• Turvepeltojen päästöt ovat pitkään viljellyillä ja juuri raivatuilla lohkoilla samalla tasolla

    Turvepeltojen päästöjä tutkineen Omaihka-hankkeen tuloksia julkaistiin tänään torstaina. Lisää tietoa tarvitaan, jotta päätelmiä turvepeltojen päästöistä ja keinoista niiden pienentämiseksi voidaan tehdä.
    Tilaajalle
    Turvepeltojen päästöjä ja keinoja päästöjen vähentämiseksi on tutkittu koetiloilla Omaihka-hankkeessa. Kattavia tutkimustuloksia odotetaan jatkohankkeilta.
    Turvepeltojen päästöjä ja keinoja päästöjen vähentämiseksi on tutkittu koetiloilla Omaihka-hankkeessa. Kattavia tutkimustuloksia odotetaan jatkohankkeilta.  Kuva: Johannes Tervo
    Maatalous|Maatalouspolitiikka
    13.4.202317:32
    Johanna Koskiahde

    Turvepeltojen kasvihuonekaasupäästöjen hillitsemiseksi haetaan tutkimuksen ja maatalousalan toimijoiden yhteistyönä nyt aktiivisesti ratkaisuja.

    ”Tutkimustyötä turvepeltojen päästöistä tehdään useissa hankkeissa”, kertoo erikoistutkija Sanna Saarnio Luonnonvarakeskuksesta.

    Yksi niistä on Orgaanisten maiden ilmastopäästöjen hillintä nautakarjatiloilla (Omaihka) -hanke, jonka tutkimustuloksia raportoitiin torstaina. Hanke on ollut käynnissä vuodet 2020-2023 ja siinä tutkittiin viljelytoimenpiteiden vaikutusta päästöihin vapaaehtoisten tilojen turvepelloilla ympäri Suomen. Koetiloja oli mukana kaikkiaan seitsemän.

    Tutkimus keskittyi dityppioksidipäästöjen mittaamiseen. Ne olivat tutkimuksen koealoilla maltilliset vakiintuneen kasvillisuuden aikana. Nurmen uusimistilanteessa on riski suurille N2O-päästöille, mutta aina niitä ei ilmene.

    ”Satunnaisia päästöpiikkejä havaittiin esimerkiksi tilanteessa, jossa lannoittamista seurasi sateet tai kun nurmi oli lopetettu ja maa kynnetty. Peltolohkojen vesitasojen muutokset eivät vaikuttaneet selvästi dityppioksidien päästöihin”, Saarnio selvittää.

    Seurannassa oli mukana pitkään viljeltyjä turvepeltoja ja muutamia vuosia sitten raivattuja maita.

    ”Tulosten perusteella päästöt voivat olla näissä samalla tasolla.”

    Nurmiviljelyssä olevien peltojen mittauksissa ei vielä ole päästy niin kattaviin tuloksiin, että voitaisiin tehdä laajempia johtopäätöksiä viljelykeinojen vaikutuksista kokonaispäästömääriin.

    ”Omaihka-hankkeessa on tarkasteltu erityisesti dityppioksidien päästöjä turvepelloilla. Sen jatkohankkeella haetaan tietoa myös hiilidioksidipäästöistä”, Saarnio toteaa.

    Jatkohanke Alueelliset ratkaisukeinot eloperäisten maatalousmaiden ilmastovaikutusten hillitsemisessä, eli Armi, jatkuu vuoden 2024 loppuun.

    Lisää aiheesta
    • Maanäytettä ottamassa viljavuustutkimusta varten. Kuvituskuva.

      Mistä tunnet turvemaan? Tieto peltojen maalajista perustuu yleensä aistinvaraiseen analyysiin – tarkka määrittely vaatii laboratorioanalyysin

    • Hiilineutraaliin tuotantoon pyrkiminen kohtelee rankimmin tiloja, joissa turvepeltojen tarve on suuri.

      Maatalousyrittäjät | Maatalouden ilmastotavoitteiden toteuttamisen kannalta tilat eivät ole samassa asemassa

      Tilaajalle
    • Uuden vähäpäästöisen ja automatiikkatekniikalla varustetun traktorin hankinta parantaa osaltaan tilan hiilitasetta. Kuvassa Jukka Kurki ja Mari Kiljunen.

      Maatalouden ympäristötoimet | Lieksalaiset tuottajat kertovat, mitä hiiliviljely käytännössä tarkoittaa – ”Kustannustehokkuus on yksi hiiliviljelytoimien hyötyjä”

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Maanomistajat ovat mahdollisuutena hiilensidonnassa, mutta eivät osapuolena keskustelussa

  • Saksasta alkaneet traktorimielenosoitukset ovat laajentuneet myös muihin maihin. Ranskan tiesuluilla on näkynyt lähinnä isoja traktoreita, mikä johtuu siitä, että pääosa protesteihin osallistuvista tuottajista edustaa ison tilakoon tuottajia. Maataloustuotannon vaikeudet ovat pahiten osuneet suurempiin tuottajiin. LEHTIKUVA / AFP

    Koneviesti | Miksi traktorit tulivat Ranskan teille? Näistä syistä maatalousyrittäjät ovat lähteneet barrikadeille Euroopassa

  • Ruokavirasto aloittaa tukien ja palkkioiden maksut joulukuussa, ja ensimmäisessä maksuerässä maksetaan noin 95 % näistä tuista. Kuvituskuva.

    Koneviesti | EU-viljelijätukien tukitasoja ja ehtoja vahvistettu hakuvuodelle 2023 – tukitasoihin pudotuksia