
Mikä nimi tulee ensimmäisenä mieleen, kun katselee ja kuuntelee mieltään osoittavia maataloustuottajia eri puolilla Eurooppaa.
Kyllä, Frans Timmermans, EU:n vihreän siirtymän ohjelmasta vastannut komission varapuheenjohtaja, joka vetäytyi viime vuonna Hollannin sisäpolitiikkaan kärsimään kirvelevän vaalitappion.
Timmermansin tapa taklata ilmastonmuutosta ja luontokatoa härkäpäisesti ympäristöjärjestöjen piirtämin nuotein on yksi Euroopan viljelijäprotestien juurisyistä.
Koronapandemia ja Ukrainan sota nostivat ruokaketjun hintakilpailussa jo muutenkin häviäjän rooliin sysättyjen maataloustuottajien kustannuksia. Sen päälle on tullut loputon määrä ristiriitaisia säädöksiä, joita perustellaan vihreän siirtymän ohjelmalla.
Hollannissa typpipäästösäädösten uuvuttamien viljelijöiden päre paloi jo vuonna 2022. Viime kuukausina räyhäkkäitä traktorimarsseja on nähty muiden muassa Puolassa, Saksassa, Ranskassa, Belgiassa ja Italiassa.
Ne ovat tuottaneet tulosta: EU:n komissio on tehnyt joukon hätäisiä väistöliikkeitä.
Ukrainan sodan vuoksi jäihin pantu kesannointivelvoite palaa odotettua myöhemmin, Ukrainan halpatuontia rajoitetaan tarvittaessa, eläinkuljetusten rajoittaminen lykkääntyy, samoin torjunta-aineiden käytön puolittaminen eikä maatalouden kasvihuonekaasupäästöjen leikkaamiselle aseteta uutta tiukkaa tavoitetta.
Kaikki tämä on, jos ei nyt selkävoitto, niin ainakin erävoitto EU-maiden maataloustuottajille. Maatalouteen kohdistuva sääntelypaine hellittää joiltain osin ainakin hetkeksi.
Hollannissa typpipäästösäädösten uuvuttamien viljelijöiden päre paloi jo vuonna 2022.
Kysymys kuuluu, kenen etua tämä Brysselin ja maataloustuottajien ”välirauha” palvelee? Edistivätkö viljelijät protesteilla omaa asiaansa? Kuka voittaa vai häviävätkö kaikki?
Yksi keskeisin syy siihen, että von der Leyen päätti viime hetkellä perääntyä, on laitaoikeiston ounasteltu voitto kesäkuun EU-vaaleissa. Hyysäämällä maataloustuottajia von der Leyen pyrkii varmistamaan itselleen jatkokauden komission puheenjohtajana ja omalle keskustaoikeistolaiselle EPP-puolueryhmälleen kohtuullisen vaalituloksen.
Vielä ei ole selvää, riittävätkö komission myönnytykset? Monet niistä jäävät uuden komission toteutettaviksi eikä mikään takaa, että ne todella toteutetaan. Ei edes se, että von der Leyen jatkaa.
Tuottajien kannattavuutta nakertaviin todellisiin ongelmiin, esimerkiksi vähittäiskaupan hallitsevaan asemaan ruokaketjun hintakilpailussa, ei kukaan ole edelleenkään luvannut puuttua konkreettisilla toimenpiteillä. Ei jäsenmaissa eikä EU-tasolla.
Pahimmassa tapauksessa pettyneet viljelijät lähtevät uudelleen kaduille vielä ennen kesän vaaleja ja silloin laitaoikeiston vyörytys on pelättyä järeämpi.
Populistipuolueet pystyvät vaalivoittonsa turvin kuitenkin vain korkeintaan jarruttamaan Brysselin lainsäädäntökoneiston työtä. Varsinaisia korjausliikkeitä tuskin nähdään. Niitä saadaan enemmän aikaan kansallisten hallitusten ja etujärjestöjen ennakkovaikuttamisella. Monet jäsenmaat, Suomi muiden mukavat, ovat jo aloittaneet tämän työn, mutta se on jäämässä kovaäänisten protestien varjoon.
Maataloustuottajien erävoitto EU-koneistosta saattaa myös rohkaista muita intressiryhmiä kiukuttelemaan itselleen joustoja ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa. Se, että ilmastotavoitteiden saavuttaminen tätä kautta lykkääntyy, ei ole kenenkään etu. Viljelijät kärsivät konkreettisesti ensimmäisenä, jos tai kun ilmastonmuutos etenee.
Tässä kohtaa on hyvä palata Frans Timmermansiin. Hänen johdollaan komissio yritti sanella ylhäältä alaspäin huonosti valmisteltuja kieltoja ja rajoituksia, jotta hyvät kunnianhimoiset ilmasto- ja ympäristötavoitteet saavutetaan.
Syntyi vaikutelma, ettei ilmastonmuutosta taklata maataloustuottajien, metsätalouden harjoittajien ja muiden tavallisten eurooppalaisten kanssa, vaan heitä vastaan.
Vaikutelma on varmasti osin väärä. Se takaraivossa osa äänestäjistä kuitenkin lähtee kesäkuussa uurnille eikä siitä todennäköisesti seuraa mitään hyvää kenellekään.
Juttu on osa Tilaajan toive -sarjaa, jossa MT käsittelee lukijoille merkityksellisiä aiheita.