
Vuoden 2025 aikana perustettiin 30 uutta yhteismetsää ja yhteismetsien hallinnassa oleva pinta-ala kasvoi noin 875 000 hehtaariin, kertoo Maanmittauslaitos.
Yhteismetsiin kuuluu vähän yli kolme prosenttia Suomen metsien pinta-alasta.
Vuoden 2026 alussa Suomessa oli 686 yhteismetsää.
”Vuoden 2025 aikana Maanmittauslaitoksessa valmistui 110 yhteismetsätoimitusta. Keskimäärin toimitukset kestivät vähän alle kuusi kuukautta”, tilusjärjestelypäällikkö Kalle Konttinen Maanmittauslaitoksesta sanoo tiedotteessa.
Yhteismetsien kasvusta 14 200 hehtaaria kertyi uusista yhteismetsistä ja 6 800 hehtaaria muiden yhteismetsien muutoksista. Muutokset sisältävät sekä yhteismetsään liittymiset että maakaupat.
Yhteismetsien pinta-ala kasvoi hehtaareissa eniten Pohjois-Pohjanmaalla. Suhteellisesti suurinta kasvu oli puolestaan Pohjanmaan maakunnassa.
Vaikka yhteismetsien pinta-ala kasvoi, moni yhteismetsä myös myy maitaan.
”Viime vuosina yhteismetsät ovat ryhtyneet myymään alueitaan yhä enemmän. Tämä kehitys näyttää jatkuvan. Osittain ilmiöön vaikuttaa metsän korkea hinta. Yhteismetsien myymä pinta-ala oli vuonna 2025 miltei 4 000 hehtaaria. Ne ostivat metsää noin 4 600 hehtaaria”, johtava asiantuntija Esa Ärölä Maanmittauslaitoksesta sanoo.
Maanmittauslaitos ja Suomen metsäkeskus kannustavat metsänomistajaa harkitsemaan yhteismetsään liittymistä. Yhteismetsä on helppo ja vähätöinen tapa omistaa metsää.
Metsätilan sukupolvenvaihdoksessa yhteismetsä voi olla yksi varteenotettava vaihtoehto.
”Oman yhteismetsän perustamista voi suositella taloudellisessa mielessä vaihtoehdoksi vasta siinä tapauksessa, jos metsäpinta-alaa on niin runsaasti, että metsästä tulee joka vuosi hakkuutuloja”, sanoo metsänomistuksen asiantuntija Jarmo Mulari Suomen metsäkeskuksesta.
Tietoa laajentumishaluisista yhteismetsistä on tarjolla metsäkeskuksen hallinnoimalla yhteismetsat.fi -verkkosivustolla.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
