• Suomen Pankin tilastoista paljastuu hälyttävä tieto: Maatalouden ongelmaluotot nousivat korkeimmilleen sitten vuoden 2021

    Sekä elinkeinonharjoittajien että maatalousyritysten lainanhoitokyky on heikentynyt.
    Tilaajalle
    Maataloudelle myönnetyistä pankkilainoista suurin osa, yhteissummaltaan 3,0 miljardia  euroa, oli myönnetty maatalouden elinkeinonharjoittajille. Myös lampaiden kasvatus tilastoidaan tähän luokkaan.
    Maataloudelle myönnetyistä pankkilainoista suurin osa, yhteissummaltaan 3,0 miljardia euroa, oli myönnetty maatalouden elinkeinonharjoittajille. Myös lampaiden kasvatus tilastoidaan tähän luokkaan. Kuva: Pasi Leino
    Maatalous|Maatalousyrittäjät
    27.1.202512:00
    Kimmo Lundén

    Maatalouden yksityisten elinkeinonharjoittajien hoitamattomat lainat ovat loppuvuodesta 2023 ja vuoden 2024 aikana kasvaneet suhteessa lainakantaan.

    ”Määrällisesti hoitamattomia lainojen oli eniten vuoden 2021 (koronapandemian vuosi) alussa, mutta viime aikoina määrä on taas kasvanut hyvin lähelle vuoden 2021 alun korkeimpia tasoja. Suhteessa lainakantaan hoitamattomien lainojen määrä – 8,3 prosenttia – oli marraskuussa 2024 korkeammalla tasolla kuin alkuvuodesta 2021, koska lainakanta on pienentynyt huomattavasti”, vertaa nykyistä tilannetta Suomen Pankin neuvonantaja Markus Aaltonen koronavuoteen 2021.

    Aaltonen työskentelee Suomen Pankin rahoitusvakaus- ja tilasto-osastolla. Keskuspankki laatii tilastoja toimialoittain yritysten ja elinkeinonharjoittajien lainakannoista sekä lainanhoitokyvystä ja analysoi niitä.

    Maatalouden elinkeinonharjoittajien lisäksi myös maatalousyritysten hoitamaton lainakanta on kasvanut. Se on 4,2 prosenttia koko lainakannasta. Osakeyhtiömuotoisten maatilayritysten hoitamattomien lainojen osuus oli marraskuussa suhteessa lainakantaan suurempi kuin yritystoimialoilla keskimäärin.

    Hoitamattomat lainat ovat pitkään erääntyneenä olleita lainoja. Laina on hoitamaton, kun saaminen on yli 90 päivää myöhässä tai on syytä olettaa, että velallinen ei suoriudu maksuistaan.

    Suomen Pankin tuoreimmat tilastot maatalouden lainoista ovat marraskuun 2024 lopulta.

    Marraskuun 2024 lopussa maataloudelle myönnettyjä pankkilainoja oli yhteensä 4,4 miljardia euroa. Suurin osa lainoista, 3,0 miljardia euroa, oli myönnetty kotitaloussektoriin kuuluville elinkeinonharjoittajille.

    Maatalousyrityksille myönnettyjen lainojen kanta oli 1,4 miljardia euroa. Viime vuosina maatilojen lukumäärä on pienentynyt, mutta samaan aikaan maatilojen toimintamuodon muutokset osakeyhtiöiksi ovat lisääntyneet, ja osakeyhtiöiden määrä on kasvanut.

    Muutokset toimintamuodoissa ovat osaltaan näkyneet pankkitilastoissakin: yksityiseen maatalousyrittämiseen otettujen lainojen määrä on vähentynyt. Marraskuussa 2024 kannan vuosimuutos oli −5,3 prosenttia.

    Lainakanta on supistunut vuodesta 2018 lähtien, jolloin se oli neljä miljardia euroa. Yhtiömuotoisen maatalouden lainakanta on vastaavana aikana kasvanut. Marraskuussa se kasvoi 3,2 prosentin vauhdilla.

    Mikä nyt näyttää nostavan maatilalainojen riskejä, vakuusarvojen muutosko (heikentyminen)? Vai jokin muu tekijä, mikä?

    ”Monen velallisen maatilan talous on varmastikin ollut koetuksella. Viimeisten vuosien aikana maataloutta on koetellut esimerkiksi koronapandemia, kustannusten ja korkojen nopea nousu”, Aaltonen sanoo.

    Erottuuko jokin tuotantosuunta hoitamattomissa lainoissa?

    Aaltosen mukaan ainoastaan yritysten osalta löytyy tilastotietoa. Yritysten hoitamattomissa lainoissa korostuu toimialana kotieläintalous. Niiden yritysten osuus maatalousyritysten hoitamattomista lainoista oli 64 prosenttia syyskuussa 2024.

    Kotieläintalousluokkaan kuuluu kotieläinten, kuten lypsy- ja lihakarjan, hevosten, lampaiden, vuohien, sikojen tai siipikarjan kasvatus ja hoito. Tähän kuuluvat myös turkistarhaus sekä mehiläisten ja poronhoito.

    Lisää aiheesta
    • Maatilat ovat hyvin erilaisia keskenään, mikä tulee muistaa keskiarvoja tarkastellessa.

      Maatalous | Keskiarvot eivät kerro totuutta maatilojen taloustilanteesta – maksuvalmiuden kanssa kamppailevia huolestuttavan paljon

    • Suomessa on tällä hetkellä  runsaat 42 000 maatilaa. Vieremänjärven rannalla sijaitseva Kyrönniemen tila on yksi, jossa tulevaan katsotaan luottaen.

      Maatalous | Tuhat maatilaa lopettaa joka vuosi – mitä jää jäljelle?

    • Ylämaankarja on komeasarvinen, mutta varsin säyseäluonteinen. Täysikasvuiselle ylämaankarjan sonnille voi kertyä elopainoa 900 kiloa, kertovat Jaana ja Sami Jääskeläinen

      Lihantuotanto | Lieksassa saatiin kolme nurmisatoa ‒ tämän tilan naudat laiduntavat ympäri vuoden

      Tilaajalle
    • Metsätalouden osuus viljelijäperheen tuloista on kasvanut viime vuosina. Palkkatulot tai eläke on monelle tärkeä. Luken mukaan maataloustulojen osuus keskimääräisen maataloutta harjoittavan kotitalouden kokonaistuloista on laskenut 34 prosentista 24 prosenttiin vuosina 2004–2021.

      Maatalous | Suuri osa tiloista rahoittaa maataloutta muilla tuloilla

    • Päivi (vas.) ja Kari Hänninen sekä Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen korostavat avoimuuden merkitystä yhtiön sujuvassa pyörittämisessä.

      Koneet ja kulkuneuvot | Kolme karjatilaa suitsii rehunteon kuluja kimppakoneella – yhteistyötä varten erillinen osakeyhtiö

      Tilaajalle
    •  ”Jotkut piileskelevät, osa haluaa tutustua”, kuvailee lehmiä Scarlett Kalda. Vaikka isot lehmät hurmaavat, eniten hän pitää vasikoista. ”Pienillä ei ole niin karhea kieli”, Kalda perustelee.

      Työmarkkinat | Lehmät herättivät maahanmuuttajaperheissä unelmat: ”Suomessa kannattaisi edistää pääsyä viljelijöiksi”

      Tilaajalle
    • Amerikkalainen Lofresen perhe saapui Farmariin Seinäjoelle. Kuvassa Stephen, Kirsi, Stella ja Kasper Lofrese sekä Iiris Hannonen.

      Perhe | Upeinta oli panssaroitu Sisu ja vasikan koko hämmästytti –Farmariin saavuttiin aina Amerikasta asti

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Suomen Pankki
    maatalous
    ongelmalainat
    kotieläintalous
    rahoitusvakaus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Rakennettu infra, kuten sähköverkko on altis ulkopuoliselle tihutyölle. Sähköverkko saattaa vaurioitua myös vahingossa. Kuvan haruksellisen teräsportaali on keskellä nurmipeltoa ja sen läpi ajetaan useilla koneilla kasvukauden aikana. Leveys on hieman tarkka karhottimelle.

    Koneviesti | Poikkeusoloihin varautuminen pitäisi olla jatkuvaa ja systemaattista – kriittisintä on puhtaan veden saaminen

    Tilaajalle
  • Puolustusvoimat ilmoittaa virallisesti ottavansa kriisitilanteessa käyttöön ensin maksimissaan 5-vuotiasta kalustoa. Jos tarkastellaan varaosien, renkaiden ym saatavuutta, huollettavuutta ja toimintavarmuutta kenttäolosuhteissa, niin ehkä kannattaisi turvautua hieman vanhempaan kalustoon.

    Koneviesti | Puolustusvoimilla on lain mukaan poikkeusoloissa oikeus ottaa ajoneuvoja ja työkoneita omaan käyttöönsä

  • Lämmön tuottaminen yhteiskunnassa on kriittistä. Poltettava materiaali, kuten hake lämmön lähteenä tasaa yhteiskunnassa energiaverkoston kuormitusta. Sähköä tarvitaan tuki kuljettimien käyttöön ja sytytykseen. Poltettavaa materiaalia, turvetta ja haketta, voidaan varastoida ylivuotiseksi.

    Koneviesti | Huoltovarmuus on kannattavuutta -hanke käynnistettiin Pirkanmaalla – hankkeessa keskitytään maatilojen huoltovarmuuteen

    Tilaajalle