

Härkäpapu on noussut takapenkin kummajaisesta priimukseksi.
Pahimmillaan kasvi on ollut suorastaan myrkkyä. Härkäpapua sisältäneet rehut ovat jopa tappaneet siipikarjaa.
Jo viiden prosentin osuus härkäpapua rehussa oli ruokintakokeessa kanoille liikaa. Lintuja kuoli niin paljon, että Jokioisilla tehty koe päädyttiin keskeyttämään.
”Sitä koetta ei olisi pitänyt koskaan tehdä”, toteaa Helsingin yliopiston tutkija Frederick Stoddard.
Stoddardin mukaan härkäpavun haitallisuus siipikarjalle on ollut tiedossa jo pitkään.
Sioillakin haitta-aineet vähensivät syöntiä. Syypäänä olivat härkäpavun sisältämät haitta-aineet visiini ja konvisiini.
Suomessa on tehty töitä haitta-aineiden määrän vähentämiseksi.
1980-luvun lopulla härkäpavusta löydettiin mutaatio, jossa haitta-aineiden pitoisuudet olivat vähäisiä.
Mutaation löytymisestä kesti vielä 25 vuotta, ennen kuin härkäpavusta saatiin tiloille sopiva, matalien haitta-ainepitoisuuksien lajike.

Uudet, matalien haitta-ainepitoisuuksien härkäpapulajikkeet sopivat hyvin rehukäyttöön.
Härkäpapua hamutaan lisää myös lautasille. Lantmännen ilmoitti syyskuussa investoivansa Ruotsissa yli 100 miljoonaa euroa kasviproteiinien, kuten härkäpavun, jalostuslaitokseen.
Jos sadot kasvavat ja härkäpavun sisältämät haitta-aineetkin on saatu kuriin, mikä estäisi härkäpapua korvaamasta brasilialaisen soijan rehukäytössä?
Tänä vuonna Amazonilla on koettu ennätyksellisen laajoja tulipaloja.
Tulipalojen taustalla vaikuttavat paitsi sääolosuhteet, myös metsien hallitsemattomaksi karannut polttaminen laidun- ja viljelykäyttöä varten.
Soijan tuonti EU-alueelle voitaisiin puolittaa, Stoddard pohtii. Kokonaan eroon pääseminen olisi silti vaikeaa.
”Tanskalla on liikaa sikoja: heidän pitäisi käyttää puolet peltohehtaareistaan korvatakseen soijan tuonnin.”
Suomessa vähentäminen sujuisi helpommin. Esimerkiksi nautaketju on nytkin pitkälti soijavapaa.
Jotta soijantuonia voidaan vähentää kestävästi, tarvitaan ruokavalion muutos ja rauha Ukrainaan, jotta viljely maassa elpyisi aiemmalle tasolleen, Stoddard linjaa.
Vaadittava muutos ei ole radikaali, hän jatkaa. Riittäisi, jos eurooppalaisten lihankulutus laskisi ravitsemussuositusten tasolle.