• Lihan kulutuksen lasku ei huoleta ‒ meijerit uskovat, että vasikoille löytyy kasvatuspaikkoja myös tulevaisuudessa

    Naudanlihan kulutuksen laskun uskotaan loivenevan, kun taloustilanne kohenee.
    Tilaajalle
    Salla Kanniala jakaa rehua välikasvattamon vasikoille Vetelissä.
    Salla Kanniala jakaa rehua välikasvattamon vasikoille Vetelissä. Kuva: Esko Keski-Vähälä
    Maatalous|Maatalous
    27.1.202304:00
    Terhi Torikka

    Välitysvasikoiden noudot maitotiloilta ovat syksyn ja talven aikana ruuhkautuneet.

    Taustalla on useita syitä. MTK:n mukaan suurin niistä on naudanlihantuotannon heikko kannattavuus. Akuutisti tilanteeseen vaikuttaa myös nautojen tilallapitoajan muutos, joka on lykännyt teurastuksia etenkin AB-tukialueella.

    Yksi ruuhkan syistä on naudanlihan kysynnän heikkeneminen.

    Suomalaisen naudanlihaketjun eläimistä noin 80 prosenttia tulee maitotiloilta. Tuottaakseen tehokkaasti maitoa lypsylehmän on poi’ittava säännöllisesti vuosittain.

    Joissakin maissa vasikoita teurastetaan jo muutaman kuukauden iässä vasikanlihaksi. Myöskään ylimääräisten vasikoiden myynti toiseen maahan tai lopettaminen pikkuvasikkana ei ole kaikkialla tavatonta.

    Yleisintä on, että lypsylehmät keinosiemennetään sukupuolilajitellulla siemenellä. Näin voidaan optimoida syntyvien tuotantoon tarvittavien lehmävasikoiden määrä ja käyttää muihin siemennyksiin liharotuista sonnisiementä.

    Keino on käytössä myös Suomessa, mutta se ei poista vasikkakasvattajien tarvetta.

    Mikäli vasikoille löytyy jatkossa yhä vähemmän kasvatuspaikkoja, tilanne vaatii muita ratkaisuja. Huolestuttaako naudanlihan kysynnän heikkeneminen maitoalaa?

    ”Tilanne tasapainottuu ennen pitkää. Taloudellisesti vaikeat ajat näkyvät nyt markkinassa. En usko, että tämä on niinkään seurausta pysyvästä kulutuksen muutoksesta”, arvioi Valion alkutuotantojohtaja Ilkka Pohjamo.

    Tällä hetkellä vasikkaruuhka on kuitenkin vakava ongelma, ja myös Valiolle on tullut paljon yhteydenottoja siihen liittyen.

    ”Lähtökohta on, että kaikille syntyville vasikoille on löydyttävä hyvät kasvatuspaikat”, Pohjamo linjaa.

    Hänen mielestään etenkin tukiehtojen ja niihin liittyvien päätösten uudelleen arvioiminen olisi nyt tarpeen.

    ”Osa linjauksista perustuu vielä siihen tilannekuvaan, että vasikoita on liian vähän.” Ilkka Pohjamo, Valio

    Pohjamo olisi valmis avaamaan investointituet mahdollisiksi myös nautojen loppukasvatuspaikkoihin. Nyt tukea myönnetään naudanlihaketjussa vain emolehmätuotantoon.

    ”Yhtään epäonnistunutta investointia ei tarvita lisää, mutta jos joku pystyy tekemään kannattavan investoinnin, sen pitäisi olla mahdollista.”

    Välikasvattamosta naudat siirtyvät erilliseen loppukasvattamoon. Salla Kanniala puhdistaa juomakuppeja.
    Välikasvattamosta naudat siirtyvät erilliseen loppukasvattamoon. Salla Kanniala puhdistaa juomakuppeja.  Kuva: Esko Keski-Vähälä

    Asetus investointitukien kohdentamisesta on parhaillaan lausuntokierroksella. MTK on kertonut vastustavansa lihanautojen loppukasvatuspaikkojen investointituen avaamista nykytilanteessa.

    Koko ketjun etu olisi mahdollisimman hyvä tasapaino, toteaa Arla Suomen maidonhankintajohtaja Sami Kilpeläinen. Hän kertoo, että Arla on tarvittaessa valmis mukaan vuoropuheluun, mikäli ketjun muut toimijat sellaista kaipaavat.

    ”Me emme ole siinä aloitteentekijöitä. Olemme puhtaasti maitotuotetalo, eikä lihapuoli ole suoraan agendallamme”, Kilpeläinen perustelee.

    ”Mutta aika voisi olla sopiva kokonaisuuden pohdinnalle.”

    Keskusteluissa voitaisiin miettiä esimerkiksi maitovaltuuskunnan aikanaan edistämien sukupuolilajitellun ja liharotuisen siemenen käyttömääriä keinosiemennyksessä.

    Kilpeläinen toteaa, että vasikkaruuhka on ikävä asia maitotiloille, mutta esimerkiksi energiakysymys on nyt selvästi sitä suurempi ongelma.

    Lisää aiheesta
    • Ternivasikat saapuvat nyt veteliläiseen välikasvattamoon noin kolmeviikkoisina ja ovat tuottajan mukaan pääasiassa isompia, vahvempia ja terveempiä. Juuri saapuneista vasikoista huolehtimassa Salla Kanniala.

      Lihantuotanto | Näin vasikkaruuhka näkyy välikasvattamolla ‒ tuottaja kertoo, mikä on hyvä saapumisikä ternivasikalle

      Tilaajalle
    • Tuottaja arvelee, että noutoaikojen venyminen ei ainakaan paranna välitysvasikoiden laatua. Arkistokuva.

      Lihantuotanto | Maidontuottaja turhautui vasikkaruuhkaan ‒ "Tuntuu, että kaikilla on nurkat täynnä vasikoita”

      Tilaajalle
    • Vasikoiden jatkokasvatuspaikat ovat nyt kiven alla. Maitotilat lähettävät vasikat yleensä välitykseen ternivasikoina eli alle kuukauden iässä.

      Lihantuotanto | Vasikkaruuhka haittaa useita maitotiloja ‒ MTK: Suurin syy teuraskasvattamojen heikko kannattavuus

      Tilaajalle
    • Maatalousyrittäjät | Hakuaika on nyt! Eläinpalkkioissa on monta mahdollisuutta ajaa metsään

      Tilaajalle
    • Maitotiloilla ei yleensä ole tiloja kasvattaa vasikoita juottoiän päättymisen jälkeen.

      Lihantuotanto | Maitoasiamies vaatii elintarvikeketjulta vastuullisuutta vasikkaruuhkassa ‒ ”Ongelmaa ei tule sysätä yksin tiloille”

      Tilaajalle
    • Ylimääräisten, välitystä odottavien, vasikoiden pitäminen syntymätiloilla on hankalaa ja voi aiheuttaa ahtautta. Arkistokuva, ei liity tilanteeseen.

      Maatalous | Kaikille syntyneille vasikoille ei riitä jatkokasvatuspaikkaa, pelkää ProAgria

    Artikkelin aiheet
    naudanliha
    meijerit
    vasikat
    maitotilat
    maatalous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen