Joka kolmas mehiläis-, perhos- ja kukkakärpäslaji on vaarassa kadota EU:n alueella, kertoi EU:n komissio tammikuussa julkaistessaan pölyttäjäkadon torjuntaan tähtäävän aloitteensa. Aloitteessa listattiin toimia, joilla EU:n ja jäsenmaiden pitää pysäyttää pölyttäjien väheneminen vuoteen 2030 mennessä.
Pölyttäjähyönteisten kato onkin aito ongelma, johon unionin pitää puuttua viivyttelemättä: noin 80 prosenttia viljelykasveista ja luonnonvaraisista kukkakasveista on riippuvaisia eläinpölytyksestä, vaikkei enin osa ihmisravinnoksi tuotetuista kaloreista hyönteisten pölytystä vaadikaan.
Pölyttäjät eivät kuitenkaan ole samalla tavoin uhattuna joka puolella Eurooppaa. Suomen ympäristökeskuksen (Syke) mukaan Suomessa pölyttäjien määrässä ei ole todettu rajua laskua, romahduksesta puhumattakaan. (MT 23.8.)
Jatkuvan mustamaalaamisen sijaan on tärkeää antaa myös tunnustusta siitä, että asioita on tehty oikein.
Moneen muuhun Euroopan maahan verrattuna Suomen etuna ovat maankäytön erot. Suomessa maa- ja metsätalouden elinympäristöt tukevat pölyttäjäkantoja. Tärkeää työtä pölyttäjien elinympäristöjen hyväksi tehdään maataloudessa märehtijöitä laiduntamalla, mutta merkitystä on myös parjatuilla metsien hakkuuaukoilla, joihin kasvavat kasvit ovat tärkeitä elinympäristöjä yleisimmille pölyttäjille.
Laidunnuksen merkitys on syytä pitää mielessä esimerkiksi suurpetopolitiikan toteutuksessa: erityisesti arvokkaiden ja erittäin uhanalaisten perinnebiotooppien tulevaisuus on vaarassa, kun susien aiheuttama uhka alueita laiduntaville lampaille on kasvanut paikoin kestämättömäksi.
Suomella ei kuitenkaan ole varaa jättää uhanalaisten ympäristöjen hoitoa ympäristöväen talkoopuuhastelun varaan, sillä niitosta ei ole korvaamaan märehtijöiden tekemän työn hyötyjä.
Uutinen Suomen pölyttäjätilanteesta kuitattiin medioissa vaimeasti. Jatkossakin iso osa suomalaisista todennäköisesti ajattelee sen olevan todellista huonompi.
Hyvän tilanteen vuoksi ei toki pidä tuudittautua ajatukseen, että työtä pölyttäjähyönteisten elinolojen ylläpitämiseksi ja parantamiseksi ei pitäisi jatkaa. On kuitenkin tärkeää, että jatkuvan mustamaalaamisen sijaan annetaan myös tunnustusta siitä, että asioita on tehty oikein.
Vaikeneminen hyvistä uutisista ei tätä ole.