• Afrikkalainen sikarutto hellitti viime vuonna otettaan EU:sta – Ruokavirasto muistuttaa kuolleiden villisikojen tutkimisen tärkeydestä

    EU:ssa todettiin viime vuonna afrikkalaista sikaruttoa kotieläiminä pidettävissä sioissa kahdeksassa ja villisioissa 11 jäsenmaassa.
    Afrikkalainen sikarutto on erittäin helposti tarttuva ja tappava sikojen ja villisikojen tauti, johon ei ole rokotetta eikä parannuskeinoa. Ihmisiin tauti ei tartu.
    Afrikkalainen sikarutto on erittäin helposti tarttuva ja tappava sikojen ja villisikojen tauti, johon ei ole rokotetta eikä parannuskeinoa. Ihmisiin tauti ei tartu.  Kuva: Johannes Tervo
    Maatalous|Eläintaudit
    28.5.202308:00
    Maija Ala-Siurua

    Afrikkalaista sikaruttoa (ASF) oli viime vuonna EU:ssa edellisvuotta vähemmän, ilmenee Euroopan elintarviketurvallisuusvirasto Efsan julkaisemasta raportista. Taudin aiheuttama uhka sioille ja villisioille ei kuitenkaan ole väistynyt.

    ASF:ää esiintyy jatkuvasti useissa EU-maissa sekä Ukrainassa, Serbiassa ja Pohjois-Makedoniassa. Suomesta tauti on toistaiseksi pysytellyt poissa.

    Suomalaiselle sikaketjulle yhden suurimmista riskeistä aiheuttavat itärajan yli vaeltavat villisiat, sillä Venäjällä afrikkalaista sikaruttoa todetaan jatkuvasti.

    Ruokavirasto muistuttaa, että afrikkalaisen sikaruton torjunnassa on tärkeää saada tietoon ja tutkittavaksi kaikki kuolleet ja sairaalta vaikuttavat luonnonvaraiset villisiat. Niistä tulee ilmoittaa paikalliselle kunnaneläinlääkärille. Myös näytteiden lähettäminen metsästetyistä villisioista on edelleen tärkeää.

    Afrikkalainen sikarutto on lakisääteisesti vastustettava eläintauti. Ruokavirasto kehottaa kaikkia sikojen pitäjien ottamaan hyvin matalalla kynnyksellä yhteyttä eläinlääkäriin, jos havaitsevat eläimissä ASF:ään viittaavia oireita.

    Viime vuonna kotisioissa todetut ASF-tapaukset vähenivät EU:ssa 79 prosenttia. Taudinpurkausten määrä väheni erityisesti Romaniassa, Puolassa ja Bulgariassa. Liettuassa sitä vastoin tautia tavattiin vuotta 2021 enemmän maan lounaisosassa viime kesänä todetun tautiryppään takia.

    Kahdeksan EU-maata (Bulgaria, Saksa, Italia, Latvia, Liettua, Puola, Romania ja Slovakia) ja neljä EU:n ulkopuolista naapurimaata (Moldova, Pohjois-Makedonia, Serbia ja Ukraina) ilmoittivat kotieläiminä pidetyissä sioissa esiintyneistä taudinpurkauksista.

    Tapausmäärään vaikutti eniten Romania 327 taudinpurkauksellaan, mikä on 87 prosenttia kaikista EU:n tapauksista.

    Villisikojen osalta EU:ssa ilmoitettiin 40 prosenttia vähemmän tapauksia viime vuonna vuonna kuin 2021. Tämä on ensimmäinen kerta sitten vuoden 2014, kun villisikatapaukset ovat kääntyneet laskuun.

    Villisikatapuksia oli 11 EU-maassa (Bulgaria, Saksa, Italia, Latvia, Liettua, Puola, Romania ja Slovakia, Tšekki ja Unkari) ja neljässä unionin ulkopuolisessa maassa.

    EFSA: Epidemiological analysis of African swine fever in the European Union during 2022

    Villiskojen määrää hillitään muun muassa metsästämällä.
    Villiskojen määrää hillitään muun muassa metsästämällä.  Kuva: Johannes Wiehn
    Lisää aiheesta
    • Villisiassa todettu afrikkalainen sikarutto merkitsisi tartuntavyöhykkeen perustamista

      Eläintaudit | Villisioissa todettu afrikkalainen sikarutto pysäyttäisi tuotantosikojen siirrot vähintään kahdeksi viikoksi – uusi asetus torjuu tautia kaikin voimin

      Tilaajalle
    • Ruokavirasto pystytti viime kesänä 25 huoltoaseman rekkaparkkeihin Etelä- ja Itä-Suomessa infokylttejä, joissa kannustetaan heittämään eväsroskat suljettavaan roska-astiaan ja näin auttamaan pitämään afrikkalainen sikarutto pois Suomesta.

      Eläintaudit | Analyysi: Vakavat eläintaudit kärkkyvät sinunkin ruokalautasesi vieressä

    • Tarhattuja suomalaisia villisikoja. Suomessa ei toistaiseksi ole todettu afrikkalaista sikaruttoa.

      Eläintaudit | Afrikkalainen sikarutto palasi Puolan kesysikoihin – Saksa rakentaa lisää tautiaitaa itärajalleen

  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle