• Mäntyriu’uista on vaikea saada kunnon metsää – Näin suuri osa Suomen metsistä on jäänyt hoitamatta

    Metsänhoidon lisääntynyt kyseenalaistaminen voi lannistaa tai auttaa unohtamaan metsän.
    Tilaajalle
    ”Tämä puusto on luultavasti syntynyt luontaisesti ja puut ovat riukuuntuneet”, metsänhoitoyhdistyksen metsäasiantuntija Jonne Hänninen mittailee.
    ”Tämä puusto on luultavasti syntynyt luontaisesti ja puut ovat riukuuntuneet”, metsänhoitoyhdistyksen metsäasiantuntija Jonne Hänninen mittailee. Kuva: Petteri Kivimäki
    Metsä|Metsänhoito
    6.10.202505:00
    Jukka Hämäläinen

    Tiedetäänkö, kuinka paljon Suomessa on hoitamattomia metsiä, Metsäkeskuksen metsänhoidon johtava asiantuntija Markku Remes?

    ”Kyllä tiedetään. Paras lähde on Luonnonvarakeskuksen (Luke) tilasto, joka perustuu valtion metsien inventointiin vuosilta 2019–2023.”

    Sen mukaan myöhässä olevia taimikonhoitoja on 586 000 hehtaaria ja myöhässä olevia ensiharvennuksia yli 800 000 hehtaaria. Muita myöhässä olevia harvennuksia on 380 000 hehtaaria ja poistamattomia ylispuita 173 000 hehtaaria.

    Metsänhoitorästejä on yhteen laskien reilut puolitoista miljoonaa hehtaaria. Kun Suomessa on puuntuotantoon soveltuvaa metsämaata 20,3 miljoonaa hehtaaria, yli seitsemän prosenttia metsistä on hoidettu puutteellisesti.

    Ensin hyvä uutinen: taimikonhoitorästit ovat selkeästi vähentyneet viime vuosina.

    ”Se on tietyllä tavalla yllätys, mutta ei, kun ajattelee tarkemmin. Venäjän hyökkäyksen myötä energia- ja kuitupuulle tuli valtava kysyntä. Markkinat hoitivat tilanteen, ja neljännes rästeistä suli.”

    ”Mutta mikä on tulevaisuus nyt, kun energiapuu ei liiku juuri mihinkään”, Remes pohtii.

    ”Pitää olla hyvä kysyntä puulle ja tulevaisuudenusko metsän kasvatukseen.”

    Markku Remes

    Oman onnensa nojaan jätettyjä metsiä Remes näkee reissuillaan niin työ- kuin vapaa-ajalla. Mitään yhteistä nimittäjää hän ei niille löydä.

    ”Ei se riipu pinta-alasta tai puuston iästä. Ei voi alleviivata, että joku omistajaryhmä olisi aktiivisempi tai passiivisempi metsänhoitaja. Laiminlyötyjä metsiä löytyy jopa valtion mailta.”

    Tärkeitä edellytyksiä hyvälle metsänhoidolle Remes näkee kaksi: pitää olla hyvä kysyntä puulle ja tulevaisuudenusko metsän kasvatukseen.

    Tulevaisuudenusko on selvästi askarruttanut häntä.

    ”Investointi kauas tulevaisuuteen saa monen miettimään metsänhoitoon investoimista. Jos työ on kallista, täytyy voida luottaa, että seuraava sukupolvi saa rahan. Jos ei ole omaa jälkikasvua, kannattaa miettiä kenelle metsän siirtää tai myykö sen, jos ei pysty itse hyödyntämään.”

    Hontelo metsä vaatii varovaista harventamista, jotta puut eivät kaadu myrskyssä tai lumen painosta.
    Hontelo metsä vaatii varovaista harventamista, jotta puut eivät kaadu myrskyssä tai lumen painosta. Kuva: Petteri Kivimäki

    Metsänhoidosta laistamista on tutkittu kyselyillä. Remeksen mukaan metsänomistajat aika usein sanovat, että hoitaminen on kallista, tai että oma aika ei riitä.

    ”Yhteiskunnan hiilikeskustelussa tulee ajoittain esille, että esimerkiksi taimikonhoito on turhaa. Tätä viestiä tulee tieteentekijöiltäkin.”

    Metsänhoidon lisääntynyt kyseenalaistaminen voi lannistaa tai auttaa unohtamaan metsän.

    ”Hiilikeskustelussa on totta, että taimikonhoito ei lyhyellä jänteellä lisää hiilensidontaa. Pitkällä tähtäyksellä hoito taas lisää puuston tuottoa ja nopeuttaa metsikön siirtymistä tehokkaaksi hiilinieluksi.”

    Tärkein keino ehkäistä metsäomaisuuden haaskuuta on Remeksen mukaan taimikonhoito. Jos se jää tekemättä, kunnon tuottoa metsästä on vaikea myöhemminkään saada. Myös taimikonhoidon viivästyminen vähentää tuloja ja lisää työtä.

    ”Oikeaan aikaan tehty työ on joutuisaa ja vaikutus suurempi. Yksi vuosi lisää optimaalisen ajankohdan päälle lisää työtä kymmenen prosenttia. Jos vuosia kuluu enemmän, työajan menekki edelleen kasvaa – kuten kulutkin.”

    Metsänhoito ei ole rakettitiedettä, Remes korostaa. Virheitä ei pidä pelätä niin paljon, että työ jää tekemättä. Ja jos ei itse pysty, kannattaa käyttää ammattilaista.

    ”Yksi euro taimikonhoitoon tietää tulevaisuudessa kolmea euroa takaisin.”

    Tällä palstalla kuusentaimet ovat tukehtuneet koivikkoon. Jonne Hännisen mukaan istutusrahat ovat menneet kankkulan kaivoon.
    Tällä palstalla kuusentaimet ovat tukehtuneet koivikkoon. Jonne Hännisen mukaan istutusrahat ovat menneet kankkulan kaivoon. Kuva: Petteri Kivimäki

    Laiminlyöty taimikonhoito johtaa siihen, että kasvava vesakko vaurioittaa puunalkujen latvustoa. Istutettuja taimia kuolee, kun vähempiarvoinen lehtipuusto pääsee valloilleen. Tiheänä puusto ei pääse järeytymään, vaan riukuuntuu.

    Ensiharvennuksessa ajoitus ei ole ihan niin tarkka, mutta olennainen viive hidastaa rungon järeyskehitystä ja elävä latvus lyhenee.

    Hakkuuaukkoa siementämään jätettyjen ylispuiden oikea-aikainen poisto on tärkeää, ettei taimikko vaurioidu korjuusta.

    Suomessa metsänomistajalla on velvoite varmistaa, että päätehakkuun jälkeen syntyy uusi kasvatuskelpoinen metsä. Metsämaata ei saa jättää syntymään omillaan, pois lukien onnistuneesti siementämällä saatu luontainen taimikko.

    Taimikon synnyttyä hoitovelvoitetta ei ole, on vain suosituksia.

    Ottaen huomioon hoitamattomien metsien suuren osuuden Remes näkee metsänhoidon tehostamisessa huomattavaa potentiaalia.

    ”Metsänomistaja saisi enemmän tuloja, metsäteollisuus puuta ja kansantalous virkistyisi. Hiilensidonta kasvaisi ja monimuotoisuuttakin pystyttäisiin lisäämään.”

    Lisää aiheesta
    • Lähes läpipääsemätön tiheikkö lienee syntynyt, kun taimikko on jätetty kokonaan hoitamatta, Jonne Hänninen päättelee.

      Metsänhoito | Metsään meni

      Tilaajalle
    • Venäläisen puun tuonnin loputtua myös kotimaiset harvennuskohteet ovat käyneet kaupaksi.

      Metsä | Metsien harvennusrästejä on tuskailtu vuosikymmeniä ‒ nyt ne ovat vihdoin alkaneet purkautua

      Tilaajalle
    • Metsänomistaja 2020 -tutkimuksen mukaan yhä harvempi metsänomistaja uskoo metsänhoitotöiden myönteisiin vaikutuksiin.

      Analyysi: Puuntuotanto ei kiinnosta kaikkia metsänomistajia ja yhä harvempi uskoo metsänhoidon hyviin vaikutuksiin – luontokadosta huolissaan oleville tarvitaan palveluja

      Tilaajalle
    • Kemera-tuet verottomiksi ja hoitorästit nollaan

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla