• Yli 30 tonnia vähemmän fosforia Saaristomereen ‒ Kipsi-hanke eteni hyvin viime vuonna

    Päätöksiä ilmaisen kipsin toimittamisesta ja levittämisestä tehtiin viime vuonna lähes tuhannelle maanomistajalle ja 38 000 hehtaarille peltoa.
    Tilaajalle
    Kipsikäsittely laajeni viime vuonna Saaristomeren valuma-alueelta koko rannikkoalueelle. Kuva on Kouvolan Elimäeltä.
    Kipsikäsittely laajeni viime vuonna Saaristomeren valuma-alueelta koko rannikkoalueelle. Kuva on Kouvolan Elimäeltä.  Kuva: Carolina Husu
    Maatalous|Ympäristönhoitokoneet
    7.5.202314:00
    Terhi Torikka

    Valuma-alueen näkökulma on näkynyt Vesiensuojelun tehostamisohjelmassa etenkin maa- ja metsätalouden toimissa viime vuonna.

    ”Vesiensuojelu on tehokkaampaa, kun vähennämme kuormitusta vesistöä ympäröivällä valuma-alueella sen sijaan, että pelkästään kunnostamme yksittäisiä vesistöjä”, Vesiensuojelun tehostamisohjelman ohjelmapäällikkö Antton Keto ympäristöministeriöstä sanoo tiedotteessa.

    Vesiensuojelun tehostamisohjelmasta on rahoitettu eniten vesistökunnostuksia ja vesistökunnostusverkostojen osaamisen tukemista (21,7 miljoonaa euroa) sekä maa- ja metsätalouden toimia (20 miljoonaa euroa).

    Kipsikäsittelyillä on vähennetty fosforipäästöjä Saaristomereen noin 32 tonnia vuoden 2022 loppuun mennessä, ilmenee ohjelman tuloksista.

    Kipsiä Skogbyn satamassa.
    Kipsiä Skogbyn satamassa.  Kuva: Pasi Leino

    Päätöksiä ilmaisen kipsin toimittamisesta ja levittämisestä tehtiin lähes tuhannelle maanomistajalle ja 38 000 hehtaarille peltoa vuonna 2022. Näistä ehdittiin levittää 21 400 hehtaaria.

    Ohjelmassa myös tutkittiin kipsin, rakennekalkin ja kuitulietteen vaikutuksia viljelyyn ja vesiensuojeluun. Kaikilla tutkituilla alueilla vesistöön päätyvä kuormitus on vähentynyt, ja osalla rakennekalkituista alueista on havaittu myös myönteisiä satovaikutuksia.

    Lisää aiheesta
    • Nurmijärveläinen Jussi Myyrinmaa (vas.) sekä elimäkeläiset Teemu Helkala, Elina Valkeinen ja Petri Henttonen ovat kokeilleet tai aikeissa kokeilla kipsiä pelloilleen.

      Maatalous | Kipsiltä toivotaan ravinteiden tasapainoa ja kohennusta mururakenteeseen ‒ ”Nyt on hyvä kokeilla, kun tarjotaan mahdollisuus”

    Peltojen kipsikäsittely laajeni Euroopan Unionin elpymis- ja palautumistukivälineen tuella Saaristomeren valuma-alueelta koko rannikkoalueelle niin, että tukikelpoisia alueita oli Pohjois-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Etelä-Pohjanmaan, Varsinais-Suomen, Pirkanmaan, Hämeen, Uudenmaan ja Kaakkois-Suomen ELY-keskusten alueilla.

    Lisää aiheesta
    • Elimäkeläisellä Helkalan tilalla levitettiin viime viikolla kipsiä noin 50 hehtaarille. Levityksen jälkeen pellolle suositellaan kevyttä muokkausta.

      Maatalous | Kipsi kiinnostaa tiloja myös sisämaassa ‒ käytön ehtona mereen päätyvä valuma-alue

    Kaikkiaan ohjelman aikana on hyväksytty kipsihakemuksia noin 57 000 hehtaarille ja kipsiä on levitetty yhteensä noin 39 000 hehtaarille. Tavoitteena on saavuttaa yhteensä 100 000 hehtaarin levitysala vuoden 2025 loppuun mennessä.

    Viime vuonna eniten kiinnostusta kipsin levitykseen oli uusilla alueilla Pohjois-Pohjanmaalla ja Kaakkois-Suomessa, kun hakemusten määrä suhteutetaan kipsin levitykseen soveltuvaan peltopinta-alaan. Saaristomeren valuma-alueen ja Länsi-Uudenmaan hakuinto jäi toivottua alhaisemmaksi.

    ”Siitä huolimatta kipsihaku oli huikea menestys”, Keto sanoo.

    Kipsin levitystä pellolle Perniössä.
    Kipsin levitystä pellolle Perniössä.  Kuva: Pasi Leino

    Ohjelmassa käynnistettiin neljä pilottihanketta vesiensuojelulle tärkeissä maa- ja metsätalouskohteissa. Niissä suunnitellaan ja toteutetaan vesiensuojelu- ja vesienhallintatoimia, mikä tarkoittaa esimerkiksi veden määrän, laadun ja kulun hallintaa. Pilottialueet ovat Aurajoen vesistön Paattistenjoki Varsinais-Suomessa, Espoon Pitkäjärven valuma-alue Uudellamaalla, Kyyveden valuma-alue Etelä-Savossa ja Kovesjoen vesistöalue Pirkanmaalla.

    Yhdessä Kuntaliiton kanssa ohjelma teetti selvityksen hulevesien hallinta- ja käsittelymenetelmistä. Tämä perustui uusimpaan tutkimustietoon siitä, että hulevedet eivät ole niin puhtaita kuin aiemmin on arvioitu. Selvitys antaa ohjeita siitä, miten hulevesien likaantumista voidaan hillitä ja likaantuneita hulevesiä käsitellä paremmin.

    Lisää aiheesta
    • Kuva viime keväältä Siilinjärven kipsikasasta.

      Maatalouden ympäristötoimet | Peltojen kipsaustavoitteesta jäädään – syynä muun muassa kohonneet polttoainekustannukset, kun sota siirsi kipsirahdit pyörille

      Tilaajalle
    • Kipsin levitystä Kouvolan Elimäellä syyskuussa.

      Maatalouden ympäristötoimet | Tutkimus vahvistaa: Peltojen laaja kipsikäsittely vähentäisi fosforihuuhtoumaa Itämereen

    • Pelto sai kipsikäsittelyn syyskuussa ennen syyskylvöä eikä suorakylvetyllä vehnällä näytä olevan hätää, Mikko Lindberg Paimiosta kertoo. Hän kehuu levittäjiä. Työ on tehty juuri silloin, kun viljelijälle sopii.

      Maatalouden ympäristötoimet | Paimiolainen Mikko Lindberg on vastaanottanut kipsiä kaikille pelloille – "Kannattaa miettiä, kumpi on isompi haitta: mahdolliset viljelyongelmat omilla pelloilla vai imagohaitta”

    • Kipsikäsittely on tiloille ilmaista KIPSI-hankkeen kautta.

      Maatalous | Katso, missä kipsiä voi hakea!

  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Vanguard ja ELIET esittelevät uusia oksasilppureita ‒ mukana myös akkukäyttöiset mallit

  • Koneviesti | Yanmar ostaa enemmistön AriensCo:sta – yhdysvaltalainen ulkokonevalmistaja säilyttää perheomistuksen

  • Jansenin oksasirkkeli soveltuu esimerkiksi tienvarsipusikoiden raivaukseen. Tässä avarretaan kevyen liikenteen väylää. Leikatut oksat pitää siivota erikseen väylältä..

    Koneviesti | Tienvarret puhtaaksi: Kuormaajaan kiinnitettävä Jansen-oksasirkkeli leikkaa jopa 20 senttisiä oksia

    Tilaajalle