• Vuoden mansikkaemäntä toivoo kotimaista taimikasvatusta – ”Kaikki taimet tulevat tällä hetkellä ulkomailta”

    ”Marja-alan yrittäjäksi voi lähteä myös ilman maanviljelystaustaa, esimerkiksi yrityskauppojen kautta”, kannustaa tuore mansikkaemäntä Raija Kumpula.
    Tilaajalle
    Ammattimaiseen kasvatukseen soveltuvia mansikan taimia ei kotimaasta saa. Raija Kumpula toivoo tilanteen kehittyvän.
    Ammattimaiseen kasvatukseen soveltuvia mansikan taimia ei kotimaasta saa. Raija Kumpula toivoo tilanteen kehittyvän. Kuva: Rami Marjamäki
    Maatalous|Maatalousyrittäjät
    12.7.202515:30
    Taneli Laine

    Vuoden 2025 mansikkaemännäksi on valittu projektipäällikkö Raija Kumpula. Arvonimen saajan valitsi Suonenjoen seudun marjanviljelijäin yhdistys ry.

    Tunnustus myönnetään vuosittain henkilölle, joka on ansioitunut alueen marjanviljelyn edistämisessä. Projektipäällikkönä kehitysyhtiö Savogrown Marjaosaamiskeskuksessa toimiva Kumpula on tehnyt alan kehittämistyötä jo 11 vuotta.

    Vuosien varrella Kumpula on nähnyt tilojen muuttuvan.

    "Tilojen määrä ja viljelypinta-ala ovat vähentyneet, mutta satomäärät ovat silti pysyneet lähes entisellään. Tämä kertoo siitä, kuinka etenkin tunneliviljely ja osaaminen ovat kehittyneet", Kumpula kommentoi MT:lle.

    Marjaosaamiskeskuksen tämänhetkinen hanke keskittyy luonnon monimuotoisuuden lisäämiseen marjatiloilla. Tavoitteena on edistää kestävää viljelyä, maaperän hyvinvointia ja tuotannolle elintärkeiden pölyttäjien elinolosuhteita.

    Kumpula uskoo, että monimuotoisuuteen panostaminen hyödyttää viljelijöitä myös taloudellisesti.

    Raija Kumpula nimettiin vuoden mansikkaemännäksi 12. päivänä heinäkuuta.
    Raija Kumpula nimettiin vuoden mansikkaemännäksi 12. päivänä heinäkuuta. Kuva: Aleksi Mustonen

    Keskuksen oma koetila on nyt tauolla, mutta toimintaa jatketaan tiiviissä yhteistyössä alueen marjatilojen kanssa. Kumpula pitää yhteistyötä alan toimijoiden välillä tärkeimpänä voimavarana.

    "Teemme hankkeita yhdessä muun muassa Luonnonvarakeskuksen, Itä-Suomen yliopiston ja Suonenjoen seudun marjanviljelijäin yhdistyksen kanssa."

    Vastanimetty mansikkaemäntä näkee alalla mahdollisuuksia etenkin mansikantuotannon kotimaisuuden lisäämiseen.

    "Kaikki taimet tulevat tällä hetkellä ulkomailta. Toivoisin, että kotimaista taimikasvatusta kehitettäisiin – se toisi varmuutta ja kestävyyttä koko ketjuun", hän painottaa.

    ”Yrittäjäksi voi lähteä myös ilman maanviljelystaustaa, esimerkiksi yrityskauppojen kautta.”

    Raija Kumpula

    Kaksi vuotta sitten Suonenjoen mansikalle myönnetyn nimisuojan ympärillä Kumpula näkisi mielellään vielä nykyistä tiiviimpää toimintaa.

    ”Suonenjoen mansikkatuottajat voisivat esimerkiksi perustaa tuottajaorganisaation”, hän pohtii.

    Tuottajaorganisaation kautta viljelijät voisivat vahvistaa asemaansa markkinoilla ja hyötyä organisaatioiden EU-tukimahdollisuuksista. Yhteistyö on ollut alueella aina vahvaa, joten pohjaa olisi.

    ”Suonenjoen mansikkatuottajat voisivat esimerkiksi perustaa tuottajaorganisaation.”

    Raija Kumpula

    Nuoria ja alanvaihtajia mansikkaemäntä kannustaa tarttumaan marja-alan tarjoamiin mahdollisuuksiin.

    ”Yrittäjäksi voi lähteä myös ilman maanviljelystaustaa, esimerkiksi yrityskauppojen kautta.”

    Puutarha-agronomiksi aikanaan valmistunut Kumpula opiskelee työn ohessa uutta hortonomin tutkintoa Lepaalla. Vapaa-ajallaan hän rentoutuu kotitilallaan Multialla puutarhatöiden, liikunnan ja käsitöiden parissa. Metsänhoitokin sujuu määrätietoiselta Mansikkaemännältä.

    Lisää aiheesta
    • Mansikoita kannattaa kohdella varovasti ennen pakastamista.

      Ruoka | Näin saat mansikat säilymään pakkasessa herkullisena – ole tarkkana muutamassa asiassa

      Tilaajalle
    • Jukka Kittilä tutkii Magnum-lajikkeen kasvua kasvihuoneessa.

      Kasvintuotanto | Mansikat uhkaavat jäädä pieniksi tänä vuonna

      Tilaajalle
    • Keski-Euroopassa kotitaloudet eivät juuri osta mansikoita pakastettavaksi.

      Kasvintuotanto | Mansikoiden hintasota käy kuumana Keski-Euroopassa – myös korkean palkkatason maat voivat pärjätä

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Raija Kumpula
    mansikanviljely
    Suonenjoki
    taimikasvatus
    marja-ala
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Rakennettu infra, kuten sähköverkko on altis ulkopuoliselle tihutyölle. Sähköverkko saattaa vaurioitua myös vahingossa. Kuvan haruksellisen teräsportaali on keskellä nurmipeltoa ja sen läpi ajetaan useilla koneilla kasvukauden aikana. Leveys on hieman tarkka karhottimelle.

    Koneviesti | Poikkeusoloihin varautuminen pitäisi olla jatkuvaa ja systemaattista – kriittisintä on puhtaan veden saaminen

    Tilaajalle
  • Kotieläintilalla pitää olla mahdollisuus ylläpitää tuotantoeläinten hyvinvointia, ja tilalla on oltava varajärjestelmä poikkeustilanteiden varalle. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Karjatilat tarvitsevat puhdasta vettä ympäri vuorokauden myös poikkeusoloissa ‒ varajärjestelmät ovat välttämättömiä

  • Lämmön tuottaminen yhteiskunnassa on kriittistä. Poltettava materiaali, kuten hake lämmön lähteenä tasaa yhteiskunnassa energiaverkoston kuormitusta. Sähköä tarvitaan tuki kuljettimien käyttöön ja sytytykseen. Poltettavaa materiaalia, turvetta ja haketta, voidaan varastoida ylivuotiseksi.

    Koneviesti | Huoltovarmuus on kannattavuutta -hanke käynnistettiin Pirkanmaalla – hankkeessa keskitytään maatilojen huoltovarmuuteen

    Tilaajalle