
Suomen luontopaneeli tarkasteli maankäytön ja viljelytapojen vaikutuksia maatalousluonnon monimuotoisuuteen tuoreessa raportissaan.
Paneelin mukaan esimerkiksi kasvipeitteiset alueet edistäisivät luonnon monimuotoisuutta. Samalla ne edistävät myös maaperän kasvukuntoa ja hiilen sitoutumista maaperään sekä vähentävät ravinteiden huuhtoutumista.
Eri viljelykasvien ja -lajikkeiden käyttö puolestaan parantaa tuottavuutta ja sopeutumiskykyä viljelyolosuhteiden muutoksiin.
Maataloustuotanto ei olisi mahdollista ilman luonnon tarjoamia ekosysteemipalveluja, kuten ravinteiden kiertoa, tuholaisten luontaista torjuntaa, hiilensidontaa ja pölytystä.
”Monimuotoinen maaperäeliöstö vakauttaa veden, ravinteiden ja hiilen kiertoa ja parantaa siten maan viljavuutta”, muistuttaa tutkija Susu Rytteri.
Monimuotisuustyön on oltava maataloustuottajille taloudellisesti houkuttelevaa.
Tärkeimpänä syynä maatalouselinympäristöjen lajien uhanalaistumiselle ovat avoimien elinympäristöjen umpeenkasvu.
Luontopaneelin mukaan maatalousluonnon monimuotoisuutta on mahdollista edistää esimerkiksi niityillä ja kesannoilla, luonnonhoitopelloilla, kukkakaistoilla ja pientareilla sekä luomutuotantoa lisäämällä.
Monimuotisuustyön on kuitenkin oltava maataloustuottajille taloudellisesti houkuttelevaa. Luontopaneeli raportoikin, että taloudellisia kannustimia tulisi ohjata monimuotoisuutta ylläpitävään tuotantoon ja vähentää tukea monimuotoisuutta heikentäviltä toimilta.
”Luontotoimet eivät vaaranna ruoantuotantoa. Luontokadon torjunta kannattaa, sillä mitä nopeammin toimeen ryhdytään, sen parempi”, kertoo yli-intendentti Aleksi Lehikoinen.
Luontopaneeli huomauttaa, että olisi tärkeä olla luonnon monimuotoisuutta edistäviä tukimuotoja, joiden keinot olisi joustavia. Toimia kohdennettaessa tulisi erilaiset eliölajit ja niiden tarpeet huomioida.
”Tuottajilla tulisi olla enemmän taloudellista liikkumavaraa ja päätäntävaltaa oman elinkeinonsa kehittämisessä esimerkiksi niin, että he voisivat halutessaan suuntautua tuottamaan luonnon monimuotoisuusarvoja ja ekosysteemipalveluja ruoantuotannon ohella”, sanoo Rytteri.