EU:n maatalousjätti Hollanti kipuilee ankarasti – se on monesta syystä mutkikas haaste koko unionille

”Tämä pieni maa ruokkii maailman.”

Näin otsikoi yhdysvaltalainen arvostettu aikakauslehti National Geographic laajan Hollannin maataloutta käsittelevän juttunsa syyskuussa 2017.

Pitkässä artikkelissa hehkutettiin, miten ”maatalouden jättiläiseksi” kasvanut Hollanti pystyy osoittamaan, ”miltä maataloustuotannon tulevaisuus” parhaimmillaan voisi näyttää.

Vielä silloin tulevaisuus saatiin näyttämään hyvältä: ruokaa olisi Hollannin hallituksen linjauksen mukaan mahdollista tuottaa kaksi kertaa enemmän puolet pienemmillä resursseilla.

Hollanti on maailman toiseksi suurin ruuan viejä arvolla mitattuna. Sen pellot tuottavat aaria kohti moninkertaisen määrän esimerkiksi perunaa globaaliin keskiarvoon verrattuna. Tuotantoeläimiä on neliökilometriä kohti enemmän kuin missään muussa EU-maassa.

Nyt loistava tulevaisuus näyttää kuitenkin olevan takana.

Hollannin karjatalous kantaa surimman vastuun maan massiivisista typpipäästöistä. Maa hukkuu lantaan. Päästöjen leikkaaminen siedettävälle tasolle edellyttäisi, että Hollannin 50000:sta maatilasta joka kolmannen pitäisi panna lappu luukulle ja tuotantoeläinten määrää pitäisi vähentää 30 prosenttia.

Eli se siitä kestävästä, mutta samalla tehokkaasta maataloudesta, joka ratkaisee globaalin ruokakriisin. Nyt ihmeidentekijöiksi kruunatut maataloustuottajat taistelevat elinkeinonsa tulevaisuuden puolesta.

Hollannin kipuilussa on kyse monitahoisesta ongelmasta ja mittavista haasteista. Ne koskevat koko Euroopan unionia ja niihin pitäisi vastata nopeasti, vaikka helppoja vastauksia ei ole.

Käytännössä Hollanti on yksi ensimmäisistä maista, missä Rooman klubin taannoiset varoitukset kasvun rajoista ovat jo tulleet kirjaimellisesti vastaan.

Maa, jossa asuu keskimäärin 507 ihmistä neliökilometrillä, eli lähes viisi kertaa enemmän kuin tiheästi asutussa Euroopassa keskimäärin, ei yksinkertaisesti voi olla kestävästi ruuan ylivoimainen tehotuottaja ja ruokaviennin maailmanmestari.

Hollannin surullisesta esimerkistä on pakko tehdä johtopäätöksiä, kun EU:n tulevaa maatalouspolitiikkaa linjataan. Ruokaturva on tärkeä osa Euroopan strategista autonomiaa. Siksi tuotantopotentiaalista on syytä pitää puolta.

Ruokaviennissä olisi kuitenkin parempi keskittyä enemmän osaamisen kuin tonnien viemiseen sinne, missä ruokaturva on retuperällä. Juuri Hollanti tuottaa kokoonsa ja käytössä oleviin luonnonvaroihinsa nähden liikaa ruokaa vientiin, mutta kehittää toisaalta tekonologiaa, joka voi oikeissa kohteissa oikein käytettynä ratkaista ruokakriisin.

Ursula von der Leyenin johtama EU-komissio on yrittänyt hampaat irvessä todistaa, että vihreän siirtymän sateenvarjon alla valmistellun ilmasto- ja ympäristölainsäädännön tavoitteena on turvata Euroopan maataloustuotannon ja -tuottajien tulevaisuus − ei uhata sitä.

Paperilla tämä varmasti pitää paikkansa. Toistaiseksi sosiaaliset ja taloudelliset käytännön vaikutukset, tai ainakin uskottavat arviot niistä, ovat kuitenkin olleet voittopuolisesti kielteisiä.

Globaalissa mittakaavassa se tarkoittaa, että komission varapuheenjohtajan, hollantilaisen Frans Timmermansin johdolla kehitellyllä ”pellolta pöytään” -strategialla on vaikea lähteä ratkaisemaan ruokakriisiä. Volyymit eivät yksinkertaisesti riitä.

Jos näihin EU:n maatalouspolitiikan haasteisiin ei löydetä tuottajia ja maaseutuväestöä tyydyttäviä ratkaisuja, poliittiset seuraukset voivat olla arvaamattomia.

Hollantia 13 vuotta johtaneen pääministeri Mark Rutten kohtaloksi koitui lopulta maahanmuuttopolitiikan kiristäminen, mutta maatalouden umpikuja vaikutti taustalla.

Rutte on ollut pitkään yksi EU-politiikan tärkeistä vakauttavista voimista. Marraskuun ennenaikaisten vaalien jälkeen saattaa olla toisin.

Maaseutuväestön tyytymättömyys voi nostaa arvaamattoman viljelijä- ja kansalaisliike BBB:n jopa Hollannin pääministeripuolueeksi. Samanlaista protestiliikehdintää on ilmassa myös muualla. Se ei voi olla vaikuttamatta ensi vuoden EU-vaalien tulokseen.

Äkäinen maataloustuottajien etuja puolustava rintama saattaisi tehdä 2024 vaalien jälkeen EU:n lainsäädäntökoneiston elämän todella vaikeaksi. Ei vähiten siksi, että hurskaista ympäristö- ja ilmastostrategioista vähemmän veisaavan maatalousjätti Ukrainan tien tasoittaminen kohti EU-jäsenyyttä on yksi tulevan EU-vaalikauden keskeisin savotta.