Pitkään polttopuutoimittajana ollut Veijo Vaarala pelaa varman päälle eikä ota laadun suhteen riskejä. Hän antaa ajan kuivattaa puut ja myy ne aina ylivuotisena. Kuvausta varten osa klapikoneen suojuksista on irrotettu. Kuva: Arto Takalampi
Näin Levin hiihtokeskus työllistää maatalousyrittäjää – neljä eri työtä
Kittiläläinen Veijo Vaarala on paitsi maanviljelijä, myös kolmen muun toimialan yrittäjä. Asiakkaina ovat pääosin joko suoraan tai välillisesti Levin matkailualueen yritykset, asiakkaat ja asukkaat.Tilaajalle
Kittiläläinen Veijo Vaarala tuottaa kuivaheinää sekä omilla että vuokrapelloilla. Heinä paalataan helposti käsiteltäviin pikkupaaleihin, joita menee hevos-, lammas- ja porotiloille, useimmiten eri ohjelmapalveluyrittäjille. Kuva: Arto TakalampiKittiläläisestä monialayrittäjästä Veijo Vaaralasta voi sanoa, että hänellä on monta rautaa tulessa. Hän on kuivaheinäntuottaja ja polttopuuyrittäjä, lumenauraaja ja kaivinkoneurakoitsija.
Määrästä huolimatta työt kuitenkin hoituvat hänen mukaansa ongelmitta, sillä ne eivät osu ajallisesti päällekkäin vaan täyttävät tasaisesti vuodenkierron.
”Syystalvesta alkaen auraan, keväällä teen polttopuita, sulan maan aikaan osuvat kaivurihommat paitsi heinäkuun alkupuolella, jolloin vuorossa ovat heinätyöt. Pitkin vuotta toimitan asiakkaille sekä polttopuuta että kuivaheinää”, Vaarala luettelee.
”Kun työt ajoittuvat eri vuodenaikoihin ja vaihtelevat, niitä on myös mielekästä tehdä.”
Yhteistä lähes kaikille töille on, että asiakkaina ovat pääosin joko suoraan tai välillisesti muiden yrittäjien kautta Levin hiihto- ja matkailukeskuksen yritykset, asiakkaat tai asukkaat.
Kaikki omilla ja vuokrapelloilla viljeltävä nurmi tehdään kuivaheinäksi pikkupaaleihin. Heinällä on kysyntää poro-, lammas- ja hevostiloille, joista suurin osa on matkailijoille palveluja tarjoavia ohjelmapalveluyrittäjiä.
Polttopuuta Vaarala tekee vuosittain 500-700 heittokuutiota. Klapit hän toimittaa lähinnä mökeille ja halkoja myös omakotilämmittäjille. Yleensä vuoden puut riittävät tarpeeseen, mutta joulun jälkeen hän alkaa jarruttaa uusien asiakkaiden ottamista.
Lumitöissä Vaaralalla on käytössään kaksi traktoria lumilingolla ja auralla varusteltuna. Kohteet ovat enimmäkseen loma-asuntojen ja muiden kiinteistöjen pihoja ja mökkiteitä sekä jonkin verran metsäteitä.
”Kahdella erikokoisella telakaivinkoneella teen talojen pohjia matkailukeskuksen ympäristössä sekä lähikylissä, asennan kiinteistöjen harmaavesijärjestelmiä sekä teen piha- ja ympäristönhoitotöitä”, hän kertoo.
”Nytkin ensi kesä alkaa olla jo täyteen varattu.”
Vaaralan ei ole tarvinnut markkinoida palvelujaan lainkaan. Sana on kiirinyt puskaradiossa ja vuosikymmenten varrella asiakaskunta on vakiintunut. Vakioasiakkaat ovatkin aina ykkössijalla.
Maatilan yhteydessä olevalla lanssilla näkyy Veijo Vaaralan koko polttopuuketju: on pilkkomista odottavaa rankaa, säkeittäin ja peiteltynä jo kuivumassa olevia valmiita klapeja sekä pinottuna halkojakin, joille on kysyntää omakotilämmittäjillä. Koivuklapi on ylivoimaisesti kysytyintä, sekapuuta on vain viidennes. Kuva: Arto TakalampiVuoden 1989 sukupolvenvaihdoksen jälkeen Vaarala kaavaili investoimista naudanlihantuotantoon. Vanhemmilla oli ollut pieni lypsykarja, jonka pitoa hän jatkoi, kunnes vaihtoi lehmät mulleihin.
”Maatalous oli tuntunut mielekkäältä lapsesta asti ja isä osti nimiini oman traktorin työkoneineen jo 16-vuotiaana, vaikka alaikäinen olinkin. Se innosti entisestään maatalouteen ja käymään maatalouskoulun.”
Vaaralalla oli jo kaikki valmiina uutta lihakarjanavettaa varten. EU-aika kuitenkin arvelutti ja hän ajatteli katsoa muutaman vuoden tilannetta.
”Osoittautui, että tuotanto olisi pitänyt vielä tuplata suunnitellusta, jotta se olisi kannattanut. Luovuin rakentamisesta ja viimeiset mullit lähtivät vuonna 2000.”
”Kun oma karja ei tarvinnut enää heinää, koko heinäsato jäi myytäväksi. Heinä meni kuin kuumille kiville, joten laajensin tuotantoa vuokrapelloille ja siitä toiminta kasvoi melko nopeasti.”
Karjasta luopumisen jälkeen saivat urakointi sekä polttopuu- ja heinäkauppa jalansijaa. Kylällä alettiin tarvita auraus- ja kaivinkonemiestä, ja ammattimaisemmin Vaarala alkoi aurata vuonna 2004.
”Kun oma karja ei tarvinnut enää heinää, koko heinäsato jäi myytäväksi. Heinä meni kuin kuumille kiville, joten laajensin tuotantoa vuokrapelloille ja siitä toiminta kasvoi melko nopeasti.”
Hän tekee omalla korjuuketjullaan kaikki heinätyöt, mutta apukäsinä ovat usein vaimo ja perheen tyttäret. Pohjoisen kesä kuivattaa pariin kertaan pöyhityn heinän riittävästi eikä latokuivurille ole tarvetta. Sen investointi- ja käyttökulut söisivät kannattavuuden.
”Kun olen tehnyt tätä pitkään, en halua ottaa mitään riskiä laadun suhteen vaan myyn kaiken puun ylivuotisena. Annan ajan kuivattaa puut ja se riittää ilman kuivuriakin.”
Polttopuukauppa alkoi aluksi oman metsän puilla, mutta toiminnan laajennettua ja töiden lisääntyessä Vaarala turvautui ostopuuhun. Rankojen hän antaa kuivua aisattuna vuoden ja pilkkomisen jälkeenkin katetuissa säkeissä vielä vuoden.
”Kun olen tehnyt tätä pitkään, en halua ottaa mitään riskiä laadun suhteen vaan myyn kaiken puun ylivuotisena. Annan ajan kuivattaa puut ja se riittää ilman kuivuriakin”, hän korostaa.
Vaaralan vaimo Heidi Vaarala on päätyössä tilan ulkopuolella, mutta hoitaa sekä maatilan että miehensä toiminimen kirjanpidon.
- Osaston luetuimmat
