

Jokaisella traktorilla ja työkoneella on oma tarinansa, ja näin on myös Esko Perannon David Brown 1200 kohdalla.
Tarina alkaa tammikuussa 1971 Riihimäen Autolassa laaditusta kauppakirjasta, sekä maatalouskalenterissa olevasta maininnasta: ”Taavetti tuli taloon”.
”Olin itse silloin vuoden ikäinen, joten muistikuvia ei tuosta ajasta ole. Traktori kuitenkin aloitti työuransa ruokkimalla 32 lehmän lypsykarjaa. Lisätyönä oli puiden lastaus sahalle Ford Sussexista tehdyllä metsäperävaunulla”, Peranto kertoo.
Alkuvuosien savotat olivat jättäneet leimoja traktorin pelteihin eikä ihme, sillä maatalouskalenterista jälkikäteen laskettua työtunteja on koneeseen kertynyt melkoisesti.
”Kerran se kaatui rehuauman päältä yön aikana siten, että jäi nojaamaan ohjaamon varaan”, Peranto muistelee ajan patinan lisäksi tulleita kolhuja.
Nuoruuden suosikkitraktorin omistaminen oli pitkään ollut hänen haaveenaan, ja monivaiheisten tapahtumien jälkeen kaupat tehtiin heinäkuussa 2001.
”Kaupassa tuli oikeastaan vain pala kiintorautaa omiin nimiin. Traktorissa oli moottori jumissa ja ohjaus täysin tunnoton.”
Traktorin kunnostaminen aloitettiin miehen mukaan purkutöillä, sillä lehmänlanta, aiv-happo ja apulanta olivat tehneet tehtävänsä.
”Heinäkuussa 2011 oli viimein aika kiertää rekisterikilpi keulille”, Peranto kertoo kymmenen vuoden kunnostusprojektistaan.

”Traktori tuli korjattua siihen ulkoasuun, jonka nuoruudestani muistin. Tyyppivikana paljon parjattu nostolaite hajosi vasta vuonna 2020, kun olin vaihtamassa nostolaitemännän tiivisteitä. Silloinkin hajoaminen johtui liiallisesta voimankäytöstä”, koneestaan ylpeä mies kertoo.
Rakkaus David Browniin ei ole jäänyt ainoastaan tämän yksilön entisöintiin, sillä Peranto on ollut mukana perustamassa esimerkiksi merkkikerhoa.
”Kerhon puheenjohtajana olen toiminut 10 vuoden ajan. Lisäksi olen valokuvannut reilun 30 vuoden aikana yli 2700 erilaista kyseiseen merkkiin pohjautuvaa traktoria ja konetta”, Peranto kertoo David Brownin ympärille rakentuneesta harrastuksestaan.
Juttu on osa MT:n Rakkain traktorini -sarjaa, jossa kerromme lukijoidemme tarinoita traktoreiden takaa.