu. Lypsyhommat ovat tuttuja lomittaja-ajoilta, mutta talousasioita ei siinä työssä tarvinnut miettiä.

Tuore emäntä arvelee, että kirjallinen puoli tulee olemaan se hankalin. ”Koska se on se vähiten kiinnostava asia”, hän nauraa. ”Mutta hoidettava sekin on.”

Navetan puolella vaikeinta on eläinten kiimojen toteaminen. Tosin siinäkin silmä on jo kehittynyt.

40-paikkainen parsinavetta riittää pariskunnalle tällä hetkellä.  Kuva: Johannes Tervo

Parasta maidontuottajan työssä on vaihtelevuus, Päivärinta sanoo. ”Vaikka peruskaava on aamuin illoin sama, tilanteet muuttuvat. Eläimet poikivat ja uusia tulee. Tylsää hetkeä tässä ei tule.”

Hän kertoo aina tykänneensä työstä eläinten parissa. ”Ne ovat niin pyyteettömiä.”

Sekin antaa energiaa, että tietää tekevänsä tärkeää työtä eli tuottavansa suomalaisille ruokaa.

Julkinen keskustelu maataloudesta on välillä hyvinkin kärjekästä, mutta Päivärinta ei siitä mieltään pahoita. ”Somessa kinaavat usein ne, joilla ei ole pienintäkään kosketuspintaa käytännön maatalouteen.”

Hän huomauttaa, että yleinen mielipide on viime aikoina muuttunut myönteisemmäksi – moni on alkanut tajuta, miten tärkeää oma ruuantuotanto on.

Läheisiltään Päivärinta on saanut alanvaihdostaan vain myönteisiä kommentteja. ”Isä ja äitipuoli totesivat, että eipä olisi uskonut, että kaupunkilaisflikasta tulee maatalon emäntä, että on se saavutus!”

Kuva: Johannes Tervo

Päivärinta tekee vielä jonkin verran siivoushommia, viitisen tuntia kolmena päivänä viikossa lypsyjen välissä. Lisäraha ei ole pahitteeksi, hän toteaa.

Tulevaisuus ei pelota. ”Onhan nämä polttoaineiden, lannoitteiden ja sähkön hinnat jäätäviä, mutta ehkä ne kevään mittaan alkavat halventua. Pitää elää positiivisella asenteella ja luottaa siihen, että kaikki kääntyy parhain päin. Jos meillä ei ole niitä, jotka yrittävät, niin ei ole mitään.”