Mynämäkeläinen Ilkka Pilpola viljelee peltoja, jotka ovat olleet suvussa vuodesta 1704 lähtien. Hän arvioi olevansa tilan 13:s tai 14:s sukupolvi.
Pilpola joutui ottamaan vastuun yhdessä serkkunsa kanssa vasta 12-vuotiaana, kun isoisä menehtyi. Serkkukin oli vasta 19.
”Muutettiin äitini kanssa Raisiosta tänne pitämään huolta sukutilasta”, Pilpola muistelee.
Nyt takana on noin 40 vuotta peltotöitä.
Tänä syksynä Pilpola teki ratkaisun, joka kertoo hänen mukaansa paljon suomalaisen maatalouden tilanteesta. Osa kaurasadosta jää puimatta ja murskataan peltoon.
”Ei siinä ole minkäänlaista taloudellista järkevyyttä puida ja kuivata sitä. Halvemmaksi tulisi, että kävelisin kaupan ovelle ja lykkäisin ihmisille rahaa käteen.”
Kustannukset ovat nousseet vuosien aikana rajusti. Polttoaineen hinta, koneiden korjaukset ja tuotantopanosten kallistuminen syövät viljelijän tuloksen.
”Kun polttoöljy maksaa 2,5 euroa litralta ja kaurasta saa 160 euroa tonnilta, ei siinä ole mitään järkeä. Puimurin korjauksiin on mennyt jo tänä syksynä 3 600 euroa. Miksi menisin hajottamaan sitä lisää pellolle?”
”Kauppa ja teollisuus keräävät kaiken sen hyvän, mitä maataloustuki tuo.”
Pilpolan mukaan päätös kauran murskaamisesta oli lopulta helppo. Vilja olisi ehkä kelvannut elintarvikekauraksi, mutta sateinen syksy ja heikot puintiolosuhteet heikensivät laatua jatkuvasti. Nyt kauraa itää pellolla.
Tarkoitus oli jättää kaura kylvämättä kokonaan keväällä, mutta tilalle suunniteltua apilan siementä ei enää ollut kaupan.
”Olin liian myöhään liikkeellä, myyjät nosti kädet ilmaan.”
Pilpola kuulostaa synkältä ja äärimmäisen turhautuneelta.
Turhautuminen kohdistuu siihen, miten viljelijöiden asema hänen mielestään nähdään yhteiskunnassa.
”Kauppa ja teollisuus keräävät kaiken sen hyvän, mitä maataloustuki tuo.”
Maataloustuet puolestaan aiheuttavat kritiikkiä nimenomaan viljelijöitä kohtaan.
Erityisen kriittinen hän on päivittäistavarakaupan valtaa kohtaan.
”En muista, että kaupan edustajat olisivat ottaneet minkäänlaista kantaa tähän tilanteeseen. He vievät kaiken irtoavan rahan elintarvikeketjusta.”
Pilpola kuvailee tunnelmiaan synkiksi.
”Koko sen ajan kun olen ollut maanviljelijä, hommat ovat menneet huonommaksi. Esi-isillä ja isoisällä oli vielä turvattu toimeentulo. Minun leipääni on pienennetty koko ajan.”
Stressi on vaikuttanut myös terveyteen. Pilpola sai ensimmäisen sydäninfarktinsa 40-vuotiaana.
”Se oli niin sanottu leskentekijä. Lääkärit ihmettelivät, miten olen hengissä.”
Nykyään hän toimii kokemusasiantuntijana auttaen muita sydänpotilaita.
”Onhan sillä ollut merkitystä, että joutuu jatkuvasti stressaamaan pienenevän tulon kanssa.”
”Lääkärit ihmettelivät, miten olen hengissä.”
Ennen sairastumistaan Pilpola työskenteli kiinteistönhoidossa maatilan ohella. Työmäärää kiinteistönhoidossa oli vähennettävä infarktin jälkeen. Työnantaja päätyi myöhemmin ostamaan palvelun ulkopuoliselta toimijalta. Pilpolalle tarjottiin mahdollisuutta jatkaa yrittäjänä samoissa tehtävissä.
”Kieltäydyin, koska se vapaus, ettei tarvitse tehdä paperitöitä, kuten maatilalla, oli suurin syy, että edes aloin kiinteistönhoitajaksi.”
Nyt Pilpola on täysipäiväinen maatalousyrittäjä.
Hän korostaa, ettei työ itsessään ole ongelma.
”Nautin työnteosta. En voisi rakastaa sitä enempää kuin silloin, kun ajan traktorilla pellolla ja seuraan luontoa siinä sivussa. Haukat lentävät puimurin vieressä, kun hiiret lähtevät liikkeelle.”
Vaikka taloudellinen paine on kova, tilan historia velvoittaa jatkamaan. Hänen 18-vuotias tyttärensä haluaa jatkaa sukutilan viljelyä.
”En ole kannustanut häntä tähän, mutta en voi lopettaakaan, kun hän haluaa jatkaa.”
Pilpola sanoo pelkäävänsä, että suomalainen maatalous on ajautumassa tilanteeseen, jossa järjestelmä rapautuu hitaasti.
”Tällä hetkellä maatalous on kuin auto, jota ei enää huolleta. Sitä ajetaan niin kauan, että moottori leikkaa kiinni. Ja sitten kenelläkään ei ole enää rahaa korjata sitä.”
Silti hän jatkaa.
”Luultavasti minä kuolen saappaat jalassa tähän tilalle niin kuin isoisäni.”