• Glyfosaatin uudelleen hyväksymiselle ei saatu EU:n jäsenmaiden enemmistön tukea – asia esillä seuraavan kerran marraskuussa

    EU-komission alainen pysyvä komitea äänesti glyfosaatin uudelleen hyväksymisestä kokouksessaan perjantaina 13. päivä lokakuuta.
    Glyfosaatin nykyinen hyväksyminen on voimassa 15. joulukuuta asti.
    Glyfosaatin nykyinen hyväksyminen on voimassa 15. joulukuuta asti. Kuva: Kimmo Haimi
    Maatalous|Maatalous
    13.10.202313:24
    Maija Ala-Siurua

    Glyfosaatin uudelleen hyväksyminen ei saanut EU:n jäsenmaiden enemmistön tukea, tiedottaa Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes. EU-komission alainen pysyvä komitea äänesti asiasta tänään perjantaina 13. päivä lokakuuta. Suomi äänesti uudelleen hyväksymisen puolesta ja tuki tehoaineelle esitettyjä uusia rajoituksia ja riskinvähennyskeinoja, Tukes kertoo.

    Määräenemmistön puuttuessa asian käsittely siirtyy komission muutoksenhakukomitealle. Siinä jäsenmaiden korkeamman tason edustajat käsittelevät glyfosaatin uudelleen hyväksymistä ja äänestävät siitä marraskuussa järjestettävässä kokouksessaan.

    Glyfosaatin nykyinen hyväksyminen on voimassa 15.12. asti. Glyfosaattia sisältävien valmisteiden luvat voivat olla voimassa vuoden pidempään eli 15.12.2024 saakka nykyisillä lupaehdoilla, jos luvan ehdot täyttyvät. Tukes vastaa kasvinsuojeluaineiden kansallisista luvista. Virasto jatkaa lupien voimassa oloa, jos luville on haettu jatkoa.

    Glyfosaatin uudelleen hyväksyminen perustuu aineen tieteelliseen riskinarviointiin, jonka Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen (EFSA) julkaisi heinäkuussa. Sen johtopäätöksenä todettiin, ettei glyfosaattia luokitella syöpävaaralliseksi tehoaineeksi ja että sille löytyy turvallisia käyttökohteita.

    Kasvinsuojeluaineiden valmistekohtaiset tiedot voi tarkistaa Kemidigistä. Glyfosaatin uudelleenhyväksymiseen liittyvää tietoa löytyy komission nettisivuilta ja riskinarviointiin liittyvää tietoa EFSAn sivuilta.

    Lisää aiheesta
    • Roundup on maailman tunnetuin glyfosaattivalmiste.

      Kasvintuotanto | Glyfosaatin kohtalosta päätetään EU:ssa tänään perjantaina 13. päivä

    • Taipalsaarelainen viljelijä Juha Ahokainen on taistellut rikkakananhirssiä (etualalla) vastaan epätoivoisesti jo kahdeksan vuotta.

      Kasvintuotanto | Rikkakananhirssi on rutkasti hukkakauraa vaikeampi viljan vihollinen ‒ "Tätä ei kitke pirukaan”

    • Kvickfinnin ensimmäinen ajokerta ulottuu nurmea lopetettaessa vain viiden sentin syvyyteen. Tarkoituksena on rikkoa nurmen pinta ja nostaa maan pintakerroksessa olevat juuret kuivumaan.

      Kasvintuotanto | Luke etsii vaihtoehtoja juolavehnän glyfosaattitorjunnalle – ”Hyvin tehoavaa, pienemmän ympäristöriskin torjunta-ainetta ei ole näköpiirissä”

      Tilaajalle
  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen