
Hirven metsästysaikaa jatkettiin aikoinaan tammikuun puoliväliin asti hyvästä syystä. Muutoksen tausta-ajatuksina oli se, että vielä vuodenvaihteen tienoilla voitaisiin tarvittaessa vaikuttaa paikallisiin hirvitihentymiin ja metsävahinkoihin.
”Hirvijahtia ei kannata kokonaan lopettaa liian aikaisin. Vaikka metsästysseuran perusluvat olisi jo käytetty, on monilla alueilla mahdollista hyödyntää vielä ns. pankkilupia erityiskohteisiin”, kannustaa MTK:n riista-asioiden edunvalvonnasta vastaava kenttäjohtaja Timo Leskinen.
”Pankkilupia ei kannata käyttää tasapuolisesti vaan niitä tulisi suunnata hirvimäärien, hirvien aiheuttamien kolareiden ja metsätuhojen mukaan.” Timo Leskinen
Vaikka alueelliset kantatavoitteet olisi jo saavutettu, voi pahoja hirvitihentymiä muodostua pienellekin alueelle, esimerkiksi yhden kunnan sisälle.
”Pankkilupia ei kannata käyttää tasapuolisesti vaan niitä tulisi suunnata hirvimäärien, hirvien aiheuttamien kolareiden ja metsätuhojen mukaan. Pankkiluvat ovat tarvittaessa käyttöön otettava pelivara, jota on aikaisempina vuosina käytetty varsinkin tammikuussa turhan säästeliäästi”, Leskinen tähdentää.
”Onhan se ymmärrettävää, että nyt kun pääosa hirvistä on jo kaadettu, niin tauon jälkeen ei välttämättä ole enää suurta innostusta lähteä uudelleen hirvien perään paikoin varsin vaativiinkin olosuhteisiin. Metsänomistajat ovat kuitenkin aina olleet tosi tyytyväisiä, kun on nähty, että metsästysseura on tehnyt kaiken mitä on voinut estääkseen metsävahingot”, Leskinen toteaa. Hän korostaa, että metsästäjät ansaitsevat kuitenkin jo tässä vaiheessa ison kiitoksen syksyn aikana tehdystä tärkeästä kannanhallinnasta.
Metsästysseurat ja -seurueet voivat hyödyntää riistakeskuksen Omariistassa näkyviä havaintotietoja puntaroidessaan hirvitihentymiä. Silloin käsitystä hirvikannasta ei tarvitse muodostaa pelkästään omien havaintojen pohjalta.
Leskinen on tutkaillut hirvien aiheuttamia viimeaikaisia vahinkoja ja on havainnut, että hirvien aiheuttamat vahingot ovat jo selvästi kääntyneet kasvu-uralle. Liikenteestä tämä näkyy metsätuhoja selkeämmin, koska tiedot tulevat nopeammin saataville.
”Syyskuun lopussa hirvikolariraporteissa nousee esille puolenkymmentä maakuntaa, jossa hirvikolarien määrä on kasvanut yli neljänneksen vuoden takaisesta. Kolarit ovat aina sellainen merkki, että hirvien määrässä voi olla ihan merkittävääkin muutosta tapahtumassa.”
Metsävahingoissa on Leskisen mukaan sama kasvuun kääntynyt kehityssuunta. Leskinen kritisoi samalla työlääseen maastomittaukseen perustuvaa hirvivahinkojen korvausjärjestelmää ja sanoo, että sen uudistaminen olisi saatava ripeästi käyntiin.
Leskisen mukaan korvaustasot ovat alhaisia ja metsänomistaja voi joutua jopa korvaaman maastomittauksen kustannukset, jos vahingon määrä ei ylitä 170 euron korvauskynnystä.
”Enää ei ole käytettävissä laskuria, jolla korvaustasoja voisi ennakkoon arvioida erilaisissa taimikoissa ja vahinkotapauksissa. Korvausjärjestelmä on nykyisellään asiakkailleen täydellinen musta laatikko”, Leskinen toteaa ja peräänkuuluttaa maa- ja metsätalousministeriön vastuuta.
”Nykyisin vain alle kymmenen prosenttia hirvivahinkoja kohdanneista metsänomistajista hakee korvauksia. Tilanne on nykyisin se, että korvausvaroja kerätään metsästäjiltä useita miljoonia euroja enemmän kuin niistä maksetaan korvauksia nykyisen järjestelmän kautta metsänomistajille. Eihän se oikein ole”, Leskinen kiteyttää.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
