
Hallituksen esitysluonnos vuoden 2035 alusta voimaan tulevan sikojen kastraatiokiellon kumoamisesta keräsi kaikkiaan 44 lausuntoa. Niistä kuusi puolsi kiellon perumista ja loput vastustivat sitä.
Muutettavaksi esitetty säännös on osa eläinten hyvinvoinnista annettua lakia. Sen mukaan tuotantoeläimenä pidettävää sikaa ei saa kastroida kirurgisesti määräajan päätyttyä. Maa- ja metsätalousministeriö pyysi lausuntoja hallituksen esitysluonnoksesta 29.8.2025 mennessä.
Muutosta lakiin, eli porsaiden kirurgisen kastraation kiellon peruuttamista, puolustavat tuottajajärjestöt MTK, SLC ja Sikayrittäjät, sikatuottaja Lotta Iso-Tuisku sekä lihatalot Atria, HK ja Snellman yhteisellä lausunnolla.
Liha-alan yritysten yhteisessä lausunnossa muistutetaan muun muassa, että kyseenalaisten hyvinvointivaikutusten lisäksi kastraatiokiellolla on myös negatiivisia kansantaloudellisia vaikutuksia. Yritykset arvioivat, että kastroimattomuudesta seuraava häiriökäyttäytyminen johtaa uudenlaisiin eläinten hyvinvointiongelmiin.
Liha-alan lausunnon mukaan on eläinten hyvinvoinnin näkökulmasta epäjohdonmukaista edistää lakisääteisesti menetelmää, josta ei ole laajaa kokemusta tai tieteeseen perustuvaa tutkimustietoa pitkähäntäisten karjunkasvatuksesta ja karjunhajun tunnistuksesta.
MTK:n lausunnossa todetaan, että kirurgisen kastraation lakisääteisen kiellon peruminen on hallitusohjelman mukainen muutos ja tukee hyvin sika-alan pyrkimyksiä edistää elintarvikevientiä.
MTK muistuttaa myös, että Suomi olisi ollut ensimmäinen maa EU:ssa, joka kieltää sikojen kirurgisen kastraation lailla. Maat, jotka ovat asteittain ja osittain luopuneet sikojen kirurgisesta kastroinnista eivät ole tehneet sitä lakisääteisenä.
MTK muistuttaa, että Suomi olisi ollut ensimmäinen maa EU:ssa, joka kieltää sikojen kirurgisen kastraation lailla.
Lain kumoamista vastustavat esimerkiksi Suomen eläinsuojelu Sey, Suomen eläinlääkäriliitto, Animalia ry aluejärjestöineen, Tuotantoeläinlääkäriyhdistys sekä Eläinten hyvinvointikeskus. Myös Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastot ovat jättäneet yhteisen lausunnon, jossa ne vastustavat kastraatiokiellon perumista.
Lausunnoissa nousee usein esille se, että porsaiden kirurgiselle kastraatiolle on olemassa toimivia vaihtoehtoja kuten immunokastraatio ja täyskarjujen kasvatus. Esimerkiksi EFSA:n raportissa vuodelta 2022 suositetaan ensisijaisena vaihtoehtona immunokastraatiota.
Eläinten hyvinvointikeskus toteaa lausunnossaan, että kirurgisen kastraation kiellon kumoaminen perustuisi puhtaasti lihateollisuuden ja viennin tarpeisiin eikä palvelisi eläinten hyvinvoinnin etua.
Lausuntoja ovat antaneet myös useat yksityishenkilöt, joista osalle alan termistö ja nykyiset sekä vaaditut käytännöt eivät vaikuta olevan aivan selviä.
Paikallispuudutus on pakollinen porsaiden kastraation yhteydessä vuoden 2027 alusta lähtien. Se on monilla sikatiloilla jo nyt käytössä.
Kaikki lausunnot ovat luettavissa täältä.