• Kuudes ehdokas MTK:n puheenjohtajakisaan, penää edunvalvontaan suorempaa puhetta hinnoista

    Ilkka Pohjamon lähtö MTK:n puheenjohtajakisaan varmistui.
    Ilkka Pohjamo on toiminut muun muassa MTK:n ja Maitovaltuuskunnan maitoasiamiehenä. Arkistokuva.
    Ilkka Pohjamo on toiminut muun muassa MTK:n ja Maitovaltuuskunnan maitoasiamiehenä. Arkistokuva. Kuva: Kimmo Haimi
    Maatalous|Maatalouspolitiikka
    21.10.202507:00
    Heli Lehtelä

    MTK-Etelä-Pohjanmaa ja MTK-Keski-Pohjanmaa esittävät MTK:n seuraavaksi puheenjohtajaksi agronomi Ilkka Pohjamoa Nurmijärveltä.

    ”Puheenjohtajuus edellyttää laaja-alaista osaamista ja kykyä johtaa koko maa- ja metsätalouskenttää. Ilkka Pohjamolla on kokemusta alkutuotannosta, ruokaketjusta ja metsätaloudesta – sekä käytännön yrittäjänä että johtajana”, liitot toteavat tiedotteessaan.

    Tällä hetkellä Faba osuuskunnan toimitusjohtajana työskentelevä Pohjamo on toiminut myös Valion johtotehtävissä sekä MTK:n asiantuntijatehtävissä.

    ”Järjestön toiminta on hänelle tuttua sekä jäsenen että toimihenkilön näkökulmasta. Myös kansainvälinen yhteistyö ja edunvalvonta ovat olleet keskeinen osa hänen työuraansa”, esittäjien perustelut jatkuvat.

    ”Ei lainsäädäntö nyt sentään kaikkea keskustelua hinnoista estä.”

    Ilkka Pohjamo

    MT kysyi puheenjohtajakisaan melko lähellä kalkkiviivoja ilmoittautuneelta ehdokkaalta: miksi vasta nyt?

    ”Aikarajat omatoimisille ilmoittautumisille tosiaan menivät jo. Yrittäjät ympäri Suomen ovat sitkeästi pyytäneet minua asettautumaan ehdokkaaksi, joten päätin lähteä mukaan MTK Etelä-Pohjanmaan ja MTK Keski-Pohjanmaan esittäessä ehdokkuuttani.”

    Ehdokas vakuuttaa itseltään löytyvän vahvaa paloa maa- ja metsätalousyrittäjien edunvalvontaan. Hän katsoo, että MTK:lla on nyt maataloustermein sukupolvenvaihdoksen aika.

    ”Uudistuminen on tärkeää paitsi yrityksille, myös MTK:lle.”

    Pohjamo katsoo edunvalvontajärjestön tärkeimmäksi tehtäväksi jäsentensä toimintaympäristön parantamisen. Vastaus siitä, kuinka hän toimeen tarttuisi, tulee ilman epäröintiä.

    ”Päästään lempiaiheeseeni markkinalähtöisyyteen. Markkinaedunvalvonnan suhteen on paljon tehtävää ennen ja jälkeen maatilan. Ennen maatilaa erityisesti tuotantopanosten hinnoissa ja jälkeen maatilan maataloustuotteiden markkinaedunvalvonnassa.”

    Pohjamo ottaisikin nykyistä vapaamman kannan siihen, kuinka paljon kilpailulainsäännön puitteissa voidaan puhua hinnoista.

    ”Ei lainsäädäntö nyt sentään kaikkea keskustelua hinnoista estä. Meillä on monilta osin maataloudessa EU:n korkeimmat tuotantokustannukset. Sen vuoksi meillä pitää olla tavoitteena saada myös ruoan tuottajahinnat EU:n keskitasoa korkeammalle. Siihen on haettava keinot. MTK ei jalosta eikä myy maataloustuotteita, mutta järjestöllä on oma roolinsa.”

    Itsekin kasvinviljelijänä toimiva Pohjamo toteaa, ettei ratkaisua kerralla tuovaa hopealuotia silti ole.

    Metsätalouden osalta puheenjohtajaehdokas toteaa markkinan toimivan paremmin kuin maataloudessa.

    ”Siellä uhka tulee lisääntyvästä sääntelystä, niin EU-tasolla kuin kansallisestikin. Edunvalvonnan pitää turvata metsätalouden osalta vapaus ja toimintaedellytykset.

    Lisää aiheesta
    • MTK:n puheenjohtajakisaan ilmoittautuneet Tero Hemmilä, Juha Junnila, Antti Kangas, Kati Partanen ja Eerikki Viljanen kohtasivat ensimmäisessä pj-tentissä viime tiistaina.

      Maatalous | Supina kisan mustasta hevosesta kiihtyi – MTK-liitot kertovat, kuinka uusien puheenjohtajaehdokkaiden etsinnät ovat sujuneet

      Tilaajalle
    • Juha Junnila, Antti Kangas ja Kati Partanen MT:n puheenjohtajatentissä tiistaina.

      Maatalouspolitiikka | ”Mitä sitten, jos tulee 100 000 euron sakko? Maksetaan se ja ilmatila haltuun” – MTK on liian näkymätön, ehdokkaat linjaavat

      Tilaajalle
    • MTK:n puheenjohtajiksi pyrkivät Tero Hemmilä, Juha Junnila, Antti Kangas, Kati Partanen ja Eerikki Viljanen olivat MT:n tentattavana Maalaistentalossa tiistaina.

      Politiikka | MTK:n puheenjohtajaehdokkaat: Metsäasioiden valta kasvaa järjestössä

      Tilaajalle
    • Tiedossa olevat ehdokkaat MTK:n puheenjohtajaksi vasemmalta Tero Hemmilä, Juha Junnila, Antti Kangas, Kati Partanen ja Eerikki Viljanen. Tenttaamassa MT:n toimituspäällikkö Stina Haaso ja päätoimittaja Jouni Kemppainen.

      Maatalouspolitiikka | Keneltä maataloustukia on vähennettävä? Puheenjohtajaehdokkaat vastasivat kiperään kysymykseen MT:n tentissä

      Tilaajalle
    • MT:n puheenjohtajatenttiin mennessä tiedossa olevat ehdokkaat ovat Eerikki Viljanen, Kati Partanen, Tero Hemmilä, Antti Kangas ja Juha Junnila.

      Maatalouspolitiikka | MTK:n puheenjohtajan vaalissa kaikki auki — huomattavan moni valtuuskunnan jäsen kaipaa vielä uutta ehdokasta

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Maanomistajat ovat mahdollisuutena hiilensidonnassa, mutta eivät osapuolena keskustelussa

  • Saksasta alkaneet traktorimielenosoitukset ovat laajentuneet myös muihin maihin. Ranskan tiesuluilla on näkynyt lähinnä isoja traktoreita, mikä johtuu siitä, että pääosa protesteihin osallistuvista tuottajista edustaa ison tilakoon tuottajia. Maataloustuotannon vaikeudet ovat pahiten osuneet suurempiin tuottajiin. LEHTIKUVA / AFP

    Koneviesti | Miksi traktorit tulivat Ranskan teille? Näistä syistä maatalousyrittäjät ovat lähteneet barrikadeille Euroopassa

  • Ruokavirasto aloittaa tukien ja palkkioiden maksut joulukuussa, ja ensimmäisessä maksuerässä maksetaan noin 95 % näistä tuista. Kuvituskuva.

    Koneviesti | EU-viljelijätukien tukitasoja ja ehtoja vahvistettu hakuvuodelle 2023 – tukitasoihin pudotuksia