Mauri Yli-Liipola (oik.) avasi viljasektorin kannattavuusongelmia Maataloustieteen päivillä. Kuva: Heli Lehtelä
Maatalouden menestykselle näyttää olevan resepti – miksi viljatilallinen jää vaille lisäarvoa?
Viljapuolen tuottajaorganisaatiot ovat jääneet maatalousekonomistin mukaan vain pelureiksi toisten joukkoon.Tilaajalle
Menestyksen avaimet tuntuvat kerta kaikkiaan olevan hukassa viljatiloilla. Arkistokuva. Kuva: Taina RenkolaEri tuotantomuotojen kannattavuus näyttää kulkevan käsi kädessä sen kanssa, kuinka vahvasti tuottajan ääni arvoketjussa kuuluu.
Maatalouden kannattavuudessa on kaksi ääripäätä. Kannattavimpia ovat maitotilat, joissa tuottajien asema ja omistajaohjaus arvoketjussa on vahva.
Toisessa ääripäässä ovat pahojen kannattavuusongelmien kanssa painivat viljatilat, jossa tuottajalla ei juuri ole sananvaltaa.
”Viljan arvoketju eroaa suuresti muista ketjuista. Haasteena on esimerkiksi hajanaisuus, koska ketjuun ei ole muodostunut varsinaista ohjauksen mekanismia. Viljan monet käyttömahdollisuudet esimerkiksi maltaaksi, leipomotuotteiksi ja rehuksi, eivät tee ketjun hallinnoinnista suoraviivaisempaa”, avaa maatalousekonomisti Mauri Yli-Liipola.
Tavallaan siis viljan vahvuus, se että siitä on moneksi, on kääntynyt itseään vastaan. Eväät ovat levällään.
Tämän lisäksi markkinatilanne on kehittynyt kinkkiseksi, ja tarjonnan sopeuttaminen muutoksiin on tehotonta.
”Viljamarkkinoilta välittyvät hintamuutosten vaikutukset sektoritasolla vaimenevat tukipolitiikan ja suuren sivutoimisesti hoidettujen tilojen määrän vuoksi”, Yli-Liipola kuvailee.
Viljapuolella markkinariskit jäävät tuottajien kannettaviksi toisin kuin esimerkiksi kotieläinpuolella.
”Toimijoiden keskinäisen yhteistyön puuttuessa myös saavutetun lisäarvon jakaminen on haasteellista.”
Yli-Liipola selittää, että mikäli kyse ei ole sopimusviljelystä, ostaja ei pysty kohdentamaan lisäarvoa tuottajalle ilman erillistä mekanismia.
”Esimerkiksi maitoketjussa tuottajahinta on käytännössä suoraan voitonjaon väline.”
Paljon esillä viime aikoina ollut tapa saada sananvaltaa tuottajatasolle on tuottajaorganisaatioiden perustaminen. Vilja-alalla on jo olemassa kaksi tuottajaorganisaatiota, Vilja-Tavastia ja Suomen vilja-aitta.
”Ongelma on, että tällä hetkellä ne toimivat ikään kuin tavallisina viljakaupan pelureina”, maatalousekonomisti toteaa.
Tuottajaorganisaation pitäisi hänen mukaansa ohjata aktiivisesti jäsentensä tuotantoa.
”Kaikki lähtee liikkeelle viljelijöiden sitouttamisesta. Jos on mahdollisuus myydä viljaa tuottajaorganisaation ulkopuolelle, niin kaupanteko perustuu hintakilpailuun. Tästä saatava hyöty on pääsääntöisesti mittakaavaltaan pientä. Toisaalta raaka-ainevirtojen hallinnan kannalta riittävän viljelijämäärän sitouttaminen on helpommin sanottu kuin tehty.”
”Aktiivisten tilojenhan pitäisi seurata markkinoilta tulevia signaaleja ja toimia niiden perustella.”
Millaista tuotannonohjausta Yli-Liipola itse asiassa peräänkuuluttaa tuottajaorganisaatioilta?
”Käytännössä tällaisessa tilanteessa tarjonnan määrää pitäisi sopeuttaa kysyntään esimerkiksi monipuolistamalla viljelyä. Siirtämällä siis viljan tuotantoresursseja toisten kasvien viljelyyn.”
Tällöin viljantuotannon näkökulmasta tarjontaa saataisiin paremmin kysyntää vastaavaksi, mikä markkinatalouden periaatteiden mukaan nostaa hintaa.
”Sitä parempi neuvotteluvoima saavutetaan, mitä kollektiivisemmin hallitaan ja ohjataan tuotantoa.”
Parhaimmillaan viljelijät voivat saavuttaa tuottajaorganisaation kautta sellaista lisäarvoa kotimarkkinoilla, mikä normaalisti jäisi muille ketjun portaille.
Tällä hetkellä viljantuotannossa joudutaan sopeuttamaan korkealla pysyviä kustannuksia laskeviin markkinatuottoihin.
Tilatasolla tilanteen ratkaisemiseksi tuottavuuden pitää olennaisesti kasvaa. Toinen vaihtoehto on siirtää viljapinta-alaa sellaisten kasvien viljelyyn, joissa katetuoton odotusarvo on parempi.
”Aktiivisten tilojenhan pitäisi seurata markkinoilta tulevia signaaleja ja toimia niiden perustella. En silti usko viljan viljelyn pinta-aloissa tapahtuvan trendistä poikkeavaa muutosta seuraavalla kasvukaudella.”
Someron kriisikokouksessa esitettyjen toimenpide-ehdotusten voimaan Yli-Liipola ei usko.
”Jos lueteltuihin toimenpiteisiin ryhdyttäisiin, viljantuottajien aseman saattaisi jopa heikentyä. Ehdotetut toimenpiteet todennäköisesti vaimentaisivat markkinasignaalien vaikutusta entisestään ja hidastaisivat kestävää rakennemuutosta.”
Kriisin ratkaisemiseksi maatalousekonomisti peräänkuuluttaa tuottajien aseman vahvistamista yhteistyötä lisäämällä, kilpailukyvyn parantamista, lisäarvon luomista ja jakamista tuottajille, vientimahdollisuuksien hyödyntämistä sekä markkinariskien hallintaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
