

”Tiedonjano maatalousdronejen suhteen on käsinkosketeltavaa. Viljelijät ovat tiedustelleet niiden mahdollisuuksista erittäin aktiivisesti”, kertoo Huittisissa pääpaikkaansa pitävän Satafoodin toimitusjohtaja Ulla Kommeri.
Parhaillaan käynnissä oleva Satafood Kehittämisyhdistys ry:n ja Mtech Digital Solutions Oy:n DroneFarmi-hanke tuo uusinta tietoa droneteknologiasta viljelijöiden saataville. Samalla selvitetään, millaisia tarpeita ja valmiuksia viljelijöillä on uuden teknologian käyttöönottamiseksi.
”Olemme aloittaneet tarpeiden ja odotusten kartoittamisen viljelijähaastatteluin. Haastatteluja tehdään erityisesti Satakunnassa, jossa viljellään paljon erikoiskasveja. Drone-teknologiaan liittyy odotuksia erityisesti niiden viljelytoimenpiteiden suhteen.”

Samaan aikaan, kun viljelijöiden kiinnostus on tullut ilmeiseksi, Kommeri joutuu harmittelemaan sitä, ettei valmiita vastauksia vielä ole juuri annettavaksi.
”Teknologian käyttöönotolle on olemassa lukuisia esteitä esimerkiksi luvituksen suhteen, vaikka dronejen käyttöä maataloudessa on tutkittu jo vuosia, ja niitä on hyödynnetty esimerkiksi kasvustojen tarkkailussa.”
Dronejen käyttö kasvinsuojeluaineiden koetoiminnassa sallittiin Suomessa viime syksynä, mutta nykyinen lainsäädäntö rajoittaa edelleen raskaampien, niin sanottujen maatalousdronejen käyttöä kasvinsuojeluaineiden levittämisessä.
”Parhaillaan Tukesissa tehdään vielä valmisteluja keväällä lausunnoilla olleen asetusluonnoksen pohjalta. Muun muassa lupahakemuslomaketta päivitetään asetuksen hyväksymisen jälkeen ajan tasalle.”
Tukesinkaan lupa ei lopulta ole yksin riittävä maatalousdronen käyttämiseksi. Sen lisäksi dronen lennättäjän on anottava lupa myös Traficomilta.
Suurikokoisten dronejen käyttö maataloudessa on kasvanut nopeasti viime vuosina erityisesti Aasiassa ja Amerikassa. Euroopassa dronejen käytön kasvua on rajoittanut lainsäädäntö. Teknologian edelläkävijämaita Euroopassa ovat Bulgaria, Unkari, Sveitsi ja Iso-Britannia.
Monissa käyttötapauksissa maatalousdrone on erittäin kustannustehokas vaihtoehto tavanomaiselle teknologialle.
”Uuden teknologian etuna ovat muun muassa alhaiset pääomakustannukset ja teknologian joustavuus eri viljelytoimenpiteiden suorittamiseen”, Kommeri kertoo.
DroneFarmi –hanke toteutetaan vuosina 2025 ja 2026. Sen aikana järjestetään viljelijöille ja muille alan toimijoille suunnattuja tilaisuuksia, joissa muun muassa esitellään uutta teknologiaa ja sen mahdollisuuksia.
”Droneteknologian tulevaisuuden kehityksen kannalta on olennaista, että juuri alueen viljelijät ja muut dronejen potentiaaliset käyttäjäryhmät pääsevät mukaan kehitystyöhön ja antamaan huomioitaan erityisesti erilaisista käyttötarkoituksista ”, sanoo Kommeri.
DroneFarmi-hankkeella tuodaan uutta teknologiaa viljelijöiden ulottuville, niin Satakunnassa kuin laajemminkin koko Suomessa tapahtumien ja webinaarien kautta. Hanke on saanut EU:n maaseuturahoitusta Satakunnan ELY-keskukselta.