
Vihdin Jokikunnalla toimii pieni mutta kunnianhimoinen Linnankosken vuohitila, joka on parissa kesässä noussut etenkin uusmaalaisten tietoisuuteen. Tilalla valmistetaan käsityönä jäätelöä, jogurttia ja juustoa – kaikki omien suomenvuohien maidosta.
Tilanpitäjät Ari Aaltonen ja Ville Pehkonen muuttivat nykyiselle paikalleen viime syksynä. Harrastuksesta elämäntavaksi kehittynyttä vuohenpitoa tahdottiin laajentaa suurempiin tiloihin entiseltä paikalta Vihdin kirkonkylästä.
Vanhassa navetassa ja viereisellä laitumella käyskentelee nyt noin 30 vuohta, joista 13 on lypsyssä. Tavoitteena on kasvattaa määrä noin 25 lypsävään, jotta tila voisi työllistää ainakin toisen yrittäjistään kokoaikaisesti.

On kyse todellisesta lähiruoasta, kun tuotteet kulkevat lypsykoneelta samalla pihalla seisovaan pienmeijeriin ja sieltä tilakahvilan pöytään korkeintaan kuusikymmentä metriä.
”Halusimme pitää meijerin ja valmistuskeittiön täysin erillään navetasta ja asuintiloista, jotta hygieniataso pysyy korkeana,” kertoo Ville, joka vastaa tuotteiden valmistuksesta ja myynnistä.
Hän työskentelee ravintola-alalla, mikä tekee elintarvikeprosessin hallinnasta luontevaa. Ari puolestaan keskittyy eläimiin, joihin hänellä on vahva side jo vuosikymmenten ajalta. Lampaita, vuohia ja pitopalvelutoimintaa Ari on pyörittänyt aiemminkin.
Vuohienpito on työntäyteinen elämänmuoto. Lypsyt tehdään kahdesti päivässä, ja vaikka lypsykone helpottaa työtä, kuluu operaatioon tunti joka kerta.
”Pientuottajan vuorokaudessa pitäisi olla vähintään 30 tuntia”, Ari kuvailee tekemisen määrää, hyvillä mielin ja hymy huulessa.
Päivät alkavat aamuvarhaisella ja jatkuvat iltaisin sekä viikonloppuisin tuotteiden valmistuksella, myynnillä ja eläinten hoidolla. Kuivaheinääkin pitää tehdä talveksi vähintään 600 pienpaalia. Kaiken ohella tilalliset käyvät kumpikin ansiotyössä.
Onneksi vuohet hyppäävät hyvässä yhteistyössä tottuneesti lypsypöydälle ja rouskuttavat kauraa sekä pellettiä samalla, kun lypsykone tekee työtään.

Suomenvuohet ovat persoonallisia eläimiä. Osa rakastaa rapsutuksia, toiset viihtyvät sivummalla. Paikallisia kuuluisuuksia ovat komeasarvinen siitospukki Verneri sekä nuoret, ihmisistä kiinnostuneet kilit Tauski ja Tellervo.
Kilikaksikko saa päivisin kuljeskella pihapiirissä vapaana ja osallistua vieraiden viihdyttämiseen.
Kesän ollessa kuumimmillaan vuohet viihtyvät varjossa tai sisätiloissa. Ne eivät erityisemmin pidä helteestä tai sateesta, mutta talvi ei niitä palella. Suomenvuohi kestää kylmyyttä hyvin, kunhan sisätilat pysyvät suunnilleen kymmenessä asteessa. Eläinten hyvinvointi on tilalla keskiössä.
Susihavainnot ovat aiheuttaneet huolta Vihdissä, mutta toistaiseksi pedot ovat pysyneet tältä tilalta loitolla.
”Meidän on tultava toimeen luonnon ja siihen kuuluvien susienkin kanssa. Vuohet tuodaan sisälle joka yö ja vilkas piha on toistaiseksi näyttänyt susille, ettei tänne kannata tulla”, Ari toteaa.

Sivutoimisen pientuottajan resurssit ovat rajalliset. Omaa traktoria ei ole ja moni työ tehdäänkin käsin tai kottikärryillä. Sähköä kuluu ja aikaa vielä enemmän.
Tilan tuotteita myydään parsinavettaan remontoidussa kahvilassa sekä kesätapahtumia kiertävän punaisen myyntikärryn ja Reko-ruokapiirin avulla. Löytyy Karkkilan puolelta yksi ravintolakin, jossa on Linnankosken jäätelöä jälkiruokalistalla.
Erikoistuneen pientuottajan on oltava asiakashankinnassaan monipuolinen, vaikka markkinointi sekä medianäkyvyys maksavat nekin aikaa ja rahaa. Rajallisia työtunteja on samalla käytettävä eläimiin ja tiloihin.
Sosiaaliseen mediaan panostetaan Facebookissa ja Instagramissa. Toiveissa on, että sana leviää myös asiakkaiden kertomusten ja jäätelöstä saatujen hyvien kokemusten kautta.

Kävijöihin kuuluu paljon ensikertalaisia koemaistajia, mutta kiinnostavaa kyllä, myös vuohenmaitoon kotona tottuneita lähimaiden kansalaisia. Lypsylehmät eivät ole kokonaan syrjäyttäneet vuohia esimerkiksi Virosta.
”Meidän suomalaisten mielikuva vuohenmaidosta on usein jämähtänyt voimakkaaksi kypsytettyyn vuohenjuustoon. Jäätelöksi tai kotijuustoksi valmistettuna maidon maku on erilainen, paljon pehmeämpi”, Ville kuvailee.
Ensikertalaiset maistavatkin vuohenmaitojäätelöä uteliaan varovaisesti, mutta yleensä ilahtuen.
”Jos ihmisillä on vahva kammo vuohenjuuston makuun, voi kynnys jäätelön maistamiseen olla iso. Mutta kunhan uskaltaa maistaa, niin lähes poikkeuksetta reaktio kuuluu: tämähän on hyvää!”

Vuohenmaitojäätelöä on kehitetty ja maistatettu yleisöllä sekä kotiväellä jo Kirkonkylän ajoista lähtien. Makuja on listalla nyt 11 kappaletta. Erityistä huomiota on saanut tilan omenajäätelö, joka on palkittu alan tapahtumissa nyt kahdesti.
Palkitut yrittäjät ovat iloisia siitä, mihin ovat päässeet lyhyessä ajassa: oma kahvila, toimiva meijeri, tapahtumamyynti ja kasvava asiakaskunta. Kesäsesonki on käynnissä, ja lomakauden asiakkaat jäätelöä vailla.
Kippo kädessä ja kahvi kupissa voi kesälomailija ihastella Vihdin maisemaa ja Vernerin sarvia.