
MT:n saamien tietojen mukaan tuottajat ovat tänään saaneet Atrialta ilmoituksen uudesta tuottajahintojen laskusta.
Lihasian tuottajahinta laskee helmikuun 10. päivä alkaen 0,04 euroa. Samalla porsaan osto- ja myyntihintaa pudotetaan 2 euroa.
MT uutisoi viimeksi tammikuun alussa Atrian tuottajahintojen laskusta. Aiemmin kerrottiin yhteensä 0,06 euron hinnan laskusta lihasialla ja 2 euron laskusta porsaalla. Hintamuutoksia perusteltiin tuolloin muun muassa uusilla ravitsemussuosituksilla sekä Etelä-Korean poliittisella kuohunnalla.
Tuoreimpien hintamuutosten taustalla on Atrian mukaan Saksasta löydetty suu- ja sorkkatauti.
Useat maat ovat kieltäneet lihan ja maidon tuonnin Saksasta tautitilanteen vuoksi. Sianlihan vienti Saksasta muihin EU-maihin on kuitenkin jatkunut ennallaan.
Saksassa porsaan hinta on rajussa laskussa, kertoo Agrarheute-maatalousmedia. Porsaiden hintoja laskettiin tällä viikolla peräti 10 euroa.
Sen sijaan naudanlihanmarkkinoihin taudilla ei ole ollut toistaiseksi suurta vaikutusta, koska teuraiden tarjonta on muutenkin erittäin niukkaa.