• Nautapalkkion maksu alkaa helmikuussa, tarkempi päivämäärä vielä auki

    Ensimmäisen maksuerän osuus tukisummasta on noin 70 prosenttia.
    Nautapalkkioiden maksuaikataulusta väännettiin kättä viime vuonna.
    Nautapalkkioiden maksuaikataulusta väännettiin kättä viime vuonna. Kuva: Carolina Husu
    Maatalous|Maatalouspolitiikka
    25.1.202414:58
    Satu Lehtonen

    Nautapalkkioiden maksuaikataulu nostatti tunteita viime vuoden lopulla. Tuottajat olisivat halunneet aikaistusta, kuten edellisvuonna tehtiin. Hallinto piti kiinni jo vuotta aiemmin ilmoitetusta maksuaikataulusta.

    Ruokaviraston maksuaikataulusivulla kerrotaan, että nautapalkkioiden ensimmäinen erä tulee maksuun helmikuussa.

    Tarkempaa päivämäärää ei vielä pystytä sanomaan, asiantuntija Iida Parikka Ruokavirastosta kertoo. Tarvitaan vielä valtioneuvoston päätös, ennen kuin maksatus voidaan aloittaa.

    Ensimmäisen maksuerän osuus koko vuoden tukisummasta on noin 70 prosenttia.

    Lisää aiheesta
    • Kurjin tilanne on kolmella prosentilla tuottajista, jotka olisivat itse halunneet muuttaa lyhennysohjelmaa, mutta pankki ei sitä ole sallinut. Valtaosalla viljelijöistä ei ole ollut tarvetta muuttaa lainojen lyhennysohjelmia, vaikka tukimaksujen aikataulu uudistui.

      Maatalous | MT selvitti: Vain 11 prosenttia viljelijöistä halusi muuttaa lainojensa lyhennyksiä uuden tukiaikataulun takia

    • Tukien maksuaikataulujen muutokset eivät yksin ole aiheuttaneet maatilojen taloudellisia vaikeuksia, sanoo maatalousjohtaja Johan Åberg.

      Maatalousyrittäjät | Noin 9 000 maatilalla arvioidaan menevän huonosti –”Yrittäjäominaisuudet korostuvat silloin, kun tulee hankalia vuosia”

      Tilaajalle
    • MTK:n valtuuskunnan kokouksessa tyrmättiin suurpetojen metsästyksen vaikeutumiseen johtaneet päätökset.

      Talous | Ministeri sai moitteet ja veroedunvalvonta kiitokset MTK:n valtuuskunnassa –”Emme tarvitse keskisormea, vaan maksuvalmiuslainan tarjoaminen riittää”

      Tilaajalle
    • Maksuaikataulu on julkaistu koko kaudelle jo syksyllä 2022, ministeri Sari Essayah muistuttaa.

      Maatalousyrittäjät | Ministeri Essayah ei lupaa tukiaikaistuksia: Aikataulu on ollut kaikkien tiedossa ja ennakoitavissa hyvissä ajoin

    • Juha Marttila tyrmistyi ministeri Sari Essayahin eilisestä vastauksesta.

      Maatalousyrittäjät | MTK:n Marttila tyrmistyi: ”Ministeri Essayahilta vaaditaan nyt johtajuutta”

    Artikkelin aiheet
    nautapalkkio
    maataloustuki
    Ruokavirasto
    maksuaikataulu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Maanomistajat ovat mahdollisuutena hiilensidonnassa, mutta eivät osapuolena keskustelussa

  • Saksasta alkaneet traktorimielenosoitukset ovat laajentuneet myös muihin maihin. Ranskan tiesuluilla on näkynyt lähinnä isoja traktoreita, mikä johtuu siitä, että pääosa protesteihin osallistuvista tuottajista edustaa ison tilakoon tuottajia. Maataloustuotannon vaikeudet ovat pahiten osuneet suurempiin tuottajiin. LEHTIKUVA / AFP

    Koneviesti | Miksi traktorit tulivat Ranskan teille? Näistä syistä maatalousyrittäjät ovat lähteneet barrikadeille Euroopassa

  • Ruokavirasto aloittaa tukien ja palkkioiden maksut joulukuussa, ja ensimmäisessä maksuerässä maksetaan noin 95 % näistä tuista. Kuvituskuva.

    Koneviesti | EU-viljelijätukien tukitasoja ja ehtoja vahvistettu hakuvuodelle 2023 – tukitasoihin pudotuksia