• Satelliittiseurannan selvityspyyntöihin vastattiin tunnollisesti

    Kuvavastaukset olivat laadukkaita – vain pieni murto-osa niistä hylättiin.
    Tilaajalle
    Maatalous|Maatalouspolitiikka
    1.12.202317:00
    Satu Lehtonen

    Viime kesänä viljelijät saivat opetella uuteen aikaan, kun tukihakemusten oikeellisuutta ja tukiehtojen täyttymistä alettiin seurata satelliittien avulla. Tilanne oli uusi niin hallinnolle kuin tuottajillekin, mutta harjoitteluvuodesta selvittiin kunnialla.

    Lähtökohtana on se, että EU-mailta vaaditaan nyt monitorointia eli peltojen viljelytoimenpiteiden seurantaa. Se hoidetaan satelliittiseurannan avulla.

    Satelliitit ottavat kuvia, kuvista muodostuu kuvasarjoja ja niistä puolestaan jalostetaan erilaisia analyysejä, ”käppyröitä”. Kuvia ei siis tulkita ihmissilmin.

    Käppyröistä nähdään esimerkiksi se hetki, jolloin kasvusto on niitetty. Silloin käyrät näyttävät, että kasvillisuusindeksi laskee jyrkästi ja paljaan maan indeksi nousee yhtä nopeasti.

    Parhaassa tapauksessa satelliittikuvia saadaan tietyltä lohkolta parin päivän välein. Pahimmassa tapauksessa taas pilvisyys tekee kuvien saantiin yli viikonkin taukoja. Siksi havainnoissa ollaan hiukan jäljessä todellisesta tilanteesta.

    Satelliittiseurannan tehtävänä on varmistaa, että hakemustiedot ovat mahdollisimman oikeat.

    Uuden järjestelmän ajatusmalli on viljelijälle huomattavasti edullisempi kuin aiempien ohjelmakausien toimeenpanomallit, johtava asiantuntija Kirsti Tuumi Ruokavirastosta totesi viraston tiedotustilaisuudessa perjantaina.

    Satelliittiseurannan tehtävänä on varmistaa, että hakemustiedot ovat mahdollisimman oikeat.

    Jos havaitaan ristiriitoja tai virheitä, pellolle on esimerkiksi kylvetty eri kasvi kuin hakemuksessa on ilmoitettu, hakijalla on lokakuun alkuun saakka mahdollisuus korjata hakemustaan vastaamaan todellista tilannetta pellolla.

    Jos lohko on sekä ilmoitettu että hoidettu oikein, selvityspyyntöön voi vastata Vipiu-mobiilissa kuvalla, joka kertoo asian olevan kunnossa.

    Eniten selvityspyyntöjä lähti Varsinais-Suomeen, vähiten Satakuntaan.

    Viime kesänä lähetettiin yhteensä hiukan yli 36 000 selvityspyyntöä lähes 15 000 eri tilalle, erityisasiantuntija Henri Korhonen Ruokavirastosta kertoi.

    Ensimmäiset lähtivät 17.8., viimeiset 26.9.

    Eniten selvityspyyntöjä lähti Varsinais-Suomeen, vähiten Satakuntaan.

    Viljelijät vastasivat selvityspyyntöihin lähes 34 000 kuvalla. Vain 264 pyyntöä jäi vaille määräajassa saapunutta vastausta.

    4 500 tilaa käytti hyväkseen muutosmahdollisuutta.

    Niiton määräaika siirtynee kaksi viikkoa myöhemmäksi.

    Seuraavaksi on vuorossa talviaikaisen kasvipeitteisyyden ehtojen seuranta ja siitä mahdollisesti lähetettävät selvityspyynnöt. Ensimmäiset niistä lähtevät 15.3. ja niihin on toukokuun loppupuolelle saakka aikaa vastata.

    Siihen mennessä Vipu-mobiiliin tulee paljon toivottu biometrinen tunnistautuminen, Tuumi kertoo.

    Ensi kesänä selvityspyynnöt todennäköisesti vähenevät, hän arvioi. Analyysi kehittyy. Lisäksi toivotaan, että kesä olisi vähemmän pilvinen.

    Tänä vuonna niiton määräaika oli elokuun loppuun mennessä. Ensi kesäksi pyrkimys on siirtää määräaikaa kahdella viikolla eteenpäin, jolloin viimeinen niittopäivä olisi 15.9. Muutos vaatii asetusmuutoksia, jotka ovat valmisteilla.

    Määräajan siirtäminen johtaisi siihen, että selvityspyyntöjen pohjana olisi laadukkaampia analyysejä ja turhat selvityspyynnöt vähenisivät.

    Ruokaviraston raportti satelliittiseurannan tuloksista

    Lisää aiheesta
    • Satelliittiseuranta ei ole reaaliaikaista vaan kulkee pari viikkoa jäljessä, Ruokavirasto muistuttaa. Esimerkiksi viikko sitten niitetty lohko ei välttämättä näy vielä kuvissa.

      Maatalouspolitiikka | Satelliittiseurannan ilmoituskanava avattiin – palaute auttaa kehittämään järjestelmää

    • Satelliittiseuranta on aina pari viikkoa perässä todellisesta tilanteesta.

      Maatalouspolitiikka | Satelliittiseurantaan liittyvä selvityspyyntö on ennen kaikkea muistutus: huolehdi nurmen niitosta elokuun aikana

      Tilaajalle
    • Monet viljelyn arkiset toimenpiteet on kirjoitettu säädöksiin ja tukiehtoihin siten, että sellaisenaan ne saattavat tuntua holhoukselta ja kyykyttämiseltä, kirjoittaja toteaa. Kuvituskuva.

      Maatalouspolitiikka | Maataloushallinto on olemassa maatalousyrittäjiä varten

      Tilaajalle
    • Satelliittiseurannalla on pystytty hyvin erottamaan niitetyt ja niittämättömät nurmilohkot.

      Maatalouspolitiikka | Historian ensimmäiset peltotukien satelliittiseurannan selvityspyynnöt lähetetään viljelijöille huomenna – koskevat pääasiassa nurmia

      Tilaajalle
    • MT Tukiohjeet on tänään ilmestyvän lehden liitteenä. Erikseen sitä ei ole myynnissä.

      Maatalouspolitiikka | Askarruttavatko uusien tukien ja tukihaun kiemurat? MT:n Tukiohjeet-liite ilmestynyt

    Artikkelin aiheet
    satelliittiseuranta
    maatalous
    Ruokavirasto
    viljelijät
    Vipu-mobiili
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Maanomistajat ovat mahdollisuutena hiilensidonnassa, mutta eivät osapuolena keskustelussa

  • Saksasta alkaneet traktorimielenosoitukset ovat laajentuneet myös muihin maihin. Ranskan tiesuluilla on näkynyt lähinnä isoja traktoreita, mikä johtuu siitä, että pääosa protesteihin osallistuvista tuottajista edustaa ison tilakoon tuottajia. Maataloustuotannon vaikeudet ovat pahiten osuneet suurempiin tuottajiin. LEHTIKUVA / AFP

    Koneviesti | Miksi traktorit tulivat Ranskan teille? Näistä syistä maatalousyrittäjät ovat lähteneet barrikadeille Euroopassa

  • Ruokavirasto aloittaa tukien ja palkkioiden maksut joulukuussa, ja ensimmäisessä maksuerässä maksetaan noin 95 % näistä tuista. Kuvituskuva.

    Koneviesti | EU-viljelijätukien tukitasoja ja ehtoja vahvistettu hakuvuodelle 2023 – tukitasoihin pudotuksia