• Sjögård kiertää laitumet päivittäin. Lisäksi kesäisin tilan töihin kuuluvat muun muassa nurmenteko ja laitumien putsaus.
    Sjögård kiertää laitumet päivittäin. Lisäksi kesäisin tilan töihin kuuluvat muun muassa nurmenteko ja laitumien putsaus. Kuva: Johannes Tervo

    Sjögårdsin lammastilalla luonto on osa arkipäivää – ”Lampailla voi elää, mutta tarkka täytyy olla”

    Luomutuotanto sopii lammastalouteen. Luonnonlaitumet säästävät resursseja ja ovat lampaiden mieleen. Laiduntavat lampaat pitävät ympäristön siistinä, mutta susista on kannettava huolta päivittäin.
    Tilaajalle
    Maatalous|Lihantuotanto
    20.7.202404:00
    Annika Hirvelä
    Närpiö

    Kaj Sjögård pitää Sjögårds Lamm nimistä lampolaa Närpiön Pjelaxissa. Tilalla kasvatetaan noin 130 uuhta, jotka laiduntavat luonnonlaitumilla.

    Lammastuotantoa tilalla on harjoitettu vuodesta 2010 ja viisi vuotta myöhemmin tilalla tehtiin sukupolvenvaihdos. Pian vaihdoksen jälkeen tila siirtyi luomutuotantoon.

    ”Jo 90-luvulla tilalle otettiin lainaan muutama kesälammas ympäristöä hoitamaan”, Sjögård kertoo tilan ensimmäisistä lampaista.

    Tilalla lampaista innostuttiin, koska ne pitävät ympäristön puhtaana.

    ”Lampaat ovat eläiminä sopivan kokoisia ja ilman eläimiä luomutuotanto olisi vaikea toteuttaa.”

    Videolla Sjögård kertoo miten 30 uuhen lampolasta kasvoi 130 uuhen toimiva lammastila.

    Luomutuotantoon tilalla siirryttiin, sillä Sjögårdin mielestä luomu sopii lammastalouteen. Tila toimii käytännössä omavaraisesti, ostaa heidän ei tarvitse kuin kivennäiset, vitamiinit ja suolakivet.

    Tilan uuhet laiduntavat luonnonlaitumilla saaristossa ja metsälaitumilla, mikä säästää resursseja. Karitsat laiduntavat pellolla, sillä muuten ne on vaikea saada kasvamaan.

    ”Laitumista vapautuu peltopinta-alaa esimerkiksi kauran viljelyyn. Aluksi saaristossa laiduntamisesta sai tukea, mutta nykyään sen osuus on pieni.”

    Sjögård kertoo, että lampaat ovat viihtyneet luonnonlaitumilla. Lisäksi hänen mielestään on kiva, että ympäristö pysyy lampaiden avulla siistinä.

    Luonnonlaiduntamisesta hyötyvät myös merilinnut. Ne pärjäävät Sjögårdin mukaan paremmin, jos kasvusto pysyy pienenä.

    Sjögård pitää luonnosta, joten siellä oleminen on hänelle työn parhaita puolia.
    Sjögård pitää luonnosta, joten siellä oleminen on hänelle työn parhaita puolia. Kuva: Johannes Tervo

    Sudet huolestuttavat lammastilallisia. Jokaiselta Sjögårdin laitumelta löytyy siksi susiaitaukset. Hän huolehtii, että ruoho pysyy susilangan alapuolella, muuten aita menettää voimansa.

    ”Joka päivä on susista huolta, kierrän laitumilla mittari mukana ja varmistan, että susiaita toimii.”

    Sjögård tietää, että alueella liikkuu susia. Hieman kauempana naapurilammastilalla susia on käynytkin. Sjögårdin oma tila sijaitsee kuitenkin lähempänä kylän keskustaa, minkä hän uskoo tuovan vähän enemmän suojaa.

    ”Metsälaitumilta lampaat haetaan pois heinäkuussa, kun alkaa tulla pimeää, silloin ne sudet hyökkäävät”, Sjögård kertoo.

    Hän uskoo, että ulkosaaristossa olevat 80 uuhta ovat vielä paremmassa turvassa.

    Metsälaitumilta lampaat haetaan pois heinäkuussa iltojen hämärtyessä susiriskin pienentämiseksi.
    Metsälaitumilta lampaat haetaan pois heinäkuussa iltojen hämärtyessä susiriskin pienentämiseksi. Kuva: Johannes Tervo

    Lammastaloudessa haastavimpana Sjögård pitää taloutta.

    ”Lampailla voi elää, mutta pitää olla tarkka ja satsata kasvuun.”

    Lammasmaailman eläinlääkäreiltä Sjögård on saanut paljon apua lampaiden kasvun edistämiseen. Eläinlääkärit seuraavat ja tekevät suunnitelman siitä, miten lampaiden sisäloisia voidaan ehkäistä. Tärkeintä on pitää laitumet puhtaana ja antaa oikeanlaista ruokaa.

    Sjögårds lamm tilan lampaat saavat laiduntaa luonnonlaitumilla sekä metsässä että saaristossa.
    Sjögårds lamm tilan lampaat saavat laiduntaa luonnonlaitumilla sekä metsässä että saaristossa.  Kuva: Johannes Tervo

    Nykyään tilan tuottama liha menee myyntiin Suomen lammasosuuskunnan kautta. Tilamyymälässä myydään pientä osaa lihasta ja taljoista.

    ”Meillä on pienet varastot, mutta paikallisille on kuitenkin kiva tarjota palvelua.”

    Sjögårdin tavoitteena on tuottaa markkinoille korkealaatuista karitsaa. Karitsoja tilalla syntyy 250–300. Tavoitteena on tuottaa 5 000 kiloa hyvälaatuista karitsanlihaa.

    Lammastalous sopii luomutuotantoon. Laiduntavat lampaat pitävät ympäristön siistinä.
    Lammastalous sopii luomutuotantoon. Laiduntavat lampaat pitävät ympäristön siistinä.  Kuva: Johannes Tervo
    Lisää aiheesta
    • Lammastiloilla on korkea työtyytyväisyys. Kuvassa Sjögårds lamm -tilan lampaat metsälaitumella.

      Lihantuotanto | Byrokratia latistaa lammastuottajien tunnelmaa: Luomuun siirtyminen koetaan haastavaksi, vaikka ekologisuus kiinnostaisi

      Tilaajalle
    • Satu ja Keijo Rantamaan tilalla Tornion Könölässä on pitkä historia, ja tilan nykyisenä tuotantosuuntana on lampaantilantuotanto. Lampaat ovat tuttuja myös perheen lapsille, isän sylissä olevalle Eeville ja äidin sylissä olevalle Peetulle. Perheen kolmas lapsi Aaro oli kuvaa otettaessa synttäreillä.

      Lihantuotanto | Torniolaiset lampurit torppaavat yleisen väärinkäsityksen – tuottava lammas vaatii ammattimaista hoitoa

      Tilaajalle
    • Aurinkopuistot syövät maata viljelykäytöstä.

      Maatalousyrittäjät | Lehti: Lampaat viihtyvät aurinkopuistossa, mutta hoitajalle ympäristö teettää lisätyötä

    • Sirolan tila kasvattaa oxford down -rotuisia lampaita.

      Eläimet ja kasvit | Karitsojen riemu tarttuu herkästi – katso iloinen video Sirolan lammastilalta

    • Petoaitoja on rakennettu tilalle kilometritolkulla. ”Näistäkin aidoista susi menee halutessaan läpi”, Marko Laine sanoo.

      Erä | Lammastilalla pelätään tulevaa – ”Nyt yhtä lajia suojellaan kaiken muun luonnon kustannuksella”

      Tilaajalle
    • Haukiputaalaisen Pikkujämsän lammastilan lampola on entinen lypsykarjanavetta.

      Lihantuotanto | Suoramyynti houkuttelee, mutta koettelee lampureita – ”Saatetaan panostaa oman jaksamisen kustannuksella”

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kolumni
    Erkki Holma

    Koneviesti | Karjatalouden huima kehitys