

Paraisilla kasvinviljelytilaa pitävä Roger Lindroos istutti varhaisperunaa 6. maaliskuuta.
”Kelien puolesta voisin jatkaa istutusta saman tien. Routa on poissa ja kosteus sopiva. Mutta pohdittavana on, kannattaako enempää näin varhain pistää maahan”, Lindroos sanoo.
Peruna kestää kovaakin takatalvea harson ja muovin alla hyvin. Suurin kysymys on se, vetääkö markkina.
”Varhaisperunaa on totuttu ostamaan kesäkuussa ja etenkin juhannuksena. Vaatii kulutustottumuksen muutosta, jotta ennätysaikaisin tuotettu varhaisperuna löytää ostajat”, hän pohtii.
”Tämä kahden hehtaarin sato ei vielä laarissa ole, mutta jos se päästään korjaamaan, suomalaiset saavat nauttia ulkomailla tuotetun perunan sijaan kotimaisesta varhaisperunasta toukokuun 25. päivän tienoilla.”
Tilan työntekijät viettävät kuluvan viikon talvilomaa ja kelien salliessa istutuksia jatketaan maaliskuun loppupuolella.
”Tässä eletään kumminkin vielä talvikuukautta.”
Paraisilla talvi oli käytännössä lumeton ja routaa oli vain nimeksi. Kastelun turvaavan lähijärven jäät tekevät jo lähtöä, täysin poikkeuksellisesti. Syysviljojen lannoitukseen Lindroos ei kuitenkaan vielä uskalla ryhtyä, vaikka kelien puolesta se onnistuisi.
”Tässä eletään kumminkin vielä talvikuukautta.”
Pellolle Lindroos on aina lähtenyt heti, kun keli sallii. Perunan kestävyyttä on koeteltu muun muassa vuonna 2015, jolloin takatalvi iski ensi-istutusten jälkeen voimalla.
”Maaliskuun 9. päivänä istutettiin, kolme päivää tätä vuotta myöhemmin. Sitten tuli kahden viikon pakkasjakso, jossa lämpötila laski -15 asteeseen. Sato kuitenkin saatiin korjata normaalisti, ja hyvä sato tulikin.”
Kasvukauden pidentyminen on Lindroosin tilalla näkynyt kylvöajankohdan aikaistumisena.
”Syysviljoja on kylvetty jopa vielä lokakuussa menestyksellä.”
Alkukesän kuivuus on Lindroosin mukaan ollut viime vuosina suurin ongelma.
”Panostan syysviljoihin, ne kestävät kuivan kauden paremmin. Kevätkylvöt ovat riski, kun vettä ei useana vuonna ole tullut kesäkuussa lainkaan”, hän toteaa.