
Vuoden alussa voimaan tuleva metsävähennyksen korotus on metsänomistajalle merkittävä veroetu. Tähän asti metsänomistaja on voinut vähentää osan metsätilan ostohinnasta tulevissa puukaupoissaan eli käytännössä myydä puuta osittain verovapaasti.
Aiemmin metsävähennystä on voinut tehdä 60 prosenttia metsän hankintamenosta. Vuoden alusta vähennys on nousemassa 75 prosenttiin.
MT:n lukijaa askarrutti, miten metsävähennys vaikuttaa kauppahintaan, jos päätyy myymään tilan, johon on käyttänyt metsävähennystä.
”Jos myyn tilan, johon olen aiemmin saanut metsävähennyksen, kuinka paljon tästä veronkevennyksestä siirtyy kauppahintaan?” lukija kysyi.
Verohallinnon ylitarkastaja Kari Pilhjerta tarkentaa, että vähennykset eivät siirry kauppahintaan, vaan metsävähennys palautuu tuloksi luovutusvoittoverotuksessa.
”Lukija tarkoittanee kysymyksellään tilannetta, jossa metsävähennystä on aiemmin käytetty, mutta myöhemmin hän päätyy myymään metsätilan. Tällöin metsätilan myyjälle laskettavaan luovutusvoittoon tai -tappioon lisätään omistusaikana tehtyjen metsävähennysten määrä”, Pilhjerta sanoo.
Nykyään vähennys on metsänomistajakohtainen eikä kiinteistökohtainen kuten ennen vuotta 2008. Kaikki metsävähennysmetsien tehdyt vähennykset siis lasketaan yhteen.
”Luovutusvoittoon lisättävä enimmäismäärä on kuitenkin myytävästä metsästä aikanaan saadun metsävähennysoikeuden määrä.”
Jatkossa luovutusvoiton määrä lasketaan siis uuden, korkeamman prosentin mukaisesti eli se on enintään 75 prosenttia luovutettavan metsän hankintamenosta.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
