Euroopassa on luonnonvaraisissa linnuissa todettu ennätysmäärä korkeapatogeenista eli suurta kuolleisuutta aiheuttavaa lintuinfluenssaa syys–marraskuussa.
Syksyn aikana tautia on todettu 26 maassa yhteensä 1 443 tapausta. Määrä on nelinkertainen viimevuotiseen verrattuna ja korkein sitten vuoden 2016, kertoo Ruokavirasto.
Lintuinfluenssa on sairastuttanut etenkin vesilintuja, ja kurkien massakuolemista raportoitiin Saksassa, Ranskassa ja Espanjassa.
Suomessa on tänä vuonna todettu 26 lintuinfluenssatapausta villilinnuissa. Valtaosa sairastuneista on laulujoutsenia. Tuoreimmat tapaukset ovat torstailta 27. marraskuuta Loimaalta ja Iitistä. Viime vuonna tautia löydettiin Suomesta vain kerran, silloin kanahaukasta.
Tuotantosiipikarjassa lintuinfluenssaa ei ole Suomessa todettu koskaan.
Lain mukaan siipikarjan ja harrastelintujen omistajan pitää ilmoittaa heti kunnan- tai läänineläinlääkärille, jos hän havaitsee linnuissaan lintuinfluenssaan viittaavia sairauden oireita.
Luonnonvaraisten lintujen joukkokuolemista on niin ikään ilmoitettava viipymättä virkaeläinlääkärille. Myös yksittäisistä isoista petolinnuista on hyvä ilmoittaa virkaeläinlääkärille.
Lintuinfluenssan torjumiseksi Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen Efsa esittää kansallisille ja paikallisille viranomaisille, siipikarjan tuotannossa toimiville ja luonnonvaraisten lintujen hoitoon osallistuville muun muassa seuraavia toimia:
Efsan Bird Flu Radar -työkalua voi käyttää seuraamaan lintuinfluenssaviruksen todennäköisyyttä luonnonvaraisten lintujen populaatioissa Euroopassa.
Lisää tietoa lintuinfluenssasta ja sen torjumisesta löytyy Ruokaviraston ja Eläinten terveys ETT:n verkkosivuilta.