• Maatalouskomissaari: Ilmastokeskustelu ei saa mennä ruokaturvan yli

    Maatalouskomissaari Janusz Wojciechowski liputti neljää asiaa: ruokaturvaa, jatkuvuutta, ilmastoa ja solidaarisuutta.
    Komissaari Janusz Wojciechowski (vas.) kävi ensimmäistä kertaa komissaarin roolissa Suomessa. Vierailu DeliVerden puutarhalla.
    Komissaari Janusz Wojciechowski (vas.) kävi ensimmäistä kertaa komissaarin roolissa Suomessa. Vierailu DeliVerden puutarhalla. Kuva: Pasi Leino
    Maatalous|Maatalouspolitiikka
    1.9.202310:00
    Netta Pasuri

    Puolalainen maatalouskomissaari Janusz Wojciechowski korostaa ruokaturvan tärkeyttä.

    ”Meidän oltava kiitollisia viljelijöille joka päivä”, sanoo Wojciechowski MT:lle.

    Viime vuosien lukuisat kriisit ovat tuoneet vaikeuksia myös maataloudelle. Komissaarin mukaan toinen tärkeä huomio onkin se, että jatkuvuus varmistetaan tukemalla maanviljelijöitä.

    EU:n rahallisen panostuksen nostoa on ”harkittava vakavasti”. Nykytasolla Euroopan yhteisessä maatalouspolitiikassa budjettina on 0,4 prosenttia EU:n bkt:stä, mikä ei ole komissaarin mukaan paljon.

    ”Pitkällä aikajänteellä se ei ole riittävästi takaamaan ruokaturvaa.”

    Wojciechowskin mukaan on vielä liian aikaista arvioida tarvittavan lisäyksen määrää, koska siihen vaikuttaa koko EU:n budjetti.

    ”Me myös vaadimme viljelijöiltä enemmän ja enemmän ilmastotoimia. Olemme lähellä sitä, että jotkut viljelijät alkavat harkita, kannattaako ottaa osaa.”

    ”Maatalouspolitiikassa viesti on, että nykyisellä ja tulevalla kaudella ruoantuotanto on saatava ytimeen”, kommentoi Maataloustuottajien keskusliiton puheenjohtaja Juha Marttila.

    ”Ymmärrän täysin huolen siitä, että EU saattaa tarjota samaa lääkettä eri tauteihin”, vertaa Wojciechowski.

    ”EU saattaa tarjota samaa lääkettä eri tauteihin.”

    Hän viittaa siihen, että maiden lähtötilanteet eroavat toisistaan. Metsäkatoasetus on herättänyt huolta Suomen tiloilla.

    ”Sanoit viisaasti”, kommentoi maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (kd.) Eurooppa-foorumin komissaarin huomioon liian yksioikoisesta kohtelusta.

    Janusz Wojciechowski (vas.) tapasi Suomen-vierailullaan muun muassa ministeri Sari Essayahin (kd.) ja suomalaisia viljelijöitä.
    Janusz Wojciechowski (vas.) tapasi Suomen-vierailullaan muun muassa ministeri Sari Essayahin (kd.) ja suomalaisia viljelijöitä. Kuva: Pasi Leino

    ”Meidän täytyy kunnioittaa enemmän eri lähtökohtia eri maiden välillä. Suomessa on pitkä perinne metsistä ja metsänhoidosta. Torjunta-aineita käytetään vähiten”, listaa Wojciechowski.

    Ilmastokestävyys on tärkeää, mutta komissaarin mukaan maanviljelijöitä pitää tukea siihen kannustamalla, ei pakottamalla.

    ”Ei lisävaatimuksia ilman lisää tukea.”

    Turkistarhausta hän kommentoi yleisesti.

    ”Päätös turkistarhauksesta on kuitenkin kansallisella tasolla. Jotkut jäsenvaltiot ovat lopettaneet, jotkut eivät. Tästä ei ole aikeita päättää Euroopan tasolla.”

    Wojciechowski tapasi vierailullaan myös MTK:n johtoa ja asiantuntijoita.

    ”Keskustelimme ongelmista. Jos maan omat kriteerit eläintenhoidolle ovat valmiiksi korkeat, tuottajat eivät voi hyödyntää joitakin eläinten hyvinvointiin liittyviä EU-tukia.”

    Esimerkiksi sian saparoiden typistämättä jättämisestä voi muissa EU-maissa saada tukea, mutta Suomen lainsäädäntö kieltää typistämisen kokonaan, eikä lain noudattamisesta saa erikseen tukea.

    Komissaari painottaa EU:n roolia maailman suurimpana ruoanviejänä.

    "Meidän vastuumme on myös globaalilla tasolla, solidaarisuuden hengessä - tämä tarkoittaa myös tukea Ukrainalle.”

    Komissaarin kausi päättyy vuonna 2024. Hän on tyytyväinen cap-uudistuksessa siihen, että ilmastotavoitteiden asettamat paineet eivät jättäneet alleen ruokaturvallisuutta.
    Komissaarin kausi päättyy vuonna 2024. Hän on tyytyväinen cap-uudistuksessa siihen, että ilmastotavoitteiden asettamat paineet eivät jättäneet alleen ruokaturvallisuutta. Kuva: Pasi Leino
    Lisää aiheesta
    • Nurmen asema viljelykierroissa on vahvistunut, mikä on ilmaston kannalta hyvä asia. Aurinkopaneelit ovat maatiloilla yleistyneet, mikä vähentää päästöjä. Pellon raivaaminen olisi saatava loppumaan. Kaikkea nykyistäkään peltoa ei tarvita ruuantuotantoon.

      Ilmastonmuutos | ”Huonot pellot olisi irrotettava EU:n maatalouspolitiikan pakkopaidasta” – maatalouden ilmastotoimet edistyvät, mutta EU jarruttaa turvepeltojen päästövähennyksiä

      Tilaajalle
    • Epävarmuus ja jatkuva maatalouden alistaminen eivät lisää nuorten motivaatiota ryhtyä tilan jatkajaksi. Yhteiskunnan pitää osoittaa selvemmin tukea nuorille viljelijöille, sillä ruoantuottajia tarvitaan jatkossakin, sanoo Samu Laitila.

      Maatalousyrittäjät | Nuori viljelijä puntaroi tilan jatkamista monelta kantilta – ”Toiminnan pitää olla kannattavaa, se ei saa olla pelkkä loputon velkavankeus”

    • ”Valtioneuvoston kanta pyritään valmistelemaan mahdollisimman nopeasti, jotta eduskunta voi päättää Suomen kannasta asiassa viivytyksettä”, maa- ja metsätalousmnisteri Sari Essayah kertoo.

      Kalastus | Ministeri Essayah: ”Komission ehdotus silakan kalastuskiintiöstä ei ole perusteltu”

    • Jos sademäärä vähenee ilmastonmuutoksen myötä, myös luonnontilaisista soista tulee hiilen lähde.

      Metsänhoito | Ilmastonmuutokseen sopeutuminen pitää jo aloittaa, sanoo suometsätieteen professori

      Tilaajalle
  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Maanomistajat ovat mahdollisuutena hiilensidonnassa, mutta eivät osapuolena keskustelussa

  • Saksasta alkaneet traktorimielenosoitukset ovat laajentuneet myös muihin maihin. Ranskan tiesuluilla on näkynyt lähinnä isoja traktoreita, mikä johtuu siitä, että pääosa protesteihin osallistuvista tuottajista edustaa ison tilakoon tuottajia. Maataloustuotannon vaikeudet ovat pahiten osuneet suurempiin tuottajiin. LEHTIKUVA / AFP

    Koneviesti | Miksi traktorit tulivat Ranskan teille? Näistä syistä maatalousyrittäjät ovat lähteneet barrikadeille Euroopassa

  • Ruokavirasto aloittaa tukien ja palkkioiden maksut joulukuussa, ja ensimmäisessä maksuerässä maksetaan noin 95 % näistä tuista. Kuvituskuva.

    Koneviesti | EU-viljelijätukien tukitasoja ja ehtoja vahvistettu hakuvuodelle 2023 – tukitasoihin pudotuksia