• Kasvinjalostuksesta viimein sopu EU:ssa – tuottajat uskovat sen tuovan apua maatilojen kannattavuuteen

    Suomessa hallinto ja kasvinjalostajat ovat tukeneet tavoitetta saada uudet jalostusmenetelmät käyttöön Euroopassa.
    Tilaajalle
    2030-luvulla kasvinjalostajien koeruuduilla voi kasvaa uusilla genomitekniikoilla jalostettuja lajikkeita. Arkistokuvassa perinteisin tavoin jalostettuja lajikkeita.
    2030-luvulla kasvinjalostajien koeruuduilla voi kasvaa uusilla genomitekniikoilla jalostettuja lajikkeita. Arkistokuvassa perinteisin tavoin jalostettuja lajikkeita. Kuva: Kari Salonen
    Maatalous|Kasvinjalostus
    17.12.202504:00
    Tuure Kiviranta

    EU:ssa on viimein saavutettu sopu uusista kasvinjalostusmenetelmistä.

    Joulukuun alussa Euroopan parlamentin sekä jäsenmaiden neuvottelijat pääsivät yhteisymmärrykseen tiettyjen uusien genomitekniikoiden (new genomic techniques NGT) käyttämisestä kasvinjalostuksessa.

    Nykyisin uusilla genomitekniikoilla jalostettuihin kasveihin ja niistä saataviin tuotteisiin sovelletaan EU:ssa muuntogeenisiä organismeja (GMO) koskevaa sääntelyä.

    Siten uusilla keinoilla jalostettujen lajikkeiden hyväksymismenettelyt ovat raskaita ja kalliita. Se on estänyt menetelmien käytön EU:ssa.

    Nyt saavutettu sopu tarvitsee vielä virallisen hyväksynnän parlamentissa ja jäsenmaiden neuvostossa. Sen jälkeen menee kaksi vuotta ennen kuin uusia sääntöjä aletaan noudattaa käytännössä.

    Uusista genomitekniikoista julkisuudesta tutuin on niin sanottu geenisaksimenetelmä eli crispr/cas-menetelmä.

    Saavutetussa sopimuksessa uusilla menetelmillä jalostetut kasvit jaetaan kahteen ryhmään.

    Ensimmäisessä (NGT 1) ovat kasvit, joiden geneettiset muutokset olisivat voineet syntyä luonnollisesti tai perinteisiä jalostusmenetelmiä käyttäen.

    Näitä uusia lajikkeita kohdellaan samalla tapaa kuin perinteisillä jalostusmenetelmillä kehitettyjä lajikkeita.

    Toiseen ryhmään (NGT 2) kuuluvat kasvit, joiden jalostuksessa on tehty monimutkaisempia muutoksia. Ne pysyvät nykyisen GMO-sääntelyn piirissä.

    Uudet säännöt koskevat sekä EU:ssa tuotettuja kasveja että tänne muualta tuotuja.

    Kummankaan ryhmän kasveja ei saa käyttää luomuviljelyssä.

    ”Vähemmällä saadaan enemmän.”

    Jacob Jensen

    Euroopan parlamentin tiedotteen mukaan uudet säännöt vahvistavat Euroopan ruokaturvaa ja parantavat ruuantuotannon kestävyyttä.

    Uusilla jalostusmenetelmillä on mahdollista kehittää lajikkeita, jotka kestävät entistä paremmin sään ääri-ilmiöitä ja kasvituholaisia.

    Uusien lajikkeiden avulla hehtaarisadot voivat kasvaa ja viljelyyn tarvitaan vähemmän pinta-alaa, lannoitteita ja kasvinsuojeluaineita, tiedotteessa todetaan.

    ”Vähemmällä saadaan enemmän”, summaa EU:n puheenjohtajamaan Tanskan maatalousministeri Jacob Jensen.

    Terveydestä ja eläinten hyvinvoinnista vastaavan komissaari Olivér Várhelyin mukaan uudet säännöt antavat Euroopan kasvinjalostus-, maatalous- ja ruoka-alalle työkalut, joita ne tarvitsevat kilpaillakseen maailmanlaajuisesti.

    Lisäksi komissaari sanoo uudistuksen avaavan markkinoita pienille ja keskikokoisille yrityksille.

    Arkistokuvassa solukkoviljelmiä Boreal Kasvinjalostuksen laboratoriossa.
    Arkistokuvassa solukkoviljelmiä Boreal Kasvinjalostuksen laboratoriossa. Kuva: Kimmo Haimi

    Eurooppalaisia maanviljelijöitä edustava Copa-Cogeca on tyytyväinen päätökseen. Tiedotteessaan viljelijöiden järjestö pitää päätöstä historiallisena.

    ”Viljelijöille tämä tarkoittaa viljelykasveja, jotka kestävät paremmin kuivuutta, lämpöstressiä ja tuholaisia, jotka uhkaavat yhä enemmän tuottavuutta, maatilojen kannattavuutta ja ruuantuotannon vakautta kaikkialla EU:ssa”, järjestön tiedotteessa sanotaan.

    Eurooppalaisen luomuruuan ja -viljelyn kattojärjestö IFOAM Organics Europe vaatii EU:n päätökseen muutoksia.

    Luomuala katsoo, että sopimusta vietiin eteenpäin pitkälti hypoteettisilla lupauksilla uusien menetelmien hyödyistä.

    Suomessa viljellään maata muuhun Eurooppaan nähden ääriolosuhteissa.

    Suomessa hallinto ja kasvinjalostajat ovat tukeneet tavoitetta saada uudet jalostusmenetelmät Euroopassa käyttöön.

    Uusilla genomitekniikoilla pystytään nopeuttamaan kasvilajien jalostusta ja tekemään entistä täsmällisemmin muutoksia kasvien ominaisuuksiin.

    Jalostuksella voidaan esimerkiksi vaikuttaa kasvitautien, kuivuuden tai märkyyden kestävyyteen.

    Lisäksi maailmalla uusia menetelmiä on hyödynnetty kasvien laatuominaisuuksien tai ravintoarvon parantamiseen.

    Toisaalta kotimaassa on muistutettu, että uudet keinot eivät ole oikotie onneen, vaan yksi uusi työkalu muiden joukkoon.

    Vaikka itse jalostustyö nopeutuu, on sitä ennen oltava kerättynä valtavasti tutkimustietoa kyseisen ominaisuuden muuttamisesta.

    Suomessa viljellään maata muuhun Eurooppaan nähden ääriolosuhteissa. Meillä on lyhyt valoisa kesä ja lämpötilat eri luokkaa kuin muualla.

    ”Uusilla genomitekniikoilla voitaisiin saada uusia täsmätyökaluja suomalaiselle kasvinjalostukselle Suomen ilmasto- ja kasvuolosuhteisiin”, totesi johtava asiantuntija Sanna Viljakainen maa- ja metsätalousministeriöstä MT:n haastattelussa vuonna 2023.

    Monessa maassa EU:n ulkopuolella uusien kasvinjalostusmenetelmien sääntely on ollut pitkään sallivampaa kuin EU:ssa.

    Esimerkiksi Brasiliassa ja Yhdysvalloissa menetelmät ovat osa kasvinjalostuksen arkea.

    Britanniassa EU-eron jälkeen linjattiin, että uudet menetelmät eivät ole muuntogeenisiä.

    Lisää aiheesta
    • Kolme neljäsosaa kuluttajista voisi kuvitella ostavansa geenieditoitua leipää, eikä suuren osan mielestä sen tarvitse näkyä hinnassa suuntaan tai toiseen.

      Kasvinjalostus | Kuluttajat ja viljelijät hyväksyvät geenieditoidut kasvit – ”Se juna liikkuu jo, olipa se mukavaa tai ei”

      Tilaajalle
    • Merja Veteläinen toimii jalostusjohtajana Borealilla.

      Kasvinjalostus | Kielletty menetelmä nopeuttaisi kasvinjalostusta huomattavasti – ”Geenieditointi on tieteellisesti ja teknisesti vaikea ymmärtää, siksi se pelottaa”

      Tilaajalle
    • Keskustelun eri jalostusmenetelmien käytöstä täytyy olla avointa, jotta ei syntyisi sellaisia huolia, joihin ei ole aihetta”, Merja Veteläinen sanoo.

      Kasvinjalostus | Geenieditointi nytkähtelee eteenpäin EU-rattaissa, mutta se ei ole mikään ihmelääke vaan hyvä lisä kasvinjalostajan työkalupakkiin

      Tilaajalle
    • Tulevaisuuden viljalajikkeita Borealin koeruuduilla Jokioisilla. Kuva on otettu kesällä 2020.

      Kasvinjalostuksella varaudutaan sään äärioloihin – geenieditointi saattaa tulla lähivuosina avuksi

    • Uusilla genomitekniikoilla pystytään nopeuttamaan kasvinjalostusta ja tekemään entistä täsmällisemmin muutoksia kasvien ominaisuuksiin. Jalostuksella voidaan esimerkiksi vaikuttaa kuivuuden kestävyyteen.

      Kasvinjalostus | EU pyrkii irrottamaan kasvinjalostuksen uudet genomitekniikat vanhentuneesta GMO-sääntelystä

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    uudet genomitekniikat
    geenieditointi
    geenisakset
    kasvinjalostus
    Biotiede
    Geenit
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    C2-koeruutupuimuri on suunniteltu helposti puhdistettavaksi.

    Koneviesti | Koeruutupuimurit ovat tärkeä tuoteryhmä Sampo-Rosenlewille – C2-malli kuuluu koeruutupuimureiden raskaaseen sarjaan