• Hakkuut estävä kaava voi olla ikuisesti voimassa, eikä kunnan tarvitse tiedottaa sen laatimisesta maanomistajalle

    Kuntien pitää korvata kaavoituksen aiheuttama haitta maanomistajalle, mutta on epäselvää, kuinka merkittävä haitta oikeuttaa korvauksiin.
    Tilaajalle
    Yleiskaavoissa säädetään usein esimerkiksi ranta-alueiden käyttöä.
    Yleiskaavoissa säädetään usein esimerkiksi ranta-alueiden käyttöä. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä|Metsä
    4.11.202505:00
    Henrik Hohteri

    Maiseman huomiointia, rantojen avohakkuukieltoja, vihervyöhykkeitä, ympäristöarvojen vaalimista. Kuntien laatimat kaavat vilisevät yhä useammin merkintöjä ja määräyksiä, jotka tuottavat pulmia metsätalouteen.

    ”Tämä on ihan jatkuvaa. Kunnat tekevät kaavoihin kaikenlaisia kirjauksia, jotka eivät ole mitenkään standardisoituja ja joiden oikeudellista merkitystä ei ole mietitty loppuun asti”, sanoo MTK:n maankäyttöön erikoistunut juristi Jenni Hunnakko.

    Hunnakon mukaan kaavoituskäytännöt vaihtelevat kunnasta toiseen. On niitäkin, joiden kaavat eivät aiheuta ongelmia. Eri puolilta maata yhteydenottoja tulee silti viikoittain. Karkeasti yleistäen eniten ongelmia on kaupungeissa ja niiden lähiseudulla.

    Metsälain ja kaavoituksen suhde on epäselvä. Metsälaissa säädetään metsien kestävästä käytöstä, mutta kaavoissa voi olla metsälaista poikkeavia määräyksiä.
    Metsälain ja kaavoituksen suhde on epäselvä. Metsälaissa säädetään metsien kestävästä käytöstä, mutta kaavoissa voi olla metsälaista poikkeavia määräyksiä. Kuva: Jyrki Luukkonen

    Maankäyttö- ja kiinteistöoikeuden professori Martti Häkkänen laati keväällä MTK:n toimeksiannosta selvityksen kaavoituksen aiheuttamasta ”harmaasta suojelusta”.

    Selvityksen mukaan monia kaavamerkintöjä ja -määräyksiä vaivaa epämääräisyys, koska laki ei velvoita kuntia tekemään täsmällisiä kirjauksia. Metsänomistaja jää vaille selviä sääntöjä siitä, mitä alueella saa tehdä ja mitä ei.

    Häkkäsen selvityksen mukaan epäselvää on esimerkiksi, mikä on kaavojen suhde metsälakiin, jossa on jo määritelty rajat metsien käytölle.

    Hakkuu kaava-alueella vaatii usein kunnalta poikkeamispäätöksen.
    Hakkuu kaava-alueella vaatii usein kunnalta poikkeamispäätöksen. Kuva: Johanna Kokkola

    Jos kaavan rajoittamalla alueella haluaa tehdä hakkuita, maanomistajan ensimmäinen askel on hakea kunnalta poikkeamispäätöstä.

    Kielteinen päätös voi johtaa kunnan korvaus- tai lunastusvelvollisuuteen. Alueidenkäyttölain mukaan velvollisuus syntyy, jos yleiskaavan määräys estää maanomistajaa kohtuullisesti hyötymästä alueestaan.

    Häkkäsen selvityksen mukaan ”kohtuullisen hyödyn” pykälä on kuitenkin tulkinnanvarainen.

    Selventäviä oikeustapauksia tai korvauskäytäntöä ei ole muodostunut. Onko esimerkiksi kohtuullista vai kohtuutonta, jos avohakkuun sijaan saa tehdä vain harvennuksia ja poimintahakkuita?

    ”Aika monesti kunta on halukkaampi myöntämään poikkeuksia, kun muistutetaan sitä korvausvelvollisuudesta.”

    Jenni Hunnakko

    Alueidenkäyttölain uudistuksessa on ollut esillä pykälä määrämuotoisesta metsäkorvauksista. Jos laki hyväksytään, se selventäisi kaavan aiheuttaman metsätaloushaitan korvausedellytyksiä.

    Lisää aiheesta
    • Maanomistaja on oikeutettu korvaukseen, jos metsän käyttöä rajoitetaan kaavoituksella.

      Metsäpolitiikka | Metsänomistaja voi jatkossa saada korvauksen, jos kaavoitus rajoittaa metsän käyttöä

    Tapaukset etenevät usein myönteiseen poikkeamispäätökseen, Hunnakko sanoo.

    ”Aika monesti kunta on halukkaampi myöntämään poikkeuksia, kun muistutetaan sitä korvausvelvollisuudesta. Mutta kunnan pitäisi huomata asia jo kaavaa tehdessä eikä vasta jälkikäteen.”

    Puukaupan teko kaavapoikkeuksen kautta tietää työlästä paperisotaa. Hunnakko korostaa, että harmaa suojelu tuottaa muutakin harmia kuin byrokratiaa. Vaikka myöntävä poikkeamispäätös heltiäisi, kaavamääräykset karkottavat puunostajia.

    ”Yhtiöt eivät halua tehdä hakkuita siellä, missä on esimerkiksi kirjattu kaavaan maisema-arvoja.”

    Hunnakon mukaan kaavamerkinnät saattavat yhtä lailla haitata luonnonsuojelun toteuttamista.

    Jos metsä on kaavoitettu viheralueeksi, se ei ole metsätalousmaata, mikä estää esimerkiksi Metka-tukien saamisen.
    Jos metsä on kaavoitettu viheralueeksi, se ei ole metsätalousmaata, mikä estää esimerkiksi Metka-tukien saamisen. Kuva: Kari Salonen

    ”Jos alue on kaavoitettu esimerkiksi viheralueeksi, sille ei voida myöntää Metka-tukia, joita saa vain metsätalousalueille. Huono kaavoitus on huonoa metsätaloudelle mutta myös luonnonsuojelulle. Se ei hyödytä ketään.”

    Maanomistajan oikeusturvan kannalta ongelmallista on, että lainvoimaisesta kaavasta ei voi valittaa minnekään, vaikka se sisältäisi epäselviä tai jopa lainvastaisia määräyksiä. Tällaisten johdosta kaava olisi pitänyt purkaa, jos siitä olisi valitettu ajallaan.

    Kerran hyväksytty kaava on voimassa periaatteessa ikuisesti. Kaavan muuttaminen on työlästä, koska se tarkoittaa kunnalle aina koko kaavan avaamista käsittelyyn.

    ”Jos perusoikeuksien toteuttaminen jää puolitiehen, koska se on liian kallista ja vaikeaa, millainen oikeusvaltio tämä oikein on?”

    Jenni Hunnakko

    Paras hetki vaikuttaa olisi siis silloin, kun kaavaa vasta tehdään.

    Vireillä olevasta kaavasta ei tarvitse tiedottaa maanomistajaa, jonka aluetta kaava koskee. Kunta on hoitanut velvollisuutensa, kun kaavaluonnos on julkaistu kunnan verkkosivuilla.

    MTK on esittänyt maankäyttö- ja rakennuslain uudistuksessa kunnille tiedotusvelvollisuutta, mutta ehdotus ei päätynyt lakiin asti.

    Hunnakon mielestä huono tiedotus on kohtuutonta. Tavalliselta ihmiseltä ei voi edellyttää jatkuvaa kunnan verkkosivujen seurantaa siltä varalta, että kaava osuisi omalle kohdalle.

    ”Jos perusoikeuksien toteuttaminen jää puolitiehen, koska se on liian kallista ja vaikeaa, millainen oikeusvaltio tämä oikein on?”

    Tiedotukseen on tulossa mahdollisesti pieni parannus lähivuosina, kun sähköinen kiinteistöjärjestelmä etenee. Sitä kautta maanomistaja voisi tilata itselleen omaa aluettaan koskevia tietoja.

    Lisää aiheesta
    • Lähellä mutta tavoittamattomissa. Viitasaarelainen metsänomistaja Aapeli Piesala ei voi tehdä haluamiaan hakkuita takana näkyvässä Eteissaaressa, joka on lipunut niin sanotun harmaan suojelun piiriin.

      Metsänhoito | Kaavoitus estää metsänomistajan hakkuut Viitasaarella: ”Tulisi edes päätös, josta voisi valittaa”

      Tilaajalle
    • Pirkkalan kunnan viranhaltijoita ei torstain maanomistajille suunnatussa tilaisuudessa ollut paikalla. Yleisöä oli liki sata.

      Metsäpolitiikka | Pirkkalan ratikkatien ilmastopäästöjen kompensointi uhkaa kaatua yksityisten metsänomistajien kontolle

      Tilaajalle
    • Painetta taajametsien hakkuiden sunnittelulle asettavat muun muassa sosiaaliset ja maisemalliset perusteet.

      Metsänhoito | Taajaman tuttu lähimetsä voi olla yksityisen henkilön omistama ‒ ”Metsänomistaja ei voi joutua omalla kustannuksellaan ylläpitämään virkistysaluetta”

      Tilaajalle

    Artikkelin aiheet
    kaavoitus
    metsätalous
    maanomistus
    korvausvelvollisuus
    kunnat
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    ”Olisi varmaan kivaa ja hyödyllistä, jos metsässä kulkiessasi voisi katseella tunnistaa kasveja ja lintuja sekä määrittää metsän kasvupaikan,” pohtii Simo Jaakkola kolumnissaan. Kuvituskuva.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Älylaseilla metsätieto suoraan silmille? Laseista voi pian olla hyötyä myös koneenkuljettajille

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • FinnMetko 2026 -näyttelyssä on esillä laajasti koneyrittämisen kalustoa. Metsäkonepuolella esillä ovat niin pienemmät, kuin suuremmatkin koneet.

    Koneviesti | FinnMetko 2026 -näyttelytapahtuma syyskuun alussa – tuttu alue Jämsässä täynnä toimintaa