
Tuotantotauot eläinerien välillä ovat olleet jo jonkin aikaa historiaa nautakasvattamoissa, joihin maitotiloilla syntyvät sonnivasikat siirretään jatkokasvatukseen. Vasikkaketju on syksyn ja talven aikana ruuhkautunut, ja osa vasikoista on odottanut jatkokasvatukseen siirtymistä useita viikkoja.
”Uudet vasikat tulevat nyt heti, kun tarvittavat puhdistukset on tehty ja tilat valmiina. Tyhjäkäynti on häipynyt, mutta myös kapasiteetti on vähentynyt”, kertoo kokkolalainen naudanlihantuottaja Pasi Ingalsuo.
Kasvatuspaikkoja naudoille on uusien hyvinvointikorvauksen ehtojen myötä aiempaa vähemmän.
Ingalsuo on osakkaana Vetelissä sijaitsevassa vuonna 2005 valmistuneessa välikasvattamossa, jossa oli alun perin 720 kasvatuspaikkaa. Nyt niitä on runsaat sata vähemmän, jotta uudet tukiehdot täyttyvät.
”Se on yksi syistä ruuhkaan. Hyvinvointikorvaus on tiloille elintärkeä”, Ingalsuo sanoo.
Välikasvatukseen saapuvat vasikat ovat nyt aiempaa vanhempia, keskimäärin noin kolmeviikkoisia aiemman 10 päivän sijaan. Ingalsuota tämä ei harmita, sillä vasikat ovat tullessaan pääasiassa paitsi isompia, myös vahvempia ja terveempiä.
”Tällä kokemuksella kolme viikkoa olisi parempi välitysikä kuin 10 päivää.” Nautakasvattaja Pasi Ingalsuo
Paikoin välitysvasikoita on haettu maitotiloilta vasta yli kaksikuisina (MT 20.1.). Ingalsuon kohdalle ei ole tällaista sattunut.
”Alueellisia eroja on. Meidän toiminta-alueella tilanne on normaalimpi.”
Tuottaja ymmärtää, että kasvatuspaikan löytyminen välitysvasikalle nopeasti olisi ihanteellista maitotilojen kannalta.
”Vasikkakasvattajan näkökulmasta pitäisi pyrkiä tasapainoon ja välttää tyhjäkäyntiä.”
Suurin syy kasvatuspaikkojen akuuttiin puutteeseen ja vasikkaruuhkaan on Ingalsuon mukaan yksiselitteisesti talous. Se on yhteinen nimittäjä sekä tukiehtojen että markkinatilanteen kautta.
”Kaikki tuottajahinnan korotukset ovat olleet välttämättömiä ja yhä kustannuspuolen kanssa ollaan ihmeissään. Selkänahasta ei voi enää repiä”, Ingalsuo toteaa.
”Kannattavuustilanne ja tukimuutokset ovat johtaneet siihen, että osa naudanlihan tuottajista on lopettanut ja osa vähentänyt. Homma pyörii, kun se on taloudellisesti järkevää.”