”En usko, että holsteinit pärjäisivät täällä” – Kukka-Maaria Kärki hoitaa 30 lehmän lypsykarjalla perinnemaisemaa

”Haluan tuoda esiin, että myös tällaisia erilaisia tiloja on”, kertoo sulkavalaisen Koskelan luomumaitotilan yrittäjä Kukka-Maaria Kärki.

Tilalla on 30 lypsävän karja vanhassa kivinavetassa. Lähes puolet eläimistä on suomenkarjaa, eli kotimaisia alkuperäisrotuja, jotka yleisesti ovat maidontuotantokarjoissa melko harvinaisia.

Kärki kertoo tilan arjesta ja pohtii muutenkin maaseudun elämän menoa aktiivisesti somessa. Viime syksystä lähtien hän on myös kirjoittanut kolumneja MT Suomalaiseen Maaseutuun.

”Olen saanut niistä mukavia viestejä. Osa samaistuu suomenkarjan kasvattamiseen, jotkut taas vaikka siihen pohdintaan, voiko tuottaja lähteä lenkille keskellä päivää”, Kärki kertoo.

Tilalla on kasvamassa myös suomenkarjan härkiä lihaksi. Osa jää omaan käyttöön, mutta myös lihan suoramyynti on harkinnassa.  Kuva: Timo Seppäläinen

Hän toivoo, että muutkin maatilat uskaltaisivat kertoa arjestaan enemmän, jotta edes aiheesta kiinnostuneilla kuluttajille säilyisi jonkinlainen tuntuma ruuan alkuperään.

”En juuri silottele, vaan kerron vaikeammistakin asioista, kuten raskaista päivistä tai eläinten menetyksistä. Toistaiseksi ainakaan se ei ole ollut huono linja. Pyrin myös aina vastaamaan, vaikka kommentin sävy olisi ikävämpikin.”

Kukka-Maaria ja Johannes Kärki pitävät työstään maitotilalla, mutta kaipaavat välillä lisää vapaata aikaa ja lepoa. ”Lomitukseen toivoisi kehitystä, nyt vapaalle pääseminen on usein omien vanhempien avun varassa.”  Kuva: Timo Seppäläinen

Tilalla on pihapiirissä ”mummola”, jota vuokrataan majoituskäyttöön.

Majoittujilla on halutessaan mahdollisuus osallistua tilan töihin, kuten päästä mukaan lypsylle. Tilaisuus on monelle ainutlaatuinen ja siihen tartutaan yleensä innokkaasti.

”Osalle se varmaan on myös syy tulla meille majoittumaan”, arvelee Kukka-Maarian puoliso Johannes Kärki.

Vaikka kokemattomien vieraiden ja etenkin vilkkaiden lasten ottaminen mukaan lypsyasemalle on usein stressaavaa ja hidastaa töitä, plussat voittavat miinukset.

”Vieraat ovat yleensä lypsyn jälkeen niin otettuja ja onnellisia, että tulee tosi hyvä mieli.”

Tila on alun perin rakennettu Hackmanin sahan maatilaksi. Kivinavetta on 1930-luvulta.  Kuva: Timo Seppäläinen

Tila sijaitsee avain Sulkavan Lohilahden taajamassa kylätien vieressä. Moni ohikulkija pysähtyy ihastelemaan laiduntavia eläimiä, ja antaa näkymästä tilalle kiitosta.

Karja laiduntaa kesäkaudella ympäri vuorokauden, hoitaen samalla valtakunnallisesti arvokkaita perinnebiotooppialueita.

Valkoinen kivinavetta on alun perin rakennettu 1930-luvulla lähellä toimineen Hackmanin sahan ruuantuotantoa turvaamaan. Rakennus on ulkoisesti suojeltu, mutta sisätiloja on vuosien varrella remontoitu käytännöllisemmiksi. Silti käsityötä on etenkin talvella paljon.

”Tässä on kohta 15 vuotta mietitty, mitä tekisi isona. Navetta huutaisi remonttia, mutta saisiko siitä silti toimivaa. Haaveilen, jos vaikka saisi robotin lypsämään. Samalla se mietityttää muun muassa laidunnuksen toteuttamisen ja suomenkarjan robotille soveltumisen kannalta. Ne ovat molemmat minulle tärkeitä valintoja”, Kärki sanoo.

Hän on puolisonsa Johanneksen kanssa neljäs sukupolvi tilalla, jolle siirtokarjalaiset isoisovanhemmat asettuivat sotien jälkeen.

Kukka-Maaria Kärki palasi jatkamaan kotitilaansa maataloustieteen opintojen jälkeen.  Kuva: Timo Seppäläinen

Sukupolvenvaihdos tehtiin vuonna 2014. Päätös syntyi lopulta melko nopeasti, kun Kukka-Maarian vanhemmilla oli mahdollisuus luopumistukeen.

”Olin kolmesta sisaruksesta ollut aina se, joka oli navetassa. Vanhemmat suhtautuivat kuitenkin tilan jatkamiseen hyvin neutraalisti, eikä paineita ollut”, Kukka-Maaria Kärki muistelee.

Viikissä maataloustieteitä opiskellut pariskunta asui ennen spv:tä Rengossa Johanneksen äidin vanhalla kotitilalla ja heillä oli kaksi pientä lasta.

”Täällä on tukiverkot ihan lähellä, mikä helpotti muuttopäätöstä”, Kukka-Maaria Kärki sanoo.

Somerolta lähtöisin oleva Johannes kertoo sopeutuneensa Savoon hyvin, vaikka murre ei olekaan tarttunut puheeseen. Hän on työskennellyt koko ajan päätoimisesti tilan ulkopuolella, mutta viettänyt lomansa melko tiiviisti traktorissa.

Vaalea länsisuomenlehmä Nata tulee uskollisesti tervehtimään omistajaansa.  Kuva: Timo Seppäläinen

Luomu tuotantosuuntana seurasi luontevasti sukupolvenvaihdoksessa mukana.

”Olen siihen kasvanut, vaikka välillä se on mietityttänytkin, koska luomun kannattavuus on huonontunut”, Kukka-Maaria Kärki sanoo.

Lehmät ja työskentely niiden parissa on hänelle ammatin paras puoli ja alkuperäisrotujen säilyttäminen tärkeä arvo.

Karjassa on ayrshirejen lisäksi länsisuomenkarjaa, pohjoissuomenkarjaa eli lapinlehmiä ja itäsuomenkarjaa eli kyyttöjä. Mustavalkoista maailman valtarotua holsteinia joukossa ei ole yhtäkään.

”En usko, että ne pärjäisivät täällä”, Kärki viittoo mäkisen laidunmaan suuntaan.

Suomenkarjan eläimistä moni tuottaa merkittävästi vähemmän maitoa kuin valtarodut.

”Niiden pitäminen on selvä arvovalinta. Kyllähän ne syövät vähemmän, jos lypsävätkin vähemmän, mutta ainakin ovat tosi terveitä, helppohoitoisia ja huolettomia laidunnettavia. Eläinlääkärin hoitoa niille ei juuri koskaan tarvita.”