Ruokaviraston mukaan eläinten tunnistamisessa ja rekisteröinnissä havaittiin puutteita viime vuonna suuressa osassa tarkastetuista pitopaikoista. Eläinmäärään suhteutettuna puutteiden osuus oli kuitenkin melko pieni, kertoo Ruokavirasto tiedotteessaan. Valvontaa tehdään pääosin riskiperusteisesti.
Valvontaviranomaiset tarkastivat yhteensä 1 379 eläinten pitopaikkaa. Tarkastuksista 54 prosenttia kohdistui nautaeläimiin, 27 prosenttia lampaisiin ja vuohiin, 8 prosenttia hevosiin, 9 prosenttia sikoihin ja 2 prosenttia muihin eläinlajeihin. Lisäksi valvottiin koiria: tarkastuksia tehtiin 1 341 pitopaikassa ja niissä tarkastettiin 1 221 koiraa.
Rekisteritiedoissa virheitä aiheuttivat erityisesti pitopaikkatietojen virheellisyydet.
Yleisimmät puutteet liittyivät nautaeläimillä korvamerkintään. Osalta eläimistä puuttui merkintä tai se oli puutteellinen. Rekisteritiedoissa virheitä aiheuttivat erityisesti pitopaikkatietojen virheellisyydet. Lammas- ja vuohieläimillä puutteita oli paljon rekisteri-ilmoituksissa. Eläimiä oli rekisteröimättä tai siirroista ja poistoista ei ollut tehty ilmoituksia. Sioilla puolestaan havaittiin eniten puutteita eläinmäärä- ja tapahtumailmoituksissa sikarekisteriin.
Eläinrekisteri-ilmoitusten tekeminen määräajassa on keskeistä eläintautien torjunnassa, muistuttaa Ruokavirasto. Vuonna 2025 määräaikoja noudatettiin pääosin hyvin.
Eläinrekisterien lisäksi eläintenpitäjien tulee ilmoittaa tiedot eläintenpidosta ja pitopaikoista eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin. Näissä tiedoissa yleisimmät puutteet liittyivät pitopaikan maksimikapasiteettitietoihin sekä yhteyshenkilötietojen puuttumiseen tai vanhentumiseen.
Vuoden aikana siirtokieltoja asetettiin yhteensä 80 pitopaikkaan. Siirtokielto voidaan määrätä valvonnassa havaittujen puutteiden korjaamisen ajaksi. Lisäksi määrättiin 27 seuraamusmaksua ja tehtiin kaksi tutkintapyyntöä.