• Mistä saadaan tulevaisuuden lomittajat – MT Livessä keskustellaan lomittajan työstä, sen iloista ja haasteista

    Maatalouslomitutuksen merkityksestä ja haasteista on riittänyt puhetta viime aikoinakin ja asian äärellä ollaan myös kello 13 alkavassa MT Livessä.
    Kuva: Jarno Mela
    Maatalous|Maatalouspolitiikka
    18.9.202409:00
    Laura Ruohola

    Lomittajien ammattikunta on noussut esille erityisesti Ylen uutuussarjassa, jossa käydään tärkeän, mutta ehkä hieman tuntemattoman, ammattikunnan merkitystä koko yhteiskunnalle.

    Haasteita kuitenkin piisaa, sillä alan raskaus ja muun muassa kaksiosainen työpäivä eivät alalle uusia osaajia houkuta. Mitä tapahtuu, kun nykyiset osaajat jäävät eläkkeelle. Lomittajien keski-ikä Suomessa on jo pitkälti 50 vuoden toisella puolen.

    Maatalouslomittajat ry täytti juuri 45 vuotta. Mitä näinä vuosina on tapahtunut ja mitä tapahtuu ennen muuta tulevaisuudessa?

    MT Maatalouden päällikön Laura Ruoholan vieraana on Maatalouslomittajat ry:n toiminnanjohtaja Rea Puustinen.

    Lähetys osoitteessa mt.fi käynnistyy kello 13 ja se on katsottavissa sivuilla myös jälkikäteen.

    Lisää aiheesta
    • Raskas ja vastuullinen työ mutta alhainen palkka on yhdistelmä, joka ei houkuttele nuoria ryhtymään lomittajiksi.

      Maatalous | Syyt lomittajapulaan selvitettiin: Hankalat työajat, pitkät ajomatkat ja alhainen palkka eivät houkuttele

      Tilaajalle
    • Anne Ahola on työskennellyt lomittajana kymmeniä vuosia. Kylänlahden tilan navetta Kangasalla on tuttu työmaa.

      Maatalous | Maatalousarjen sankarit valokeilassa: Ylen uutuussarja avaa tärkeän ja tuntemattoman työn salat

    • Lomittajan arki voi olla fyysisesti raskasta mutta vastapainona on työ, jossa päivät eivät koskaan ole samanlaisia. Sonja Schröder lomittamassa lypsykarjatilalla Heinolassa marraskuussa 2019.

      Maatalousyrittäjät | Lomituksen konkari tietää, että karjasilmä on synnynnäistä – "Kaikista ei tule oopperalaulajaa"

      Tilaajalle
    • Palkansaajien viisipäiväinen työviikko ja vuosiloma saivat emännät vaatimaan itselleen helpotusta sitovaan ja raskaaseen karjatyöhön.

      Maatalousyrittäjät | Emännät nousivat kapinaan 50 vuotta sitten – syntyi ainutlaatuinen järjestelmä ”jotta raha ei vain valuisi isäntien taskuihin”

      Tilaajalle
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Maanomistajat ovat mahdollisuutena hiilensidonnassa, mutta eivät osapuolena keskustelussa

  • Saksasta alkaneet traktorimielenosoitukset ovat laajentuneet myös muihin maihin. Ranskan tiesuluilla on näkynyt lähinnä isoja traktoreita, mikä johtuu siitä, että pääosa protesteihin osallistuvista tuottajista edustaa ison tilakoon tuottajia. Maataloustuotannon vaikeudet ovat pahiten osuneet suurempiin tuottajiin. LEHTIKUVA / AFP

    Koneviesti | Miksi traktorit tulivat Ranskan teille? Näistä syistä maatalousyrittäjät ovat lähteneet barrikadeille Euroopassa

  • Ruokavirasto aloittaa tukien ja palkkioiden maksut joulukuussa, ja ensimmäisessä maksuerässä maksetaan noin 95 % näistä tuista. Kuvituskuva.

    Koneviesti | EU-viljelijätukien tukitasoja ja ehtoja vahvistettu hakuvuodelle 2023 – tukitasoihin pudotuksia