• Ruuan hinta jatkaa laskuaan, lannoitteiden raaka-ainehinnoissa nousua

    Kaasun ja öljyn hinnat olivat viime viikolla vakaat.
    Viljojen hinnat laskivat maailmalla lokakuussa keskimäärin prosentin syyskuusta. Vuodentakaiseen verrattuna hinnat ovat laskeneet keskimäärin noin 18 prosenttia.
    Viljojen hinnat laskivat maailmalla lokakuussa keskimäärin prosentin syyskuusta. Vuodentakaiseen verrattuna hinnat ovat laskeneet keskimäärin noin 18 prosenttia. Kuva: Petteri Kivimäki
    Maatalous|Maatalous
    6.11.202306:00
    Tuure Kiviranta

    Ruuan hinnat jatkoivat maailmalla lokakuussa alenemistaan, mutta laskuvauhti on hidastunut, kertoi YK:n ruoka- ja maatalousjärjestö Fao perjantaina.

    Järjestön ylläpitämä ruuan hintaindeksi laski lokakuussa puoli prosenttia syyskuusta ja on noin 11 prosenttia matalampana kuin vuosi sitten. Indeksi on nyt samoissa lukemissa kuin alkuvuodesta 2021 eli markkinoiden voidaan sanoa sopeutuneen hullun vuoden 2022 tapahtumiin.

    Viljojen hinnat laskivat maailmalla lokakuussa keskimäärin prosentin syyskuusta. Vuodentakaiseen verrattuna hinnat ovat laskeneet keskimäärin noin 18 prosenttia. Vehnän hintaa laski muun muassa Yhdysvaltojen ennakoitua suuremmat tarjontamäärät.

    Kasviöljyjen hinnat laskivat vajaan prosentin kuukaudessa. Vuodessa laskua on kertynyt yli 20 prosenttia.

    Palmuöljyn hinta on laskenut, kun tarjonta on sesongin myötä suurta ja samaan aikaan kysyntä hillittyä. Soijaöljyn hinnassa on ollut nousua hyvän kysynnän myötä. Myös rapsiöljyn hinnassa on ollut pientä nousua, kun satoarviot Kanadassa ovat pienentyneet.

    Maitotuotteiden hinnat nousivat kuukaudessa keskimäärin 2,2 prosenttia. Hinnat ovat maailmalla 20,1 prosenttia vuodentakaista matalampana.

    Maitojauheiden hinnat nousivat eniten hyvän kysynnän myötä. Kysyntää on etenkin Koillis-Aasiassa. Tarjonnan niukkuus Länsi-Euroopassa ja El Niño -sääilmiön mahdolliset vaikutukset Oseanian tulevaan maidontuotantoon antavat hinnoille tukea.

    Myös voin hinta on noussut kysynnän kasvun myötä. Juustojen hinnat sen sijaan hieman laskivat. Siihen vaikutti euron heikkeneminen suhteessa dollariin ja juustojen tarjonnan kasvu Oseaniassa.

    Lihojen hinnat laskivat kuukaudessa keskimäärin noin puoli prosenttia. Sianlihan hinta jatkaa laskuaan kysynnän ollessa vaimeaa.

    Siipikarjanlihan hinnoissa on ollut nousua, kun kysyntä on vankkaa, mutta tarjonta on monissa maissa kärsinyt lintuinfluenssan takia.

    Naudan ja lampaan hinnoissa oli pientä nousua, kun niiden kysyntä on tasaista osassa suurista tuojamaista. Toisaalta niiden tarjonta on myös tasaista esimerkiksi Australiasta ja Brasiliasta.

    Sokerin hinta laski lokakuussa 2,2 prosenttia. Syyskuussa sokerin hintaindeksi oli korkeimmillaan 13 vuoteen. Hinta oli lokakuussa maailmalla noin 47 prosenttia korkeammalla kuin vuosi sitten.

    Hintaa on laskenut runsaat satonäkymät Brasiliassa ja siellä alentunut etanolin hinta. Maailmanlaajuisesti sokerin tarjonnan arvioidaan kuitenkin olevan tiukkaa kaudella 2023/2024, mikä on estänyt suurempaa hintalaskua.

    Kaasun ja öljyn hinnat ovat nyt olleet vakaat.

    Lannoitteiden raaka-aineet kallistuivat lokakuussa, ilmenee Maailmanpankin tilastosta.

    Fosforin (DAP) hinta nousi lokakuussa 535 dollariin tonnilta, kun se syyskuussa oli 528 dollaria. Kalliimpaa fosfori on viimeksi ollut huhtikuussa. Vuosi sitten hinta oli 725 dollaria.

    Urean hinta oli lokakuussa 411 dollaria tonnilta. Syyskuussa se maksoi 380 dollaria ja vuosi sitten 636 dollaria.

    Kotimaassa Cemagro on pitänyt lannoitteidensa myyntihinnat verkkosivuillaan ennallaan elokuun loppupuolelta lähtien.

    Kaasun ja öljyn hinnat ovat olleet vakaat. Kaasu maksoi Euroopassa perjantaina noin 48 euroa megawattitunnilta. Lokakuussa hinta nousi ajoittain yli 50 euron.

    Brent-laadun raakaöljy maksoi perjantaina noin 87 dollaria tynnyriltä. Loka- ja syyskuussa hinta kohosi välillä yli 90 dollarin.

    Lisää aiheesta
    • Juurikaskuorma menossa Sucroksen tehtaalle Säkylässä viime vuonna.

      Maatalous | Ruoka on maailmalla halvinta kahteen ja puoleen vuoteen – sokeri ui syyskuussa vastavirtaan ja on kalleimmillaan 13 vuoteen

      Tilaajalle
    • Kuluttajista on tullut hintaherkempiä, ja he ovat osin siirtyneet edullisempiin tuotteisiin. Kaupan omien merkkien markkinaosuus on hieman kasvussa, PTT:stä kerrotaan.

      Talous | PTT: Ruuan hinta lähtee ensi vuonna laskuun – paluuta kahden vuoden takaisiin mataliin lukemiin ei kuitenkaan ole näkyvissä

    • Maitotuotteista etenkin jauheiden hinnat ovat laskeneet. Keskimäärin maitotuotteiden hinnat ovat maailmalla tippuneet vuodessa yli 22 prosenttia.

      Maatalous | Ruuan hinta on laskenut maailmalla 24 prosenttia huipustaan – tarjontaa riittää jolloin hinnat alenevat

      Tilaajalle
  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen