”On selvää, että tällä hetkellä tuotantopanosten ja viljan markkinahintojen suhde on epätasapainossa ja viljanviljelyn kannattavuus on merkittävästi heikentynyt edellisistä vuosista”, toteaa viljakaupan johtaja Tarmo Kajander Hankkijalta.
Hän huomauttaa, että jostakin syystä muun muassa lannoitemarkkina ei ole yhtä dynaaminen kuin viljamarkkina.
”Vientihinnatkin täällä suunnalla ovat paineessa, kun kilpailua on paljon ja ostajat ostavat hyvässä tarjontatilanteessa varovasti.”
Kajander toteaa, että kotimaan viljataseen korjaaminen ei ole yhdenkään ostajan tai myyjän vastuulla.
”Markkinan on se ratkaistava. Markkina kyllä toimii ja vientiin voidaan toimittaa niin paljon viljaa, kuin markkinasta saadaan oikealla hintatasolla hankittua.”
Vientiä tekevät kauppiaat eivät voi subventoida matalia vientihintoja maksamalla ylimääräistä omasta pussistaan.
”Toiminta on pienikatteista ja perustuu volyymeihin. Öljykasvit ovat lähes ainut suositeltava kasvi tällä hetkellä.”
Kajander toteaa, että tilanteen tervehdyttämiseksi pitää jatkaa vaikuttamista viennin kilpailukykyyn ja vientitoiminnan kustannusrakenteeseen.
”Tällöin viennistä saatava niin sanottu lattiahinta viljelijälle saataisiin hivenen nousemaan.”
”Viljakauppiaiden katsottava omaa kustannusrakennettaan, jotta vientitoiminta voidaan järjestää mahdollisimman tehokkaasti.”
Ongelmana on, että esimerkiksi laivojen käynti Suomessa maksaa kilpailijamaita enemmän.
”Laivaliikenteen väylämaksut Suomessa ovat korkeampia kuin naapurimaissa. Vuosikymmenen voimassa ollut väylämaksujen puolitus päättyi alkuvuodesta.”
Kajanderin mukaan lähes kaikki satamaa ja merenkulkua avustavat toiminnot ovat käytännössä muutaman tahon hallussa, jollei peräti kansallisia monopoleja.
”Esimerkiksi viljavastaanotot, luotsaus, talvimerenkulku ja jäänmurto. Kustannustaso tuskin on kilpailukykyinen.”
On selvää, että viljelijöiden on kiinnitettävä entistä enemmän huomiota riskienhallintaan.
”Hintoja on kiinnitettävä tuotantopanosten hankinnan edetessä.”
Myös kaupan on katsottava peiliin.
”Viljakauppiaiden katsottava omaa kustannusrakennettaan, jotta vientitoiminta voidaan järjestää mahdollisimman tehokkaasti.”