• Okran ravintolapomo antaa vinkin, joka auttaa, jos paikan päällä haluaa saada ruokaa ripeästi: ”Näytteilleasettajat tietävät tämän”

    Okran toistakymmentä höyryuunia ja monta muuta konetta ja laitetta pääsevät ruokkimaan tuhansia nälkäisiä suita.
    Tilaajalle
    Tommi Harju kuljetti höyryuunia Okran upouuteen ruokailuhalliin kesäkuun alussa.
    Tommi Harju kuljetti höyryuunia Okran upouuteen ruokailuhalliin kesäkuun alussa. Kuva: Pasi Leino
    Maatalous|Rakentaminen
    2.7.202522:00
    Tuovi Mäkipere

    Tänä vuonna Okra-maatalousnäyttelyn kävijät pääsevät korkkaamaan upouuden ruokailuhallin. Syy uuden hallin rakennuttamiseen oli hyvin käytännönläheinen, kertoo Okran ravintolavastaava Jarmo Mäntyharju.

    ”Ison hallin vuokraaminen on melkoisen tyyristä puuhaa.”

    Okra pyörii käytännössä talkoovoimin, eikä yhdistyksillä ollut resursseja kaiken muun ohella hallitalkoisiin, joten halli teetettiin ammattilaisilla. Halli valmistui Oripään lentokentälle toukokuun lopulla, ja kesäkuun alussa ruokatiimi kävi jo paikan päällä sopimassa Okra-viikon askelmerkeistä.

    ”Aiemmin tavaraa piti varastoida ties kuinka monessa paikassa, joten tämä säästää vaivaa melkoisesti.”

    Jarmo Mäntyharju

    Mäntyharjun mukaan pysyvä ruokailuhalli oli Okralle kaikkiaan järkevä investointi, sillä Puolustusvoimat vuokraa hallia sen ajan, kun se ei ole Okran käytössä. Lisäksi Okran toistakymmentä höyryuunia ja monta muuta laitetta ja konetta pystytään varastoimaan hallissa.

    ”Aiemmin tavaraa piti varastoida ties kuinka monessa paikassa, joten tämä säästää vaivaa melkoisesti”, Mäntyharju kertoo.

    Okra-maatalousnäyttelyiden välissä Okran välineet saavat talvehtia uudessa ruokailuhallissa, mikä on melkoinen parannus entiseen. Aiemmin kaikki tavarat piti kuljettaa säilöön moneen eri paikkaan.
    Okra-maatalousnäyttelyiden välissä Okran välineet saavat talvehtia uudessa ruokailuhallissa, mikä on melkoinen parannus entiseen. Aiemmin kaikki tavarat piti kuljettaa säilöön moneen eri paikkaan. Kuva: Pasi Leino

    Pääravintola ja uusi ruokailuhalli vetävät yhdessä noin 800 ruokailijaa, ja lisää muonaa on tarjolla myös kentällä.

    Suunnilleen kaikkeen mahdolliseen on syytä varautua etukäteen, Mäntyharju kertoo. Jos heinäkuun alkuun sattuu esimerkiksi kova helle ja pari rekkakuormaa pitää purkaa samaan aikaan, kylmävarastointiin on syytä olla reserviä.

    Uudessa ruokailuhallissa linjoja on kuusi, ja joka linjalla on jatkuvasti 8–10 henkeä töissä.

    Lisää aiheesta
    • Lähes puolet kertoi valitsevansa liharuoan aina tai lähes aina lounaaksi.

      Ruoka | Lounasruoaksi valitaan edelleen lihaa: ”Koetaan, että rahalle saa enemmän vastinetta”

      Tilaajalle

    Jokaisella työntekijällä on oma osuutensa kokonaisuudessa, eli yksi annostelee lautaselle salaatin, toinen vaikkapa muusin ja kolmas lihapullat. Lisäksi eri henkilöt lataavat jatkuvasti lisää ruokaa uuneihin.

    Okran ruokajonot vetävät hyvin, mutta jos haluaa pelata varman päälle, Mäntyharju kehottaa tulemaan paikalle muulloin pahimpaan ruuhka-aikaan, joka on keskiviikosta perjantaihin kello 11–13 ja lauantaina hieman myöhemmin. Lisäksi hän vinkkaa, että reunimmaisissa jonoissa on usein vähemmän väkeä kuin keskimmäisissä jonoissa.

    ”Näytteilleasettajat tietävät tämän, ja he osaavat suunnistaa suoraan reunoille. Tarvittaessa järjestyksenvalvojat ohjaavat väkeä eri jonoihin."

    Lisää aiheesta
    • Maatalousdronejen mahdollisuudet ovat herättäneet viljelijöiden mielenkiinnon. Mtechin Mikko Hakojärvellä riitti kesäkuussa yleisöä Kokemäellä.

      Koneet ja kulkuneuvot | Muualla maailmassa yleistyneet maatalousdronet tulevat – viljelijät janoavat tietoa ja teknologiaa

      Tilaajalle
    • Iltapalaksi saattaa leirillä esimerkiksi olla itse nuotiolla paistettua makkaraa.

      Ruoka | Kesäleirillä kuluu hurjia määriä kaurahiutaleita ja perunoita, kun ruokittavana on satoja nälkäisiä suita – näin leirien ruokahuolto toimii

    • Aurajoella on monta tarinaa kerrottavanaan, ja tänä kesänä matkailija voi kulkea Aurajoen vartta erilaisten teemareittien viitoittamana. Aurajoentien tarinat heräävät eloon -hankkeen koordinaattori Olli Järvenkylä istahti joen suurimman kosken, Nautelankosken, maisemiin Liedossa.

      Matkailu | Aurajoki on mitoiltaan vaatimaton, mutta egoltaan valtakunnan suurin joki –historiaa haviseva vesistö muuntuu matkailutieksi

      Tilaajalle
    • Okran ruokatiimi kokoontui uudessa ruokailuhallissa kesäkuun alussa sopimassa Okra-viikon askelmerkeistä. Etummaisen pöydän ääressä hymyilevät Jukka Isotalo (vas.), Minna Nenonen, Taina Isotalo, Sirkka Isotalo ja Jarmo Mäntyharju.

      Ruoka | Vaikka Okran ruokailuhalliin olisi 60-metrinen jono, se etenee melkein tavallista kävelyvauhtia – kaiken takana on tarkka kellotus ja koreografia

      Tilaajalle
    • Martin Tarhan yrittäjät Janne ja Petra Repo saavat päivittäin työskennellä kukkameressä.

      Puutarhatuotanto | Tämä pelargonia on nyt supertrendikäs - myös erikoinen kiinanruusu hurmaa värillään

      Tilaajalle
    • Tämä kyltti on Okra-konkareille tuttu.

      Kulttuuri | Ketunhautaintie on Okra-kävijän kulkureitti ja mielenmaisema saman nimiselle bändille

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    okra-maatalousnäyttely
    ravintolatoiminta
    Oripää
    järjestäminen
    maatalous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Konealan Gallup: Onko rakentamisen piristyminen näkynyt maarakennusalalla?

  • Suomessa infra-alalta eläköityy vuosittain noin 600 työntekijää enemmän kuin oppilaitoksista valmistuu uusia infra-alan ammattilaista vuodessa. Muuntokoulutuksella Destia ja Oamk haluavat vastata infra-alan osaajapulaan. Haku on alkanut ja koulutus alkaa 31.8.2026.

    Koneviesti | Helpotusta osaajapulaan – Destia ja Oamk aloittavat talonrakentajien infra-alan muuntokoulutuksen

  • Koneviesti | Lukijan idea: Rumpuputki sulaksi kotikonstein